XI LUKU.

Tuosta rikkaasta Halmin rouvasta, joka oli "polvistunut ristin juureen" samana iltana kuin Perttikin, tuli armeijan yksi kulmakivi tässä kaupungissa. Hänen luonaan alettiin pitää useimmat kotihartauskokoukset. Tappura oli armeijan taitavin paikallinen puhuja. Ja sellainen laulumies ja soittoniekka kuin hän oli!

Pahat ihmiset huhuilivat, että Halmin rouva oli myrkyttänyt miehensä ja sitte tämän kuoleman jälkeen alituisesti houri unissaan vainajasta. Hänen sanottiin mieltyneen erääseen miehensä konttoristiin, mistä muka seurasi tuo myrkytys. Itse asiassa tämä puhe oli vain pahansuopain parjausta, mutta kaupungin rahvas siitä yksipäisesti piti kiinni ja mielellään siitä jutteli. Siinä ihmisluokassa tuo ilkeä huhu alinomaa kyti lähtemätönnä kuin tuli kuivassa ruohistossa. Varmaankin se oli saanut alkunsa siitä, että rouva Halm tunnetusti oli elänyt kovin huonoissa väleissä miehensä kanssa, joka sitte yht'äkkiä oli kuollut. Tosiasiassa lie miehensä äkkikuolema saattanut rouvan uskonnollisiin herätyksiin. Ja niissä ajellessaan oli hän ruvennut käymään Pelastusarmeijan kokouksissa. Siellä sitte Ruotsin "majuuri" hänet "ampui läpi".

Pertistä tuli innokas "todistaja" armeijan kokouksissa. Siitä seppä riemuitsi. Muutenkin oli Pertti armeijan erinomainen syötti. Tenhovoimalla hän veti naisia, varsinkin nuoria tyttöjä, armeijan kokouksiin. Hän oli armeijan kuuluisuus. "Kaunis todistaja" sai monta nuorta tyttöä myös todistamaan.

Tappura oli ottanut Pertin erityiseen suosioonsa.

— Sinun pitää päästä ylenemään tehtaassa, sanoi hän Pertille.

Sitähän sitä juuri Pertti itsekin halasi. Tappuran kehotuksesta alkoi hän opetella piirustusta tehtaan muutaman piirustajan opastelemalla. Ja itse insinöörillekin suositteli Tappura Perttiä. Strang uudistuspyrintöjensä innostamana kannatti Pertin opinnoita.

Tehtaalla nyt alkaneista valistuspyrinnöistä ei Pertti välittänyt. Ne olivat hänestä ikäviä eikähän niistä liioin ylennyt asemassaan. Sen sijaan armeijaan hän oli kiintynyt. Siellä niin hartaasti kuunneltiin hänen puheitaan ja siellä hän oli pian vallannut itselleen huomatun aseman. Siellä siis Pertti viihtyi.

Ja rouva Halmin luona oli Pertti mielellä nähty vieras. Kun he olivat molemmat "polvistuneet ristin juureen" samana iltana, lähensi jo se seikka heitä toisiinsa. Ja ainahan Pertti oli viihtynyt naisten seurassa. Niistä hän oli tavannut suurimmat ihailijansa. Iltasin poikkesi Pertti Tappuran kanssa rouvan luo. Kolmen he sitten lukivat, lauloivat ja joivat teetä monemmoisten vehnästen kanssa. Rouva itsekin oli alkuaan narikkakauppiaan tytär. Ei hän tuntenut hienompia seuratapoja eikä hänellä opillista sivistystä ollut yhtään. Kerran heidän pois tullessaan lesken luota kuiskasi Tappura Pertin korvaan:

— Jos en olisi akallinen, niin naisin tuon lesken. Mutta sinulle, Pertti, se sopii.

Pertti tunsi poskiensa kuumenevan, mutta ei virkannut mitään. Tuo oli rohkeaa puhetta, mutta itse asiassa se ei ollut Tappuran keksintö. Hänelle itselleen oli se jo ennen mieleen iskenyt.

Leskellä oli oma kookas rakennus ja hyvin kalustetut huoneet, puodissa oli runsas tavaravarasto ja pankissa puhdasta rahaa kymmentuhansittain.

Sinä yönä ei Pertti mielinyt saada unta silmiinsä. Tappura oli puhaltanut loimuamaan jo taulaan isketyn kipunan.

Ensi kerran kotihartauskokouksessa Halmilla, missä oli kokonainen seura armeijalaisia, istui Pertti yksinään syrjässä loukossa ja tarkasteli salaa leskeä. Totisesti ei rouva ollut kaunis: kasvot olivat hänellä liian lihavat, silmät kylmät, nenä paksu, ja suusta pistivät esiin leveät tekohampaat.

Pertin näin tarkastellessa sattui rouva katsahtamaan häneen ja naurahti hänelle. Pertti hymysi vastaan. Sitte illan kuluessa rouva usein lähetti Pertille hellemmän katseen.

Kun Tappura alkoi laulaa parhaimmalla tuulella kuumahenkistä pelastuslaulua, ihaili Pertti vain rouvan salin komeita huonekaluja. Tuo monihaarainen kristallikruunu, tuo juhlallinen soittokone, jota lie tuskin milloinkaan avattu, nuo kauniit täytetyt tuolit ja sohvat, korkeat mustat kukkapylväät, pehmoset matot, kiiltelevät seinätaulut, kaikki tämä komeus olisi hänen, jos hän…

Halmin rouvan rikkaus oli sattuman lahja: raha-arpajaisissa oli hän voittanut suuremman summan. Hyvin menestyvä kauppa oli sitä kartuttanut vuosi vuodelta.

Pertti istui syrjässä paikoillaan ja haaveili. Mitä olisi silloin Tappura hänen rinnallaan! Hän olisi isäntä tässä talossa ja Tappura olisi hänen vieraansa, jota hän kutsuisi kesteihin, jos viitsisi…

Juuri hänen parhaimmillaan tällaisia kuvitellessaan lopetti Tappura laulunsa ja huoneessa oli hetken hiljaisuus. Pertti säikähti sitä ikäänkuin olisi hänet tavattu ilmeisessä pahuudessa.

Vähän aikaa vielä istuttua heittivät kaikki rouvalle hyvästit ja lähtivät. Pertti jäi viimeiseksi. Tappura ovella katsahti häneen merkitsevästi. Se Perttiä kiusasi. Hänkin heitti hyvästit ja poistui.

Mutta hyvästellessään tunsi hän rouvan puristavan hänen kättään tavallista hellemmin. Se käsi oli jäädäkin pitemmäksi aikaa Pertin käteen, mutta samassa rouva huomasi niin tärkeännäköisenä Tappuran hymyilevän hänelle, jotta hän veti pois kätensä. Tappura vain jatkoi lampaan hymyään. Se jo Perttiä suututti. Rouvankin kasvoilla näki hän närkästystä ja noissa kylmissä silmissä paloi jotain.

Kuitenkin tämän illan jälkeen oli Pertti pitemmän aikaa käymättä rouva Halmin luona, sillä seuraavana päivänä sattui tapaus, joka siirsi Pertin taas uuteen asemaan.