← Table of contents
Lehtisiä mietekirjastani

OPETTAJA

Juhani Aho translation

Kirkon ja papin, kansan ensimmäisen opettajan, jälkeen tulee monihaarainen sarja muita opettajavoimia, joiden tehtävänä uudemmassa yhteiskunnassa on valaista jokaista majaa maassa ja jokaista älyn aluetta. Tässä on ensin huomautettava, että tieto ei vielä muodosta luonnetta, elämän pohjaa, vaikka se sisältyykin siihen ja ett'ei opettajan toimi vielä ole kasvatusta, vaikka se vaikuttaakin siihen. Se suuri, keskiajasta peritty erehdys, että tieto olisi samaa kuin siveellinen jalostus, on ominainen ajan koko katsantotavalle ja heittää, samalla kun se virittää valistuksen soihdun, eksyttävän häikäisevän valon suuriin aukkoihin ihmisen kasvatuksesta.

Opettajan tulee vaikuttaa oppilaaseen yhtä paljon oman esimerkkinsä kuin antamainsa tietojen kautta. Vaikkakin tämä myönnetään, heikontaa hänen kasvatustaan usein tuo erehdys, että tieto riittää kaikkeen. Opettajan tulee herättää yhtä paljon kuin opettaa; tuleehan koko hänen tehtävänsä olla älyn herättämistä. Opettajan tulee ohjata taipumuksia oikealle uralle, ei kohdella niitä kuin kuollutta ainetta, ei kohdella puuttuvia taipumuksia samalla tavalla kuin eteviä. Koulun suurimpia vikoja on aina se, että annetaan samat läksyt ja asetetaan samat vaatimukset sekä hyvä- että huonolahjaisille oppilaille. Ainoastaan tylsämielinen on vailla mitään taipumuksia. Olemassa olevan taipumuksen keksiminen ja ohjaaminen vaatii samaa suurta taitoa, jota valtiomies tarvitsee valitessaan kykeneviä apumiehiä ja sotapäällikkö valitessaan oikeaa miestä oikealle paikalle. Kuinka monet taipumukset menevätkään hukkaan, kun niitä pakotetaan muille aloille kuin mitkä luonto on niille osoittanut, ja kuinka moni elämän onni murtuukaan herätessään liika myöhään tietoisuuteen oikeasta tarkoituksestaan!

Opettajan työ on usein raskasta, mutta hänen edesvastuunsa musertaisi hänet, jos hän voisi arvata kaikki opetustapansa seuraukset siinä elämässä, jota hän valmistaa. Jos hän tekee parhaan kykynsä mukaan velvollisuutensa, täytyy hänen samoinkuin lääkärinkin lohduttaa itseään sillä, että on onnistunut jonkun kerran, vaikkakin olisi paljoa useammin ollut onnistumatta. Se, että osa edesvastauksesta kohtaa kotia ja elämän vaikutuksia, voi jossain määrin lohduttaa hänen omaatuntoaan, mutta ei voi kuitenkaan vapauttaa häntä osallisuudesta ihmisen hunningolle joutumiseen.

Useimmat nuoret opettajat astuvat toimeensa luottaen kokoamaansa tietovarastoon ja luulevat vaan tarvitsevansa avata ilmareiän antaakseen oppinsa tulvailla oppilaihinsa. Kuinka pian tulevatkaan he huomaamaan, että kaiken kylvön menestys on siinä maassa, johon siemen lankee! Onneksi on lapsuuden ja nuoruuden kylvövainio herkkä kasvamaan. Opettajan innostus tarttuu; jos hänen esityksensä on elävää, herättää se elämää, jos se on kylmää ja kuivaa, haukottelee nuoriso. Elköön hän luulko, että oppiaine elähyttää; se voi enemmän tai vähemmän kiihoittaa huomiota, mutta värityksensä ja eloisuutensa saa se vasta hänen esityksestään. Hän puhuu sille ikäluokalle, jolloin mielikuvitus on vireimmillään ja värittää kaikkea. Olen nähnyt opettajia, joiden on onnistunut innostuttaa oppilaitaan niin kuivaan aineeseen kuin kielioppiin, samalla kun toiset ovat torkkuneet kuunnellessaan niin elähyttävää ainetta kuin on historia.

Opettajan asema kouluun ja luokkaan synnyttää vaatimuksia erehtymättömyydestä, jota eivät kaikki opettajat voi täyttää. Lapsilla ja nuorilla on tarkka silmä huomaamaan heikkouksia, vikoja, omituisuuksia puheessa, tavoissa, puvuissa ja arvostelevat he säälittä tuota muka erehtymätöntä. Paraskin ja rakastetuinkin opettaja ei pienimmänkään erehdyksen sattuessa pääse tämän ampiaisparven käsistä ja saapi alistua kärsimään sen salaista pilkkaa. Jos hän kiivastuu, pahentaa hän vaan asiansa; jos hänestä tulee koulun narri, on hän hukassa. Paras keino noita ampiaisia vastaan on kylmäverisyys; mutta jos hän sen lisäksi on tunnettu oikeamielisyydestään, joka enemmän kuin mikään muu vaikuttaa nuorisoon, voi se samalla rakastaa häntä ja nauraa hänelle. Kuria, joka niin usein koettelee opettajan kärsivällisyyttä, ylläpidetään parhaiten siten, että sattuvia hairahduksia käsitellään ankaralla oikeudella ja samalla kertaa lempeydellä. Liiallinen ankaruus nostaa kapinaan, velttous synnyttää vallattomuutta. Paitse valhetta ja petosta ovat lasten rikokset usein ainoastaan elämän ilon hillittömiä hairahduksia. Opettaja, joka osaa samalla kertaa herättää kunnioitusta ja luottamusta, pysyy kauvimmin oppilaittensa suosiossa.

Minun kouluaikanani hallitsi vitsa koulussa, ja minä olen yhäkin sitä mieltä, että kohtuullinen ja oikea ruumiillinen kuritus neljäätoista vuotta nuoremmille ei haittaa oppilasta eikä opettajaa. Nykyaika on kasvattanut usein liiallista itsetuntoa. Yksilö astuu usein liiaksi edelle yleisen järjestyksen. Laki, että ruumiillinen kuritus on poistettu, mutta että se, joka on ansainnut kurituksen, on asetettu ulkopuolelle lakia, tuottaa häpeää. On myönnettävä, että opettajan asema nyt on parempi kuin patukan aikana. Epävarmaa on, onko hän tullut oppilasta lähemmä, mutta hillittömän kiivastumisen vaara on nyt pienempi ja hän on oppinut pitämään parempaa vaaria itsestään; oppilas vuorostaan kasvattaa häntä. Vaikka hän yhäkin saa olla säästäväinen, ei hän enää, käytyään kelpaamattomaksi sekä koululle että kirkolle, näe nälkää odottaessaan kirkkoherran paikkaa.

3.9.1895.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings