TUHATVUOTINEN VALTAKUNTA

Tuhatvuotinen valtakunta on ensimmäisten kristittyjen lohduttava toivo siitä, että, yhtä varmaan kuin heidän rakastettu herransa ensitulemisensa aikana astui maahan köyhänä ja halpana palvelijan haamussa, yhtä varmaan kuin hän silloin kärsi kiittämättömyyttä, pilkkaa ja ristin kuolemaa, yhtä varmaan on hän kerran palaava kuninkaallisella kunnialla taivaan pilvissä ja paneva kaikki vihamiehensä astinlaudakseen. "He saavat nähdä, ketä ovat pistäneet." Maailman tuomio ja loppu eivät tule, ennenkun tämä Herran toinen tuleminen on sitä ennen tapahtunut.

On paljon juutalaisuutta tässä käsityksessä — kosto, hyvitys, voitonriemu, Israelin voitto ja Jerusalemin asettaminen maailman pääkaupungiksi. Herran apostolit tulevat istumaan kahdellatoista valtaistuimella ja tuomitsemaan Israelin kahtatoista sukua. Zebedeuksen poikain julkea rukous kunniaistuimesta ja Esaian kaunis ennustus ikuisesta rauhasta tulevat toteutumaan jo ajassa, sillä missä ovat ihmiset maailman lopussa?

Mutta kuka ei samalla tässä käsityksessä tunne syvää ja liikuttavaa, koko ihmiskunnan rinnasta nousevaa huokausta? On ikäänkuin itkevät, autioille poluille eksyneet lapset näkisivät kaukaa pimeässä yössä valonsäteen tuikkavan kotoaan. Niin paljon kärsiviä, kuolevia, etsiviä, hapuilevia sukupolvia oikeutta huutamassa, niin monta vuosisataa pisaroina häviämässä iankaikkisuuteen, eikä vielä sittenkään näy mitään loppua maailman murheista! Vuosituhannet odottavat, mutta yhä näyttää rauhan ja rakkauden aikakausi olevan yhtä kaukana kuin ennen! Onko Jumala siis lupauksensa unohtanut? Ei, hän on luvannut uskollisilleen sabbatin levon jo ajassa, ja hän on sen heille antava. "Niin, tule, Herra Jeesus!" Ja tuo rakastettu, hartaasti toivottu vastaa: Katso, minä tulen pian ja palkkani tulee kanssani!

Oi, tämä pian, tämä pian, se on Herralle niinkuin tuhannen vuotta!

Milloin on hän tuleva, lohduttaja, kaikesta pahasta pelastaja? Ennustukset ovat hämärät ja näennäisesti ristiriitaiset, ovat kaukaisia maisemia ja muodottomia kuvia. Vapahtajan sanoissa (Math. 24) ovat tuhatvuotinen valtakunta ja maailman loppu asetetut kohta jälkeen Jerusalemin hävityksen roomalaisten kautta. Apostolit odottivat Herraa jo eläessään. Kautta vuosisatojen ovat ennustajat ajan merkkien mukaan, Danielin ja Johanneksen Ilmestyksen mukaan, puhuneet tästä pikaisesta tulemisesta ja tuskin on yksi ajan määräys osoittautunut vääräksi, kun jo toinen osoittaa lähimpään tulevaisuuteen. Kaikista uusin puhuu huhtikuusta 1898. Eräs englantilainen lady on kutsunut Vapahtajata asumaan talossaan Lontoossa ja sisustaa nyt huoneitaan mitä komeimmalla tavalla häntä vastaan ottaakseen.

Mitä on meidän kaikesta tästä ajatteleminen? Onko meidän kuunneltava haaveilijoita, jotka alinomaa näkevät Ihmisen pojan merkit taivaalla? Tai onko meidän uskominen uutta teologiaa, joka koettaa päästä ihmeellisestä ennustuksesta selittämällä, että tuhatvuotinen valtakunta ja maailman tuomio ovat jo osittain toteutuneet maailman historiassa? Mutta Herra sanoo, että hän on tuleva niinkuin salama, niinkuin varas yöllä, kun häntä vähin odotamme. Pois kaikki ajan laskut ja kaikki selitykset! Meidän on otettava vaaria merkeistä, odotettava häntä jo tänään ja odotettava yhä edelleen, vaikka hän viipyisikin kymmeniä tuhansia vuosia! Meidän ei ole tultava kärsimättömiksi, vaikka merkit meidän aikanamme tulevat yhä selvemmiksi, vaikkakin vastakohdat käyvät yhä räikeämmiksi, vaikkakin esiriput lankeavat haudan ja tulevan elämän salaisuuksien eteen, vaikka kehitys suin päin liukuu viettävätä pintaa ja vaikka ihmiskunta puolen vuosisadan aikana on saanut luonnon voimia enemmän valtaansa kuin ennen puolen vuosituhannen. Meidän tulee odottaa, odottaa ja valvoa ja katsoa, ett'ei öljy lampuissa sammu, ennenkun ylkä tulee. Hän tulee kyllä, tulee yhtä varmaan kuin aamu seuraa mustaa yötä ja pilvet jo punottavat idässä!

Mutta ne, jotka silloin elävät, saavat nähdä mullistuksen, josta meillä tuskin voi olla käsitystäkään. Ensimmäinen ylösnousemus kutsuu Jumalan uskollisimmat uuteen kirkastettuun elämään maailmassa. Elävät tapaavat jo kauvan sitte kuolleita, kaikki maallinen hallitus lakkaa, kaikki maalliset asiat henkevöityvät ja luonnonelämän ja henkielämän väliset aidat katoovat. Meillä ei ole mitään kokemusta semmoisesta, mutta me voimme käsittää, että se uusi ihminen, joka silloin asuu maailmassa ja on saavuttanut historian lopputarkoituksen, on kohotessaan myöskin nostava alemman ja alimman luomakunnan lankeemuksen kirouksesta ja aineen orjuudesta vapauteen ja uuteen ja korkeampaan olemukseen. Mitä toiveita! Mikä unelma! sanovat toiset. Olkoon vaan unelma, niinkuin tämä elämä on unelma, josta me heräämme iankaikkisuuteen: Onnelliset ne, jotka hiljaisuudessa odottavat! Herra kysyy: "Kun Ihmisen Poika tulee, onko hän vielä löytävä uskoa maailmassa?" Oi, tule, Herra Jeesus, ja kohtaa meitä uskossamme!

12.2.1895.