TERVASKANTO JA LEHMISIENI.
Reading edition
Tervaskanto seisoi mättähällä, alla lehmisieni kehui syyttä: "minä nousen, kasvan ylitsesi, sulla, kölhö, ei oo kestävyyttä."
Niinpä sieni kehui pöyhistellen, homehattu, sateen lapsi, loinen, sanoi vanha, vahva tervaskanto: "siinä kestän, missä joku toinen."
Tuli syksy, putos homehattu, virkkoi sisuksista mädänneistä kaatuessaan vielä kehuskellen: "kyljellään on huokeampi seistä."
"Tästä huomaat", virkkoi tervaskanto, "mikä kehunnastas oli hyöty, minä seison, syvään juuret työnnän, vaikk' on runko, laaja latva lyöty!"