II.

Hiukan toistakymmentä vuotta sitten asui kaupungissa, pääkadun varrella, omassa talossaan Gromov-niminen, varakas, hyvinvoipa virkamies. Hänellä oli kaksi poikaa: Sergei ja Ivan. Ollessaan jo neljännen vuosiluokan ylioppilas, Sergei sairastui lentävään keuhkotautiin ja kuoli, ja hänen kuolemansa oli ikäänkuin alkuna kokonaiseen sarjaan onnettomuuksia, jotka äkkiä alkoivat ahdistaa Gromovin perhettä. Viikon kuluttua Sergein hautajaisista iäkäs isä pantiin syytteeseen väärennyksistä ja kavalluksista ja kuoli pian sen jälkeen vankilan sairaalassa lavantautiin. Koti ja kaikki irtain omaisuus myytiin huutokaupalla, ja Ivan Dmitritsh äitineen jäi puille paljaille.

Kun Ivan Dmitritsh ennen, isän eläessä, asui Pietarissa, jossa hän opiskeli yliopistossa, sai hän 60-70 ruplaa kuukaudessa eikä tiennyt mitään puutteesta. Nyt hänen elämänsä teki jyrkän käänteen. Hänen täytyi aamusta iltaan antaa kehnotuloisia oppitunteja, kirjoittaa puhtaaksi ja kuitenkin nähdä nälkää, sillä koko ansionsa hän lähetti äidille elatukseksi. Sellaista elämää Ivan Dmitritsh ei kestänyt; hänen mielensä masentui, hän alkoi sairastella, erosi yliopistosta ja matkusti kotiin. Kotikaupungissaan hän suositusten avulla pääsi kihlakuntakouluun opettajaksi, mutta ei sopinut toveriensa kanssa, oppilaat eivät hänestä pitäneet, ja pian hän jätti toimensa. Äiti kuoli. Poika oli puolisen vuotta ilman tointa, eläen vedellä ja leivällä; sitten hän pääsi ulosottomieheksi. Siinä toimessa hän pysyi, kunnes sai eron sairauden tähden.

Hän ei ollut milloinkaan, nuorina ylioppilasvuosinaankaan, näyttänyt terveeltä. Hän oli aina kalpea, laiha, vilunarka, söi vähän, nukkui huonosti. Hänen päätään pyörrytti ja hän sai hysteerisen kohtauksen pikarillisesta viiniä. Hän kaipasi ihmisten seuraa, mutta ärtyisän luonteensa ja epäluuloisuutensa vuoksi hän ei päässyt kenenkään kanssa läheisempiin suhteisiin eikä saanut ystäviä. Kaupungin asukkaista hän aina puhui halveksivasti, sanoen, että heidän raaka tietämättömyytensä ja unelias, eläimellinen elämänsä on hänestä vastenmielistä ja iljettävää. Hän puhui kimeällä, kovalla äänellä, kiihkeästi, aina joko närkästyneenä ja mieli kuohuksissa tahi ihastuneena ja ihmetellen, ja aina vilpittömästi. Mistä hänen kanssaan rupesikin puhumaan, aina hän johti keskustelun samaan: kaupungissa on tuskastuttava ja ikävä elää, yhteiskunnalla ei ole korkeampia harrastuksia, se viettää harmaata tarkoituksetonta elämää, jossa vaihteluna on väkivalta, raaka irstailu ja tekopyhyys; lurjukset ovat kylläiset ja puetut, mutta kunnialliset ihmiset elävät puutteessa; tarvittaisiin kouluja, paikallinen, tervesuuntainen sanomalehti, teatteri, julkisia luentoja, älyllisten voimien yhdistymistä; yhteiskunta täytyisi saattaa tuntemaan itsensä ja kauhistumaan. Ihmisiä kuvatessaan hän käytti voimakkaita värejä, vain valkoista ja mustaa, eikä tunnustanut mitään välivivahduksia; hän jakoi ihmiskunnan kunniallisiin ihmisiin ja lurjuksiin; mitään välimuotoa ei ollut olemassa. Naisista ja rakkaudesta hän aina puhui intohimoisesti, ihastuneesti, mutta ei ollut kertaakaan rakastunut.

Kaupungissa hänestä arvostelujensa jyrkkyydestä ja hermostuneisuudesta huolimatta pidettiin, ja kun hän ei ollut saapuvilla, nimitettiin häntä hyväillen Vanjaksi. Hänen synnynnäinen hienotunteisuutensa, avuliaisuutensa, säännöllisyytensä, siveellinen puhtautensa ja samoin hänen kulunut lievetakkinsa, sairaloinen ulkomuotonsa ja perheonnettomuutensa herättivät hyviä, lämpimiä ja surullisia tunteita; lisäksi hän oli sivistynyt, paljon lukenut, tiesi kaupungin asukkaiden mielestä kaikki ja oli kaupungissa jonkinlaisena elävänä tietosanakirjana.

Hän luki sangen paljon. Hän istui pitkät ajat klubissa, nyki hermostuneesti pujopartaansa ja selaili aikakauslehtiä ja kirjoja; hänen kasvoistaan näkyi, että hän ei lukenut, vaan niellä hotki, tuskin ennättäen pureskella. Johtui ajattelemaan, että lukeminen oli muuan hänen sairaloisia tottumuksiaan, koska hän yhtä ahneesti kävi kaiken kimppuun, mitä vain eteen sattui, lukipa edellisenkin vuoden aikakauslehtiä ja kalentereita. Kotonaan hän luki aina makuullaan.