XV LUKU.

Seuraavana aamupäivänä tuli Strang konttoriin tapansa mukaan jurona ja huulet ummessa. Hän kulki yhden pöydän äärestä toiseen, tarkasteli, antoi neuvoja ja lasketteli hieman leikkiäkin, kun huomasi piirustuksen olevan oivallisen.

Pertti ei huomannut nyt tarkata ympäristöään. Hän oli kokonaan uponnut omiin mietteisiinsä siitä, miten hän suurentaisi kangaskauppansa, että siinä aina kävisi kauppa kuin markkinoilla. Hän puhaltaisi uutta ilmaa koko liikkeeseen. Näissä haaveissaan oli hän eksynyt pois piirustustensa oikealta tolalta. Hän oli ottanut väärät mitat, joten koko hänen piirustuksensa oli tarkoitukseensa kelpaamaton.

Strang kääntyi Perttiinkin päin ja sanoi hänelle:

— Mitäs se tämä meidän nuori insinöörimme askaroipi?

— Pertti hymyili onnellisena ja mietti itsekseen Strangia tarkoittaen:

— Että jos tietäisitte!

Strang tuli aivan lähelle häntä. Pertistä lemuava eilinen Kölnin vesi ärsytti insinöörin nenähermoja, ja hän oli jo siitä antamaisillaan asianomaiselle letkauksen, vaikkapa viattomankin, kun yhtäkkiä hänen kasvonsa synkistyivät. Hän huomasi piirustuksessa kokonaan väärät mitat.

— Mitä lempoa sinä, hyvähajuvesimestari, töherrät! karjasi hän Pertille, tarkasti vielä vähän piirustusta ja sitte paiskasi Perttiä korvalle, jotta tämä hypähti säikähdyksestä.

Sen tehtyään insinööri kohta katosi omaan työhuoneeseensa. Konttorissa olevat herrat pärähtivät nauramaan, Penna niin riemuissaan, että vatsaansa piteli. Tämä oli heille triumfi, nautinto oivallisinta laatua. Heidän hohotuksensa viilsi kuin puukolla Pertin sydäntä. Hänen kasvonsa olivat synkät ja julmat. Hän rynnisti insinöörin jälkeen kiivaasti ja uhkamielisesti.

— Se oli narrin loppu! kuuli hän Pennan riemuitsevan. Työhuoneessaan käveli Strang väkevää ammoniakkia haistellen. Hänen kiukkunsa oli jo ohimennyt.

— Menkää takaisin piirustamaan ja tehkää se nyt oikea! sanoi insinööri levollisesti Pertille.

— Insinööri kohtelee minua kuin koiraa, tokasi Pertti vastaukseksi.

— En kuin koiraa, vaan niinkuin isä poikaansa.

— Minulla on yhtä korkealla silmät päässä kuin teilläkin.

— Soo — oh! Ei teillä kai silloin ollut, kun seisoitte tuolla konttorin oven pielessä minulta työtä anomassa. Ja minä luulinkin teistä tekeväni kelpo miehen, mutta te olette vähän hairahtunut. Kuulkaa! Heittäkää pois tuo itsenne puleeraus ja haiskaa ennen kaikelle muulle, mutta älkää tuolle kirotulle tuoksulle, joka minua ylönannattaa! Nuori ystävä! Antakaa naisten lemuta vaikka paratiisille, mutta miehelle se ei sovi! Teille yhtäkkinen ylennys näkyy nousseen päähän. Mutta kyllä minä karkotan teistä pois turhat rasvat ja öljyt. Kyllä teistä vielä mies tulee, puhui Strang.

— Minusta on jo tullut se, mikä on tullut.

— Menkää nyt piirustamaan!

— Enkä mene! Tahdon palkkani ja eron.

Nyt ei insinööri enää puhunut mitään, vaan maksoi Pertin kuitiksi. Lähtiessä antoi hän Pertille kättä ja lausui:

— Kun tulette tyynemmälle mielelle ja ehkä ansion puutteeseen, niin tulkaa takaisin! Me ihmiset olemme liiaksi kiukkuisia.

Mutta nyt Perttikin talttui. Insinöörin käytöksellä ei ollut mitään pahaa tarkoitusta, ymmärsi hän. Hän laski rahat takaisin pöydälle ja sanoi:

— Minäkin pikastuin.

— Sovitaan sitte pois!

