ILTAVIERAS.
Reading edition
Mä usein ikävälle haastelen, kun luo se saapuu sanatonna illoin; mä pyyhin siltä salaa kyynelen ja kautta rantain kysyn: lähdet milloin?
Se istuu vakavana vaieten, ja hatun syrjä siltä silmän salaa; mä kuulen kummallisen nyyhkehen, kun iltatuli hiljaa hiileks palaa.
Ma nukun; aamulla en muistakaan, ken istui illalla niin liettä liki. — Se oli mennyt murheet mukanaan, nyt loistaa hymyilystä silmäniki.