SNELLMANIN LAULU
Reading edition
Jokainen Snellman-päivä kutsuu meidät suomalaiset uudelleen isänmaan kasvojen eteen, noiden kasvojen, joiden tutut armaat piirteet ovat hänen, samoin kuin jokaisen Suomen uskollisen pojan ja tyttären silmissä kuvastuneet elämäntehtävän korkeina ratkaisevina hetkinä. Me tiedämme mitä Snellman isänmaan kasvoista luki: suurtyö, jonka hän kaikiksi ajoiksi kansalleen jätti, hänen elämäntyönsä, josta hänen kansansa alati elää, sanoo sen meille. Isänmaan kasvojen edessä, tunkien katseensa Suomen kansan syvimpään olemukseen, ammensi hän voiman elämäntehtäväänsä. Uhrautuvaisuutta, uskollisuutta, työiloa, rakkautta loppumattomiin, oman itsensä unohtamista ja asian muistamista, alttiiksipanoa idealin tähden, rohkeutta vihamiesten ja epäröivien ystävien keskellä, sitkeyttä ja hellittämättömyyttä laimeiden sydänten piirittämänä, sydämen paloa penseiden mielten saartamana, rautaista tahtoa yksinäistymisenkin uhalla, omantunnon rauhaa omantunnon pakosta suoritetun työn jälkeen — tätä löydämme Suomen voitollisimmassa persoonallisuudessa.
Samalla kertaa kuin Snellmanin suuri runoilijaystävä näki isänmaan kasvot haltioitumisen hetkellä ja puki rakkautensa tätä maata kohtaan sanoiksi kielellä, joka oli hänen sydämensä kieli, mutta joka ei ollut tämän maan äidinkieli, joka ei ollut Saarijärven Paavojen sydämen kieli, samoihin aikoihin kohotti Snellman saman rakkauden läpitunkeman äänensä sen kielen puolesta, joka on tämän kansan itsenäisen elämän perusta, sen äidinkieli, sydämen kieli, runon kieli. Runoilijaystävän innoituksen näkyjä säestää mahtavana Snellmanin teräksinen tahto, joka yhtaikaa vasarana ja alasimena takoi valtavimman Sammon, mitä tässä maassa Ilmarisen jälkeen on taottu. Snellmanin laulu, velvollisuuksien laulu, velvoituksen laulu, työn laulu se on innostanut kyntäjää Suomen pellolla painamaan auransa syvemmälle tämän maan kamaraan, se on tukenut jokaista sanan viljelijää, joka on lähtenyt viemään tiedon leipää pettumaille, se on soinut niiden korvissa, jotka ovat muutamassa vuosikymmenessä runottarien armosta luoneet Suomen suomenkielisen kirjallisuuden, vieden Agricolan ajatuksen suomenkielen paikasta maailman kielten joukossa Euroopan parnassolle: »Kyllä se kuulee Suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen.» Snellmanin laulu, Suomen herätyksen malmikello, isänmaan kasvojen edessä kaiutettu, se se on loihtinut esiin suurimman ihmeen: kutsunut esiin tämän kansan sisimmän ominaisimman hengennousun, tämän kansan itsensä, se se on, joka on tehnyt meistä suomalaisen suomenkielisen Suomen kansan, erikoisen ja ainokaisen maailmassa.
Tämäkin Snellman-päivä, kahdestoista toukokuuta 1928 kutsuu meidät isänmaan kasvojen eteen. Ne ovat samat tutut armaat kasvot, jotka Snellman sielunsa silmillä näki, joita hän rakasti ja jotka hän meille kirkasti.
Ja kuitenkin on näissä kasvoissa tänäpänä jotakin uutta. Aavistamaton valo on langennut rakkaille piirteille: vapauden päivän valo. Suomen hengen korpivaellus on päättynyt. Itsenäisenä kansana, oman tahtonsa toteuttajana, ilman vierasta määrääjää astuu Suomen kansa kansojen joukossa. Tielle, jota meidän sukupolvemme — armoitettu sukupolvien joukossa — saa astua, lankeaa Suomen vapauden valo. Siinä missä vapautemme suurimman esitaistelijan ja kansallistuntomme herättäjän täytyi kamppailla orjanmieltä ja pimeyttä vastaan, on meidän nyt suotu vapaasti, ajatuksessa, sanassa, laulussa ja teossa suorittaa päivätyömme suomalaisten sukupolvien sarjassa, toteuttaa omaa itseämme. Velvoittavampana kuin milloinkaan on Snellmanin Sampo, Snellmanin jälkisäännös jäänyt meidän käsiimme. Kohtaako toukokuun 12 päivä kymmenentenä vuonna Suomen vapautta täällä isänmaan kasvojen edessä sen tietoisen, teräksisen, vakaan suomalaisen kansan, joka sisimpään kutsumukseensa luottaen astuu velvollisuuksien tietä ja jättää Snellmanin perinnön kartutettuna ja rikkaampana tuleville polville? Joko on kunniassansa se suomenkielinen kansallisvaltio, jonka Snellmanin tietäjäsilmä näki?
Paljon on vielä työtä suoritettava Snellmanin hengessä.
<tb>
Te kansalaiset, joiden nuoruus on saman ikäinen kuin isänmaan vapaus, ja te, joiden lapsuusajan leikkikentille ensi kerran lankesi säde Suomen vapauden päivästä, muistakaa, minkä velvoituksen lahjan saitte omaksenne. Ja me kaikki suomalaiset, olkaamme valmiit antamaan sydäntemme palon ja käsiemme voiman sille kansalle, sille isänmaalle, jonka kasvot nyt katsovat meihin. Meidän isiemme ja meidän äitiemme, meidän suurmiestemme ja meidän nimettömien vainajiemme elämäntyö ja muisto olkoot oppaamme, kun rae etsimme Suomen, tämän suuren kotimme parasta.
Tässä isänmaan kasvojen edessä korotamme äänemme kansojen kaitsijan puoleen: Salli, sinä Korkein, meidän uljaasti kilvoitella, salli meidän työmme ja rakkautemme kautta kasvaa suureksi kansaksi!