VIII LUKU.

"Majuuri" Andersson oli tullut. Kaupungin koko Pelastusarmeijaosasto kuohui sen johdosta. Itsekullakin alalla on kuuluisuutensa, on johtajansa, joka saa kohinan johdettaviensa riveissä syntymään pelkällä läsnä-olollaan. Niin se oli "majuurinkin" kanssa. Hän oli tullut! Ja yksin se tieto nosti verrattoman innostuksen armeijalaisten keskuudessa.

Suuren suurissa ryppäissä kiirehdittiin armeijan kokoushuoneelle. Sinne meni monellaista väkeä. Sinne oli Perttikin menossa yhdessä Tappuran ja pajan sepän Rothmanin, huonekumppaninsa, kanssa. Samaan joukkoon liittyi Iivari Ilo, joka jo olikin puolittain armeijan kasvatti. "Majuurin" puhe käännettäisiin myös suomeksi.

Armeijan kokoushuoneella oli täysi tungos. Oven suupuoleen kokoontuivat tavallisestikin kaikki joutilaat ilveilemään ja tapaamaan toisiaan. Jos huoneen perällä taivas asusti, niin kyllä oven suussa ja sen takana pimeä helvetti. Siellä oli paatuneita miehenroikaleita ja katutyttöjä, jotka käyttivät kokoushuonetta omana markkinapaikkanaan, missä sopi käydä tapaamassa toisiaan. Sekä vallattomia poikanulikoita, jotka syvässä kuorossa säestivät armeijalaisten hengellisiä lauluja.

Seppä liikkui täällä kaikille vanhana tuttuna. Kun hän pääsi sisälle, tehtiin hänelle heti oven suussa ensimäiset tuttavuuden osotukset: vedettiin takinliepeestä, näykittiin tukasta tai muuten työnnettiin. Mutta seppä raivasi itselleen tien syntisten ja publikaanien läpi omien uskonveljiensä rintamaan. Perttiä veti seppä kädestä jälessään ja istutti hänet kuin vanhan tutun tähän autuaitten laumaan. Varmasti uskoi seppä tekevänsä Pertistä tänä iltana uuden jäsenen seurakuntaan. Tappura oli itsetietoisena arvostaan jo ovella heittänyt sepän ja Pertin. Hän oli kadonnut "upseerien" sivuhuoneeseen. Iivari Ilo oli jättäytynyt takemmaksi istumaan.

Outo olisi luullut Pertin jo olevan rutilujan armeijalaisen, sillä niin hyvin hän näytti mukauvan ympärillään olijoihin. Ja yhden ja toisen armeijaneidon hurskas silmä salaa pälyili häneen. Täälläkin oli Pertin kauneilla kasvoilla kohta ihailijansa.

Vieno sipinä ja suhina kävi läpi seurakunnan odotettaessa hartauskokouksen alkua. Oven suussa vain silloin ja tällöin räjähti nauru ja pidettiin korkeampaa puhetta. Kuumuus alkoi kohta rasittaa. Väkeä olikin nyt tavattomasti.

Sivuhuoneesta astui Ruotsin "majuuri" todistuslavalle ja häntä seurasi kaksi uskonveljeä. Toinen niistä oli Tappura. Kateus syttyi Pertin mielessä, että Tappura sai olla noin kaikkien huomion esineenä.

"Majuuri" oli pitkä mies. Silmät olivat hänellä syvällä päässä. Mutta niissä oli läpitunkeva, polttava katse. Outo sitä säikähti. "Majuurin" kasvoista voi asiantuntija nähdä, että hänellä oli takanaan elettynä hurjistelujen maailma. Jostain Tukholman huonomaineisimmista syrjäkortteleista se olikin lähtenyt tämä Augustinus.

Harput ja klarinetit rupesivat soimaan. Ja niin alkoi tämä uskonnollinen hoijakka-elämä illan toimintansa. Laulun loppusäkeitä:

"O'otko sä pestynä, o'otko verellä pestynä sä?"

säesti koko oven suu omalla mehevällä äänivarastollaan.

Laulun loputtua alkoi Ruotsin "majuuri" puhua, ensin ilman tulkkia omalla äidinkielellään niille, jotka sitä ymmärsivät, sillä tässä kaupungissa oli paljon ruotsinkieltä ymmärtävää työväkeäkin. Ääni nousi ja laski alussa kuin meren kuohu, kunnes kohosi korkeaksi, huoneiden seiniä järisyttäväksi ukkoseksi. Epäilemättä olivat "majuurilla" harvinaiset keuhkot. Tuohon ukkoseen yhtyivät silmistä liekehtivät salamat, mitkä heikkohermoisia naisia vapisuttivat ja heidän silmissään lopulta paloivat huumaavasti. He eivät voineet muuta kuin tuijottaa noihin silmiin, jotka ristiinnaulitsivat heidät. "Majuurin" koko suuri sotataito oli siinä, että hän osasi hypnotiseerata. Siihen se hänen mahtinsa perustui, outojen sitä tietämättä.

Huoneessa oli muuten kuolonhiljaisuus. Mahdillaan oli "majuuri" lyönyt äänettömäksi yksin meluavan oven suunkin. Seppä, joka ymmärsi ruotsinkieltä, kuunteli tarkkaavaisena, tarvitsematta rautatorveaan, puhujaa ja kuiskasi ihastustaan Pertin korvaan.

"Majuurin" silmä oli keksinyt kuulijain joukossa muutaman komeasti puetun ihmisen. Tämä nainen pukunsa kautta erosi huomattavasti ympäristöstään. Kuka se oli, tiedusti "majuuri" Tappuralta.

