SUKU JA YKSILÖ

Mitä on siemen? Tulevan kasvin syntymätön elämä, ajatus, joka odottaa sanaa, kysymys, joka odottaa vastausta. Tulevaisuus, suuruus, kauneus, taistelu, voitto, tappio, kaikki on kätkettynä tähän mitättömään siemeneen, jonka varpunen voi niellä. Kaikki on mahdollista, ei mikään ole varmaa. Tuuli tempaa siemenen ja sirottaa sen minne sattuu, ei kukaan tiedä paikkaa. Ehkä putoaa se mereen, tai vuorelle; missä on sen tulevaisuus? Ehkä hedelmälliseen maahan ja tekee tainta. Vielä ei ole sen tulevaisuus taattu: rikkaruoho sitä tukahduttaa, eläimet ja ihmiset tallaavat sitä, halla tappaa sen, sade huuhtoo sen pois, aurinko kuivaa sen. Monet ovat ennenaikaisen kuoleman mahdollisuudet. Ja kuitenkin voittaa elämä. Yksi sadasta juurtuu ja korvaa ne yhdeksänkymmentä yhdeksän, jotka hävisivät. Eikö tämä tapahtuisi ennakolta määrätyn lain mukaan?

Ja mitä on ihmiselämän historia muuta kuin siemenen historiaa? Se äidinkohtu, joka sitä kantaa, on itse alkanut ja läpikäynyt pitkän sarjan vaikutuksia. Toinen sarja sattumuksia, jotka kuitenkin ovat ennakolta määrättyjä renkaita maailman järjestyksessä, vie yhteen määrätyn miehen ja määrätyn naisen, ja heistä saa alkunsa kolmas lapsi. On mahdotonta, ett'ei tämä yhtyminen olisi ennakolta määrätty. Kutsukaa ennemmin mitä tahansa sattumaksi: lapsi ei voi olla sattumus. Lapsi on uusi, itsenäinen, henkinen olento, jolla on tehtävänsä ja vastuunalaisuutensa, jota ei koskaan voida luoda sattuman niskaan. Mutta molempain vanhempain vaikutukset, sekä ruumiilliset että henkiset, sisältyvät lapseen ja yhtyvät siinä muihin elämän ja ympäristön vaikutuksiin. Tuloksena on joka kerta kolmellainen yhteys perinnöllisiä taipumuksia, elämän kasvatusta ja omaa kehitystä. Kiellätkö sinä perisynnin? Miks'ei yhtä hyvin kieltää perityitä jäseniä, perityitä taipumuksia? Suku on ruumiin ja sielun pääpiirteihin nähden keskenään kaikkiyhteistä, niinkuin meri on sitä veteensä nähden. Aallot ne ne vaan pinnalla vaihtelevat. Ja lopputarkoitus on yhtäkaikki yhteistä: henkevöitynyt uusi ihminen. Mikä suuremmoinen ajatus vapauttaa meri vesihöyryiksi! Mikä maailman uudistus vapauttaa ihminen tomun orjuudesta "Jumalan lasten ihanaan vapauteen"!

Suku hallitsee meitä ruumiillisesti ruumiin toiminnan kautta, jota kukaan ei voi välttää, mutta henkisesti voi se meidän vapaassa tahdossamme synnyttää vaan taipumuksia. Stellae inclinant, nonnecessitant. Ei mikään perisynti, eivät mitkään perityt vaistot, himot ja halut voi vapauttaa meitä omasta syystämme. Ne kiusaavat meitä, vaivaavat meitä, eivät anna meille mitään rauhaa, mutta ne eivät orjuuta meitä, me olemme ennen kaikkia muita luotuja saaneet voiman vastustaa heitä vapaalla tahdollamme. Siinä on valtamme salaisuus maailmassa, ja siinä on meidän tuomiomme. Ei kukaan ole vanhurskas Jumalan edessä, koska ei kukaan ole kestänyt siinä taistelussa, joka on pantu taisteltavaksemme. Kaikki olemme kokonaan taikka osaksi kutistuneet aineen orjuuden alle, jonka voittamiseen vapaa henkemme on saanut voiman.

Jokainen yksityinen ihminen kätkee itsessään koko ihmiskunnan ja on osallinen sen edesvastauksesta. Sama voima, sama heikkous, samat tarpeet, samat viholliset, samat taistelut, sama juuri ja sama pohja Jumalassa. Jokainen rikos ihmistä vastaan, jokainen hyväteko on rikos tai hyväteko kaikkia vastaan. Kristuksen selitys käsitteestä "lähimmäinen" sitoo meidät kaikki yhteen. Se ratkaisee samalla kertaa sen, missä määrin kuolemanrangaistus ja rangaistus yleensä on oikeutettu. Murhayritys yhtä ihmistä vastaan on murhayritys kaikkia vastaan. Yhden oikeuden loukkaaminen on kaikkien oikeuden loukkaamista. Itsemurha on rikos ei ainoastaan itsemurhaajaa vastaan, mutta myöskin sitä ihmiskuntaa vastaan, johon hän kuuluu ja josta hän on vastuunalainen. Kokonaisuus on jokaista osaansa suurempi. Oikeus on kaikkien oikeuden yhteys, eikä voi olla riippuvainen yksilön mielivallasta.

