V

— Tiedätkö, missä äitisi on? Didier kysyi Jean'ilta.

Jean tuli ulos huoneestaan vielä lopetellen pukeutumistaan työvaatteisiinsa. Poika pudisti päätään välinpitämättömästi.

Palvelijatar, joka vaistosi jotakin tavatonta, hääri heidän ympärillään.

Didier toisti kysymyksensä:

— Missä emäntä on?

— En minä tiedä, vastasi palvelijatar. Noustuani huomasin, että oven säppi oli avattu ja portti jätetty raolleen. Luulin, että te olitte lähtenyt töihin.

Hän jatkoi:

— Penikään ei ole kotona.

Didier pistäytyi pihalla.

— Polkupyörä ei ole paikoillaan vajassa, hän ilmoitti palatessaan tupaan.

Tyttö irvisti ilkkuen. Häväistysjutun käryä oli ilmassa. Didier meni makuuhuoneeseen. Hetken kuluttua hän palasi pureskellen viiksiään.

— Äitisi on lähtenyt matkoihinsa, hän sanoi armottomasti Jean'ille. Eikä hän palaa. Hän on ottanut mukaansa kaapista kaikki rahat.

Silloin palvelijatar rohkaistui puhumaan:

— Jos hän todella on lähtenyt tiehensä, hän on mennyt sen belgialaisen valurin kanssa, jota hän kävi tapaamassa myymälän emännän, Paulinen, luona harva se päivä… Koko kylä puhui siitä… Teillä, isäntä, yksin ei ollut vihiä asiasta. Enkä minä uskaltanut puhua…

Poika alkoi itkeä. Koko lapsuudesta kasaantunut katkera nöyryytys purkautui esiin, ja siihen yhtyi suru, ettei hänellä enää ollut äitiä, sekä pelko, että isäpuoli käyttäisi tilaisuutta hyväkseen karkoittaakseen hänet talosta.

* * * * *

Jo aamupäivällä koko kylä sai tietää, mitä oli tapahtunut; poika oli itkenyt ja Didier istunut tunnin ajan pöydän ääressä, pää käsien varassa vastaamatta palvelijataren valitteluihin, joiden lomaan tämä pisti kaikki isännälle tuntemattomat jutut ja juorut.

Maria oli muun muassa sanonut:

— Yhdessä suhteessa on teille molemmille parempi näin. Ihmiset nauroivat nähdessään hänen ajaa hurahduttavan polkupyörällään. Parasta oli, että hän iäksi päiviksi pyörähti tiehensä. Onhan teillä nyt rauhallisempi olo talossa, kun ilma on puhdistunut.

Hän lisäsi muistaen salaisen toiveen, jota jo kauan oli tuudittanut mielensä kätkyessä:

— Eipä teidän tarvitse mennä varsin pitkälle löytääksenne taloon emännän, joka on tuota entistä parempi!

* * * * *

Kylän naiset eivät löytäneet kyllin räikeitä sanoja mustatakseen äitiä, joka oli hylännyt lapsensa. Jopa häntä sanottiin varkaaksi, kun hän oli vienyt mukanaan omia rahojaan. Hylättyä aviomiestä taas surkuteltiin, hänen niskoilleen kun nyt oli kokonaan jäänyt maan viljeleminen ja huolenpito Cadet'n pojasta. Häntä ylistettiin siitä, ettei hän ollut kohdistanut vihaansa poikaan. Päin vastoin hänen kerrottiin lyöneen poikaa olalle sanoen:

— Älä itke, poikaseni! Olenhan minä luonasi ja turvanasi!

Jopa hänen sanottiin jalomielisyydessään menneen niin pitkälle, ettei kärsinyt puhuttavan pahaa Georgettesta:

— Hän on onneton nainen. Jättäkää hänet rauhaan!

Maria puolestaan pani parastaan kuvatakseen synkin värein entistä, emäntäänsä ja maalatakseen mitä kauneimmassa valaistuksessa isäpuolen ja pojan menettelyn.

— Kyllä se meidän miehinen isäntäväkemme on kelpo väkeä! Poika lempeä kuin tyttö. Isäntä… miesten parhaita. Ajatella, ettei hän sallinut heittää tunkiolle sen lutkan morsiusseppelettä! Mukamas pomeranssinkukkia! Rikkaruohoseppelettä hänen olisi pitänyt pitää hääpäivänään. Minua vain ei saada uskomaan, ettei hän juossut miesten perässä jo ennen naimisiin menoaan. Sen tähden hän meni vaimoksi rengilleen. Eihän kukaan muu olisi hänestä huolinut.

