MINÄ

Missä on itsevaltias, joka hallitsee kaikkia eläviä olennoita kehdosta hautaan ja tuolla puolellakin haudan, — joka seuraa sinua uskollisemmin kuin varjo, missä kulkenetkin, joka suojelee sinua kaikkia vastaan, paitse itseäsi vastaan, joka vartioi sinun pienimpiäkin askeleitasi, ylentää sinut yli kaikkien muiden ja polkee kaikki muut, joka aina puolustaa sinun oikeuksiasi ja etujasi, mutta joka myöskin sisällisen voiman häntä pakottaessa voi lahjoittaa sinut pois, lahjoittaa pois oikeutesi ja etusi? Missä hän on tuo, joka ei koskaan jätä sinua, ei edes hulluuden yössä, hän, jonka sinä aina näet, jota kuulet, jonka tunnet ja jota puhuttelet, jolle uskot salaisimmat ajatuksesi ja jolta aina kysyt neuvoa suurissa ja pienissä tarpeissasi, mutta joka niin usein pettää sinut ja jättää sinut avuttomaksi, silloinkun häntä enin olisit tarvinnut? Missä on hän, jota vaistomaisesti rakastat yli kaiken muun maailmassa ja jota kuitenkin katumuksen hetkenä voit inhota, vihata ja syntymättömäksi toivoa?

Niin, kuka on hän tuo salaperäinen aina vaihteleva, uskollinen ja uskoton ruumiin ja sielun valtias, joka aina määrää ajatuksesi, päätöksesi ja toimesi? Sinä ajattelet Herraa Jumalaa taivaassa, tuota korkeinta, ensimmäistä, viimeistä ja ainoata, mutta hän ei petä koskaan, ei muutu koskaan niinkuin maallisen elämän haltija. Hän se siis ei voi olla. Sinä ajattelet suojelusenkeliäsi, joka sinua kaikkialla seuraa. Mutta hänkään se ei voi olla, hän ei ylennä sinua, ensiksi sinua masentamatta. Vielä vähemmin voi se olla joku maan mahtavista, jotka vallitsevat tänään ja huomenna ei kukaan enää tiedä, missä heidän sijansa on.

Hyvä; etsi häntä sielusi sisimmästä salakammiosta, siellä on hänen valtaistuimensa ja asuntonsa; hänen nimensä on Minä ja vielä varmemmaksi vakuudeksi Minä Itse. Hän on tarun peikon kaltainen: hänen voimansa on hänen nimessään, eikä hänen taikavoimansa vaikuta siihen, joka tietää hänen nimensä. Sille, joka tietää hänen nimensä, voipi hän käydä vastukselliseksi seuralaiseksi, ahdistelevaksi, irvisteleväksi epäjumalaksi, josta turhaan koetamme vapautua. Niille, jotka eivät tunne hänen nimeänsä, on hän sitävastoin mitä miellyttävin seuraystävä, mitä älykkäin ja luotettavin neuvonantaja ja välittäjä, joka tietää kaikki, ymmärtää kaikki ja osaa ennustaa kaikki paremmin kuin kukaan muu. Jos epäilet tämän valtiaan kaikkitietoisuutta, teet majesteettirikoksen; jos loukkaat häntä, on se kuoleman synti; jos laiminlyöt tai unhotat hänet, silloinkun hän vaatii kaikkien huomiota, on se joko anteeksiantamatonta sokeutta tai mitä suurinta hävyttömyyttä.

Semmoinen on tämän mahtavan miehen peritty luonne, kun hän esiintyy mitä erilaisimpiin pukuihin puettuna, milloin vaateliaana, milloin teeskennellyn vaatimattomana. Hän on raudasta ja savesta tehty jättiläinen, hän voi olla sitkeä ja hauras, itsepäinen aina parantumattomuuteen saakka ja nöyrä aina siihen määrin, että kieltää perityn luonteensa. Hän kovenee loukkauksista, hän heltyy rakkaudesta. Hän voi hellyytensä hetkinä, niin, jopa kautta koko elämänsä kieltää, unohtaa ja uhrata tämän taipumattoman itsensä, joka on juurtunut häneen syntymästä saakka. Kovan ulkonaisen painon alla voi hän tulla toisen tahdon orjaksi; rakkauden vastustamattoman sisäisen ponnistuksen voimasta voi hän muuttua mitä rakastettavimmaksi, luotettavimmaksi ja hellimmäksi toisten etujen valvojaksi.

Hänen nimensä, hänen kaikkea polkevan perityn luonteensa ja hänen olojen mukaan aina vaihtelevan olentonsa takana piilee nimittäin yksi luomakunnan perusajatuksia, joka elähdyttää kaikkia eläviä ja joka on elämän sisin juuri, jonka vuoksi sen myöskin täytyy löytyä alkulähteenä elämän luojassa ja ylläpitäjässä, nimittäin personallisuus. Personaton Jumala personallisten olentojen maailmassa olisi kaiken elämän kuolema. Ilman personallisuutta olisi kaikki elimellinen elämä tuomittu avuttomasti menehtymään luonnon voimien ja muiden elävien olentojen ylivoiman alle. Personallisuus on annettu kaikelle, joka yksilönä elää, sen olemisen säilyttämiseksi ja suojelemiseksi. Sen ensimmäinen tunnusmerkki on oman elämän suojeleminen joko vastustuksen, paon eli petoksen kautta. Ne eläimet, jotka eivät voi puolustautua, pakenevat; ne kasvit ja eläimet, jotka eivät voi paeta, naamioivat itsensä pettääkseen ja eksyttääkseen vihollistansa. Kasvikunnassa ja suurimmassa osassa eläinkuntaa on, lukuunottamatta perhettä ja sikiöitä, jotka ovat suojeltavat, jokainen yksilö jokaisen toisen yksilön vihollinen tai ainakin hänen onnestansa välittämätön. Ihmismaailmassa kilpaili jokainen alkujaan naapurinsa kanssa olemisen tarpeista, ja oli siis vihollinen. Hitaasti ovat ihmiset kehittyneet tunnustamaan käsitteitä lähimmäinen ja veljenrakkaus, mutta personallisuuden synnynnäinen itsekkäisyys pysyy ja ajaa yhä yksilöitä, kansanluokkia ja kansoja tuimiin taisteluihin olemisen puolesta.

Näin on Minä Itse kaikkina aikoina pysynyt maallisen elämän haltijana, sillä erotuksella kuitenkin, että hän kasvi- ja eläinmaailmassa on pysynyt tiedotonna tai puolitietoisena yksilönä, jota vastoin hän ainoastaan ihmismaailmassa on saavuttanut täydellisen olemusmuotonsa itsetietoisena personallisuutena. Tässä olemuksessa, samoinkuin kaikissa muissakin, on eri asteensa. Kaikki elimellinen elämä pitää huolta suvun jatkumisesta, mutta jo kasveissa ja vielä enemmän eläimissä tulee siihen halu yhtyä yhteiskuntiin ja toimia yhteisin voimin. Korkeammissa eläimissä näkyy yhteisen itsepuolustuksen jälkiä; ihmisessä kehittyy kaikkiyhteys-ajatus: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Kaikki tämä osoittaa vääräksi väitteen yksinänsä hallitsevasta minästä.

Luomakunnan laki on se, että jokainen voima sidotaan vastapainonsa kautta: vetovoima keskipakoisuusvoiman kautta, elämän ilmiöt katoavaisuuden kautta, valo pimeyden, itsekkäisyys rakkauden, ylpeys nöyryytyksen ja rikos tuomion kautta. Inhimillinen laki ja yhteiskunta ovat rakennetut vastapainojen pohjalle ja lopputuloksena on tasapaino. Mutta kuinka paljon yli kaiken korkeammalla mahtanee olla se ikuinen personallisuus, joka ei ainoastaan pidä kädessään kaikkia tasapainon taistelevia ja toisiaan hävittäviä voimia, vaan vielä sen lisäksi voi niistä kehittää elämän suuren tarkoituksen: oikeuden, totuuden, kauneuden, hyvyyden ja pyhyyden, ja lopputarkoituksenaan kaiken täydellisyyden!

8.4.1895.