Insinööri meni Perttiä veljellisesti aivan lähelle ja puhuessaan ikäänkuin epähuomiossa painoi näkymättömiin keikarimaisesti korkealla törröttävää nenäliinaa Pertin rintataskussa.

Pertti alkoi nyt vähän nenäkkäästi selittää, että kyllä hän kaikessa tapauksessa tulee eroamaan, kun hän rupeaa itsenäiseksi mieheksi. Pertti kertoi sitten insinöörille naimapuuhansa.

— Oletteko tuota asiaa tarkoin miettinyt? On onnetonta, jos joutuu murhenäytelmän esittäjäksi elämän suurella näyttämöllä.

Pertti ei ymmärtänyt insinöörin puhetta täydelleen, mutta kuitenkin käsitti, että insinööri puhui jotain moittivaa. Hän kummastuneena katsoi Strangia.

Insinööri ikäänkuin hyvitykseksi äskeisestä pikastumisestaan oli Pertille avomielisellä tuulella. Hän jatkoi:

— Ette saa pahastua, että puhun näin suoraan. Mutta teen sen sentähden, että olen pitänyt teistä. Teissä olisi paljon edellytyksiä päästä eteenpäin yhteiskunnassa, mutta te ette tyydy tasaiseen kulkuun, vaan ajatte onneanne takaa juoksujalassa. Sellaisessa hopussa voi kompastua. Elämässä aina uusi yritys kostaa kaksinkertaisesti, jos se jälestäpäin näyttäytyy erehdykseksi, sillä silloin ihminen ei kadota ainoastaan tuota, mikä menetettiin suoranaisesti, vaan myös mureneen luonteensa eheydestä. Ja jos elämä pääsee usein ampumaan aukkoja luonteeseen, niin on ajan päälle hullusti. Minä olen ollut maailmassa pelkkänä työmiehenä, niinkuin tekin, ja olen ollut tilaisuudessa tekemään monenmoisia havainnoita suuressakin maailmassa, ulkomailla. Monesti on ehytluonteinen työmies paljon onnellisempi kuin hänen isäntänsä, suuren tehtaan omistaja. Tämä isäntä saa yritellä ja keinotella. Jos onnistaa, niin rahaa hän saavuttaa, mutta jos ei, niin eksyy hän epärehellisyyteenkin luulotellun omaisuuden tukemiseksi.

Te näette minun olevan suurissa touhuissa. Menestys on minua kummallisesti seurannut. Mutta luuletteko rahan minun henkeäni ravitsevan? Luuletteko sen minulle onnen ja tyytyväisyyden kukkurapäänä kantavan? Ei ollenkaan. Se tuo mukanaan mielihyvän ja tyytyväisyyden, että voi tarjota noille köyhille työmiesparoille riittävän leivän. Jos en siitä tuntisi mielihyvää, niin kohta luopuisin suuresta tehtaastani, viskaisin selästäni raskaan taakan, jonka tunnen painavan itseni kumaraksi ennen aikojaan. Mutta nyt en ole oikeutettukaan sitä tekemään. Minä olen määrätty tueksi sadoille ja isäksi tuhansille…

Mutta työtä minä teen itsekin. Ja minä tahtoisin huutaa jokaiselle ihmiselle: tee työtä! Kun minä itse panen liikkeelle kaikki, mitä minussa on, niin vaadin myös työmiehiltäni ehdotonta huolellisuutta. Nyt ymmärrätte, miksi teitä löin.

— Kyllä minä olen päättänyt kuitenkin erota.

— Tehkää tahtonne. Jos teille hyvin käy, niin minä olen valmis täydestä sielustani ottamaan osaa onneenne. Ja kotini on teille aina avoinna.

Ystävinä he puristivat toistensa kättä ja erosivat. Mutta nolattuna suuren tulevaisuutensa haaveissa meni Pertti asuntoonsa.

— Insinööri tahtoo olla satojen tuki ja tuhansien isä!

Pertillä oli aprikoimista insinöörin puheen johdosta. Mutta lopulta tuli hän siihen päätökseen, että insinööri kateudesta tahtoi estää häntä naimasta rouva Halmia. Arveli ehkä Pertin rupeavan hänen kilpailijakseen, kun rahamieheksi pääsee. Tai ehkä itse naisi rouva Halmin…?

— Aa, sinä vanha kettu! huudahti Pertti ja löi näppiään ilmassa, kun luuli löytäneensä juuri oikean selityksen insinöörin puheeseen.