IHMISEN RUKOUS.
Reading edition
Ma pyydän sulta voimaa, sä Tuntematon suuri, sä kaiken alkujuuri, sä runko, latva, kaikkein maailmoiden puu.
Mua älä syyttä soimaa, ma pidän oman pääni, niin käskee rinnan ääni vaikk' kaikki yönä ympärilläin kaareentuu!
En pyydä nöyryytystä, en sääliä ma pyydä, en muiden niskaan syydä ma taakkaa, joka painaa minun harteillain.
Ja omaa kärsimystä ma tahdon loppuun kantaa ja tahdon paljon antaa ma siitä tulesta, mi palaa rinnassain.
Kuin ystävälle, sulle ma puhun: älä jätä, kun mull' on suuri hätä, kas itse itselleni surut, ilot loin.
Suo vuoren voima mulle, en alistu ma armoon, ma tahdon nousta tarmoon, en muuta oo kuin ihminen, kun tahdon, voin!