ERÄNKÄVIJÄN YSTÄVÄ.

I

Näytä minulle, minne polkusi kylästä lähtee, että seuraan sinua erämaillesi korpien kartanoihin kultaisiin.

Lyö puihin ristit, että osaan riistatarhallesi, kun kylä on kylmä ja ihmisillä ilkeitä sanoja.

Pane suon poikki porraspuita, etten vaivu, kun metsätupaasi etsin rajattomassa rakkauden kuumeessa.

Huutele vaaroilla ja kuuntele kuinka olen kuin kaiku sinulle uskollinen.

Jätä majasi ovi auki ja pilko puita, että saan tulen liedelle lämpöä läikyttelemään, kun lepäämme hakovuoteella ihanassa unessa suut suutelemisesta punaisina.

II

Sano minulle hellimmät sanasi, sillä olen ikävästä sairas ja odotuksesta murheellisen musta.

Ilmoita minulle ihaninten ajatustesi helma, sillä kasvoillani on kyynelten uurtelema tie ja silmieni väsymyksestä voit lukea monen monta unetonta yötä.

Sano minulle satujesi piilopirtti, että saan astua sinne sisälle kehräämään hääpukua kuutamon ihmeellisessä ikävässä.

Vie minut kotiisi korvessa, sillä minä valvon ja vaellan, enkä rauhaa löydä. Etsiskelen yötä ja päivää lähenemättä mitään muuta kuin — kuolemaa.

III

Metsä on kuin kaikuva kirkko ja puut kuin nyyhkytteleviä rukoilijoita. Me olemme erämaille eksyneet haeskelemaan tuohikatteista hakotupaamme.

Meidän on hyvä olla, sillä suunnaton salo suojelee meitä kuin tuuhea naavaturkki, jonka liepeiden alta me tirkistelemme kuin ihmettelevät lapset korkeuden täyttyessä tähdillä. Kuu taivaan rannalla on kuin kultainen viikinkilaiva, jonka laitaan revontulten aallot loiskuttelevat.

Me rakastamme toisiamme rajattomasti ja molemmat olemme kääntäneet todellisuudelle selkämme ja uhranneet unelle äärettömiä kalleuksia.

IV

Sinä olet metsästämisestä väsynyt ja märkä… Minua liikuttaa, kun näen silmiesi hellän loisteen erävartaassa lintua liekutellessani. Olentoni sisimmässä värisen onnesta, sillä sinusta sinkoaa minuun naurusuita, armaita ajatuksia ja katseita, joiden edessä puolukaksi punastun.

Kun olet retkilläsi, istun minä ihanassa ikävässä sukien ja palmikoiden hiuksiani, joita sinä sanot kultaisiksi ajatuksiksesi. Hyräilyä hyrskähtelee tytön rinnasta ja huulilta kaipauksen linnut liitelevät.

Kun sinä vilahtelet vihreiden puiden takaa olallasi onnellisen päivän saalis, kätken minä kasvoni käsiini… Sinä luulet minun itkevän, ja minä näen sielusi rajattoman hellyyden sopertaessani sinulle sormieni välistä.