"BETLEHEEMIN TÄHTI."
Reading edition
Kujia ma kuljen yksinäistä tietä ohi vanhain, vapisevain rakennusten, harmaat talot niinkuin kaljun kalseat jäykät, vanhat vaarit seisoo vastatusten.
Kirkontornin kukko loistaa kuutamossa yli vanhan raastuvan, ja vaikeroiden ruostunehet viirit vinkuu viheltäin, tuikkaa tornitulet palovartijoiden.
Näin on rauhallista käydä yksin yössä aatellen mun nuoruuteni armahaista, miks sua, turha hulluus, enään mietinkään, vanha kuu, sä valehtelet kaikenlaista?
Katson siltaa, jonka varjo päällään seisoo, rantakadun valot värjyy, virtaan hukkuu, moni seikka seisoo täällä päällään ain, yhä unikeko-kaupunkini nukkuu.
Monen ikkunalla nään ma valkeen kukan, "Betlehemin tähden" ilon ikkunalla. Yksinäiset sielut huokaa huoneissaan, harvoin lapset leikkii vanhain ruutuin alla.
Katuja ma käyn, en etsi ystävyyttä, kokonaisin oon kun olen aivan yksin. Puhdas lumikukka, kukka tunturin, tuoksutko sä mulle kevättervehdyksin?
Katuja ma harhaan, jostain lamppu loistaa, hymyileekö onni läpi ruutuloiden tähtein tuikkiessa kimpuin tuhansin maahan läpi lumikukka-ikkunoiden.
Muill' on edes joulu, mull' on aina syksy, miks ei valkolunta nyt voi sataa puista? Koska kerran kukki elämäni puu? Siit' on pitkä aika, sif en enään muista.