Jos nyt tämän mukaan jokainen rikos periaatteellisesti on rangaistava suuruutensa mukaan, niin olisi meillä olemassa Vanhan Testamentin laki, joka määrää silmän silmästä ja hampaan hampaasta. Mutta sentähden on Kristuksen rakkaus lähetetty maailmaan, ei päästämään laista, vaan lakia täyttämään. Rakkaus on korkeampi kuin oikeus, koska rakkaus yksin on täydellisin oikeus. Toinen ihminen ei voi tuomita toisen sisäisimpiä tarkoituksia, koska hänellä aina voi olla salaisia vaikuttimia, jotka tekevät, että inhimillinen oikeus itse asiassa muuttuu vääryydeksi ja tuomitsee umpisilmin. Sentähden sanoo Kristuksen laki: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, etsi toisessa samat lieventävät asianhaarat, jotka löydät itsessäsi. Ja seuraus tästä on se, että laki: hammas hampaasta ja silmä silmästä, verrattuna toisen tuntemattomiin vaikuttimiin, tähtää yli maalinsa ja tappaa tutkimatta. Kristuksen laki ei enää pane kuolemanrangaistusta täytäntöön sen ehdottomassa ankaruudessa, mutta hän on pannut sen täytäntöön omassa itsessään, yksi kaikkien edestä, koska hän kantoi koko ihmiskunnan syyllisyyden, ja koska tämä syyllisyys, johon sisältyi luomakunnan kapina luojaa vastaan, välttämättömästi oli rangaistava.

Onko siis Jumala ollut sokea kaikkien ihmisten heikkoudelle, niille lukemattomille lieventäville asianhaaroille, joita nämä voivat esiintuoda synnin kiusausten puolustukseksi? Ei, hän on nähnyt kaikki, ja sentähden hän on sälyttänyt synnin rangaistuksen, kuoleman, sen ainoan synnittömän ja pyhän niskoille, joka yksin voi kärsiä kaikkien muitten edestä, koska hän kärsi syyttömästi. Tämä on armoa ei ainoastaan teoloogien selitysten mukaan, mutta myöskin yleisinhimillisessä merkityksessä. Korkein oikeus punnitsi samalla vaa'alla kaiken synnin ja kaiken heikkouden.

Leo Tolstoi väittää, ett'ei rangaistus ole oikeutettu, ja perustaa mielipiteensä Kristuksen sanoihin. "Sinun ei pidä oleman pahaa vastaan", sinun pitää voittaman paha hyvällä. Kenelle sanoi Kristus nämä rakkauden sanat? Samoille lyhytnäköisille ihmisille, joille hän ennen oli sanonut: "elkää tuomitko, ett'ei teitä tuomittaisi!" Ja kuitenkin rankaisi hän ei ainoastaan viikunapuuta, joka ei kantanut hedelmiä, vaan myöskin farisealaisia, Jerusalemia ja Juudaan kansaa, ja viimeisellä tuomiolla hän on sanova niille, jotka ovat hänen vasemmalla sivullansa: "menkää pois minusta, te kirotut!" Ei, Kristus ei ole kieltänyt rikosta eikä myöskään rangaistusta.

Tolstoin mukaan ei Paavali olisi kristitty, koska hän on sanonut, ett'ei esivalta miekkaa hukkaan kanna, ja saman kirjailijan mukaan olisivat yhteiskunta ja laki epäkristillisiä, koska ne eivät voi pysyä pystyssä pahaa rankaisematta. Erehdys on siinä, että Kristus on varoittanut yksityistä ihmistä oman käden oikeudesta, ja Tolstoi on sovittanut nämä sanat yhteiskuntaan ja lakiin, välittämättä siitä, että hän sen kautta hävittää sekä lain että yhteiskunnan, jotka eivät voi pysyä pystyssä ilman tuomio-oikeutta. Kristus on sanonut: "minä en ole tullut laista päästämään, vaan lakia täyttämään", nimittäin rakkauden korkeampaa lakia. Samaten ei kristillisen yhteiskunnan lakia kaikkine sen puutteineen peruuteta, vaan täydennetään sitä rakkauden lailla. Sillä jos Jumala on antanut Mooseksen laille oikeuden tuomita Israelin kansaa, niin on hän myöskin laatinut rakkauden lain tuomitsemaan samalla oikeudella Kristuksen kansaa. Tässä on vaan kysymys kaiken sen vihan ja koston poiskitkemisestä, jotka hämmentävät Mooseksen lakia "heidän sydämmiensä kovuuden tähden". Kristuksen laki saa tuomita ja rangaista, mutta ei vihata ja kostaa. Rangaistuksen rakkaus on siinä, että sen tulee poistaa rikos ja johtaa rikollinen takaisin loukkaamansa ihmiskunnan helmaan. Ja rangaistuksen oikeus on siinä, että rangaistu on saanut sen oikeuden, joka sillä on vaadittavana yhteiskunnalta, nimittäin sovituksen syyllisyydestään.

1.4.1895.