← Table of contents
Suurin rikkomus

LUKIJALLE

Jalmari Hahl translation

Naiset ovat vallanneet Ranskan kirjallisuudessa yhä huomattavamman aseman. Se onkin onni. He täyttävät siinä olleen aukon. Viime aikoihin saakka ovat naissielua tutkineet ainoastaan miespuoliset kirjailijat. Huomattavimmat heistä ovat Maupassant ja Paul Bourget. Mutta heidän kuvaamansa nainen oli nähty miesten näkökulmasta. Naisen kuvailemana ja erittelemänä nainen esiintyy varsin toisenlaisena ja ennen kaikkea todellisempana. Hän ei ole enää sama heikko, teeskentelevä ja häilyvä olento, jota on määritelty sanalla, joka juuri ilmaisee miespuolisten psykologien vararikkoa: nainen — arvoitus.

Jos Suurin rikkomus olisi miehen kirjoittama, sen päähenkilö Georgette Garou olisi vastenmielinen olento, jonka teon vaikuttimina ovat aineellisen hyödyn tavoittelu ja vieläkin alhaisemmat vaistot. Tarvittiin naisen sydän vaistoamaan jokapäiväisen tarinan puitteissa, jonka tapahtumat liukuvat lukijan silmien ohi, loputtoman monisäikeinen ja säälittävä sydämen draama. Voidakseen oikein arvioida tuota synnintekijätärtä kirjailijatar on lainannut hänelle sielunsa ja tunneherkkyytensä. Hän on harkinnut mielessään, mitä hän itse olisi tuntenut vastaavanlaisissa tilanteissa. Kirjoittaessaan romaaniaan hän itse on ollut Georgette Garou, rakastanut ja kärsinyt tämän kanssa. Hän itse on kuullut äänet, jotka yrittävät pidättää äitiä ja puolisoa oman kodin kynnyksellä, ennen kuin sulki sen oven ainiaaksi. Hän on vaikeroinut omantunnon tuskissa ajatellessaan rikkomusta, joka karkoittaa hänet pois. Ja vaikk'ei hän voikaan hyväksyä samaista rikkomusta, hän on niin hyvin vaistonnut sen syvästi naiselliset vaikuttimet, että Georgette Garou tuntuu meistä pikemminkin säälittävältä kuin syylliseltä ja että hänen hairahdustaan lieventää rakkauden puhdas valo.

Rouva Dommique Dunois [oik. Marguerite Lemesle] on nykyaikaisista naispsykologeista ensimmäinen. Hän on syntynyt Parisissa ja joutui lapsuudessaan paljon matkustamaan perheen muuttaessa majoituspaikasta toiseen. Hänestä kehittyi ajatteleva, harkitseva tyttö, joka huomasi kaikki ja painoi kaikki mieleensä. Viimeiset kaksikymmentä vuotta hän on asunut Tourainessa ja tarkkaa yhä edelleen elämää pienen, aurinkoisen, kukkien ympäröimän talon ikkunoista, jolle hän on antanut kauniin nimen Chimérie, »Haavelinna». Päivänä muutamana hänen haavekuvansa saivat hänet ottamaan kynän käteensä ja kertomaan nuoren tytön sydämen liikuttavan tarinan, jonka hän itse oli joutunut näkemään. Siitä tuli hänen ensimmäinen romaaninsa »Epouse» (Aviopuoliso), joka ilmestyi v. 1923. Sitten seurasi viiden vuoden aikana kokonaista seitsemän muuta, joista tässä suomalaiselle lukijakunnalle tarjona oleva »Suurin rikkomus» on viimeinen järjestyksessä.

Paljon työtä, niukalti menestystä. Kuinka voisikaan toivoa, että pelastuisi hukkumasta yhä lisääntyvään kirjallisuuden tulvaan? Onneksi on olemassa Fémina-palkinto.

Fémina-palkinnon on perustanut suuri parisilainen kirjakauppa. Sen palkintolautakuntaan kuuluu ainoastaan naisia, 22 kuuluisimpien joukosta valittua kirjailijatarta, mutta kilpailuun saavat ottaa osaa yhtä hyvin miehet kuin naisetkin. Tähän mennessä on palkinto joutunut neljätoista kertaa mies- ja ainoastaan seitsemästi naiskirjailijoille. Ei siis ole suuria toiveita sen saannista, varsinkin kun asuu maaseudulla ja on kokonaan tuntematon niille naispuolisille tuomareille, jotka määräävät kovin monien tavoitteleman palkinnon kohtalosta.

Tästä syrjäisestä asemasta huolimatta päätettiin v:n 1928:n Fémina-palkinto antaa rouva Dominique Dunois'lle hänen romaanistaan »Suurin rikkomus» (Georgette Garou). Se on käännetty kaikille sivistyskielille, joten se ennustaa tekijättärelleen loistavaa kirjailijauraa.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings