JUMALAN TAMMI.

Mikä on tammipuun tohina Minun koidon korvissani?

Tammi on Jumalan tammi elämän aukean aholla, päivässä pimenevässä, laulun yössä lankeevassa.

Pois viha, pois kateus, karkotkaa katalat kiistat, haihtukaa elämän huolet sekä järjen jäiset tuumat! Yön elämä ympärillä tyynny! Tyyntykää inehmot! Raukene ratasten räiske sekä seppojen jyrinä!

Minun on mieli kuullakseni Luojan suuren puun puhetta.

Tarinoi Jumalan tammi: "Olen toiminnan tohina kaaoksessa kaikkeuden; kohtalon kohina olen puhki ihmisten povien; olen pauke maan pajassa, humu ilman huonehessa; kuurot kuulevat minua, kuulevaiset eivät kuule."

Kysyn sykkivin sydämin: "Ja mitäpä minulle huout?"

Julistaa Jumalan tammi: "Humisen huolia sinulle, surun annan aateluutta, vaivan kalvavan vakautta, ylevyyttä ylhän tuskan; kynnän otsasi vakoihin, sielusi enemmän kynnän, panen paadet hartioille, käsken nuorna kärsimähän."

Kysyn kylmävin sydämin: "Miks minua kärsimähän?"

Luojan suuren puu puhuvi: "Siks sinua karsimahan, kun olet lapsi laadultasi, itkijä elämän itkun."

Tammi vaikeni, vavahti.

Seisoi mies aholla yksin, yössä aukean elämän. Tunsi polttavan povensa, sydämensä seisahtavan vaivasta sanattomasta, ailuesta ankarasta.

Pyhä on hetki hengen tuskan.

Hiljaa, hiljaa, yksitellen helmet kirkkahat kihoovat, sulaten polttavaa povea, lauhdutellen, lohdutellen.

Saa vaiva sanoiksi, virret vierivät huulilta urohon, mies itse haoksi muuttui, puuttui puuksi paikallensa.

Satu oli sanasta, taru Tammesta taitehen jumalan.

1902.