Georgetten ansioluetteloa Maria vielä lisäsi huomauttamalla, ettei sellainen ihminen tietystikään lähettänyt entiseen kotiinsa kirjettä. Tuo luonnoton äiti ei edes kirjoittanut pojalleen. Maria sen kyllä tietäisi, jos hän olisi kirjoittanut.

Mutta viisi kuukautta myöhemmin Georgettelta tuli kirje. Siinä ei ollut ainoatakaan katumuksen sanaa. Didier piti muutoin tarkoin salassa sen sisällyksen. Huolellisesti tarkastettuaan, että huoneen ovet ja ikkunat olivat kiinni, hän luki sen ja sanoi Jean'ille:

— Äidiltäsi on tullut kirje.

Poika luki sen hitaasti, tarkkaavasti kahteen kertaan. Se ei sisältänyt yhtään ystävällistä sanaa hänelle. Hänen nimeänsäkään ei ollut siinä mainittu. Georgette pyysi siinä vain, että hänelle lähetettäisiin hänen vaaleanpunainen untuvapeitteensä, ja tarjosi Didier'lle avioeroa.

Entinen palvelija alleviivasi kynnellä viimemainitun lauseen.

— En minä vaadi avioeroa. Ymmärrätkö? Hän, äitisi, on syyllinen. En minä ole tehnyt hänelle mitään pahaa enkä ole käskenyt häntä pois talosta.

Pojan vaietessa Didier kävi levottomaksi. Olihan Jean joka tapauksessa Georgetten poika. Ja isäpuoli tahtoi, esittäessään puolustustaan, saada laillisen perillisen puolelleen. Hän toisti:

— En minä vaadi avioeroa. Eikä se olisi hyvä sinulle. Herra ties mitä seurauksia siitä olisi; tarkoitan, mihin toimenpiteisiin äitisi voisi sitten ryhtyä. Ja sitten sinun olisi pakko elää heidän kanssaan, totella tuota miestä ja elää palvelijan asemassa.

Jean punastui, ja Didier jatkoi:

— He ehkä riistäisivät sinut puti puhtaaksi. Et ole vielä täysi-ikäinen. Avioerotapauksessa oikeus joskus vaatii omaisuuden myytäväksi. Olen nähnyt sellaista. Ja kun myynti on tapahtunut, maa luisuu pois käsistäsi. Jos se taas jää minun huostaani, minä säilytän sen sinulle. Ethän siis jätä minua? Maa on oikeastaan sinun. Päätämme kaikesta yhdessä.

Jean ei vieläkään sanonut halaistua sanaa. Hän kuunteli tuijottaen kirjeeseen.

— No? Mitä sinä nyt ajattelet? Kun meitä nyt on vain kaksi, täytyy yhdessä sopia asioista.

— On kai paras lähettää hänelle untuvapeite, Jean arveli.

— No lähetetään, jos niin tahdot, Didier myönsi.

— Eikä se muutoin enää ole häävi, poika lisäsi.

Ilon välke kiilui Didier'n silmissä.

— Ja mitähän sille muuten kirjoittaisi? Minun kirjoittamiseni käy kankeasti. Enhän ole käynyt koulua. Kirjoita sinä, niin minä panen nimeni alle. Lisäksi pelkään sanojani, jos ne joutuvat oikeuden eteen. Ole siis varuillasi, poika!

— Ehkä on varminta, ettemme kirjoita mitään, poika päätteli.

Didier totesi nyt, että Cadet'n ja Georgetten pojasta oli tullut hänen poikansa ja että he vast'edes kulkisivat käsi kädessä.

Maria, joka oli haaveillut emännän paikkaa, mutta joka olisi tyytynyt emännöitsijänkin asemaan, pantiin pois palveluksesta. Lehmät myytiin. Kylältä otettiin silloin tällöin vanhoja naisia suorittamaan välttämättömiä askareita. Isäpuoli ja poika valmistivat itse ruokansa. He elivät kitsaasti käyttäen maan tuotteista vain sen verran, kuin juuri tarvitsivat välttämättömäksi ravinnokseen. Muut tuotteet, vilja ja oljetkin, vaihdettiin seteleihin, joiden korot huolellisesti talletettiin sen päivän varalle, jolloin sanoma Georgetten kuolemasta vapauttaisi heidät mahdollisen oikeudenkäynnin ja anastuksen pelosta.