— Se on rikas Halmin rouva. Suuren kangaskaupan omistaja, vastasi Tappura.

— Onko hän pelastettu?

— Ei.

— Tänä iltana tulee hän siksi, sanoi "majuuri" varmasti. Ja hän alkoi erityisemmin katseillaan ahdistaa tuota rouvasihmistä.

Kun "majuuri" oli lopettanut, kuului seurakunnassa valittava voihkinta. Mutta armeijalaisten kasvoilla istui puheen johdosta ylevä ihastus eivätkä he kohta huomanneet, että rikas Halmin rouva oli pyörtynyt. Hän se oli tuon voihkinan päästänyt.

Seppä oli innostunut kuin parinkymmenvuotias.

— Tunnusta syntisi, Pertti! Likaiset ja rumat syntisi! huudahti hän yht'äkkiä Pertille, joka peljästyi ja aristuen katsahti häneen.

Seppä oli näöltään nyt kuin ijankaikkinen tuomari. Kohta koko läheinen armeijajoukko vyöryi Pertin päälle. Ne olivat haltioissaan melkein tukahduttaa hänet. Niitä oli niskassa, oli painava rypäs selässä, oli kupeilla, oli nenän edessä. Pertti jo hätääntyi.

— Sinut polttaa ikuinen helvetin tuli, ell'et tunnusta syntiäsi! Olet hapan, mädännyt ja saastainen! pauhasi seppä.

Pertti häntä melkein oudostui. Hän olikin antaunut tekemisiin vaarallisen henkilön kanssa! Se tuntui olevan väkevämpi häntä.

Toiset armeijalaiset heittivät hänelle vasten silmiä kokonaisia sylyyksiä helvetin tulta ja tulikiveä. Pertillä oli tuskauttavan kuuma, hiki juoksi virtoina hänen kasvoillaan. Hän nousi ylös mennäkseen ulos kylmään ilmaan pakoon tätä hengen aseilla sotaa käyvää joukkoa.

Mutta silloin seppä veti hänet syliinsä ja puristi häntä lujasti siinä, ikäänkuin estääkseen kallista aarretta käsistään pois liukumasta. Hän olikin tekemisessä käärmeen kanssa, huomasi Pertti. Ja hän aikoi jo sivaltaa kuuroa koko nuoren miehen kouralla, kun yht'äkkiä armeijalaiset heittivät hänet omaan vapauteensa. Nyt hekin huomasivat pyörtyneen rouvasihmisen. Heidän huomionsa kiintyi kokonaan siihen ja niin pääsi Pertti vapaaksi.

Kohta kun Halmin rouva oli pyörtynyt, oli "majuuri" rientänyt hänen luoksensa. Hän otti osaa hänen virvottamiseensa. Rouva oli kuolonkalpea ja huokui raskaasti. Perttikin jäi paikalleen katsomaan tapauksen menoa.

Rouva virkosi. Hänelle annettiin kylmää vettä juotavaksi.

— Polvistu Golgatan verisen ristin juureen! Se veri pesee sinutkin puhtaaksi! Oo joudu! joudu! Helvetin liekki sinuakin jo saartaa! Tule ja todista!

Nainen näytti olevan kokonaan saarnaajan pehmittämä. Vavahdellen, huumauneena ja silmät valtavissa kyyneleissä seurasi hän "majuuria" etualalle, lankesi polvilleen ja itki ääneensä.

Nyt alkoi "majuuri" häntä lohduttaa, puheli kuin isä lapselleen pehmeällä, matalalla, mutta syvällä äänellä, missä oli tunteikas väri. Tämä oli liikuttava näky. "Majuuri" oli voittanut Pertinkin myötätuntoisuuden. Koko ihmisjoukko haudan hiljaisuudella seurasi tapausta. Nainen oli yleisesti kaupungissa tunnettu.

— Tahdotko todistaa? kysyi "majuuri".

— Tahdon.

Huoneessa humahti yleinen riemu. Rouva Halm nousi lavalle ja alkoi "todistaa", Katkonaisesti hän kertoi synneistään, joista hän nyt tahtoi päästä rauhaan. Ja niin hän kirjoitettiin tänä iltana armeijan rulliin, kuten sotilaskielellä sanottaisiin.

Rouva Halm oli innostavana esimerkkinä. Häntä seurasi monen monta "todistamaan": nuoria tyttöjä ja miehiä, ukkoja ja akkoja. Viimeisenä tuli nuori sinisilmäinen poika. Sen "todistus" oli niin lämmin ja sydämestä lähtevä. Hän oli Iivari Ilo.

Pertinkin oli tilaisuus saanut puoleensa. Iivarin esimerkki häntä rohkaisi ja Tappuran "kapteenin" arvo houkutti. Hän lähti "todistamaan". Mutta visusti hän salasi pahimmat pillomuksensa. Se oli vain ulompaa koskettava tunteiden laine, kunnianhimon suolaamana, joka hänet kuletti "todistuslavalle". Mutta niin kirjoitettiin Perttikin armeijan rulliin.

Kun Pertti palasi paikalleen, oli seppä niin ihastunut, että olisi häntä sylissään istuttanut. Viimeinkin oli hän, kauvan ongittuaan, saanut koukkuunsa kultakalan, jota hän aikoi lasiastiassa säilyttää. Nyt hän itsekin aina lujemmin voisi taistella kuudennessa käskyssä kiellettyä pahetta vastaan, joka häntä väkisinkin puoleensa kiehtoi, kiehtoi yöllä ja päivällä, nyt kun hänen kupeellaan olisi nuori mies, joka on jaksanut voittaa maailman. Kaksin on taistelu turvallisempaa.