RAUTATIELAITOKSEMME.

Mikä on rautatie tai oikeammin: mikä on meidän rautatiemme?

Kysymys äkkiotteeltaan ei näytä juuri olevan suorasyisimpiä, mutta asiaan painautuen saa pian käsiinsä sen punaisen johtolangan, joka juoksee läpi rautatielaitoksemme aina sen alkuvaiheista viimeiseen vihellykseen saakka. Kun siitä siimasta vetää, tulla köllöttää kohta vastaukseksi alussa tehtyyn kysymykseen: rautatiemme on eräs sallimuksen, ruotsalaistemme edustaman länsimaisen sivistyksen ja suomalaisen tyhmyyden yhteistyön sorjimpia aikaansaannoksia.

Sallimus näet johdatteli, että entisille valtiopäiville keräytyi sieltä täältä ympäri maatamme hevosmiehiä ja entisiä lautamiehiä. Kun nämä kaikkia asioita pyrkivät höystämään markkinakaskuilla ja lehtolasten ruokkojutuilla, täytyi heistä muodostaa oma valiokuntansa ja jättää sallimuksen varaan, mitä he mahdollisesti aikaan saisivat. Mutta annappa ollakaan. Eräänä päivänä ilmausi valiokunnasta lähettiläitä kuhunkin säätyyn esittäen, että maahamme on rakennettava rautateitä. Asia punnittiin sekä länsimaisen sivistyksen että suomalaisen tyhmyyden puntareissa, ja seurauksena näiden kolmen voiman toisiinsa kosketuksesta oli kuin olikin — rautatie.

Muistoksi annettiin valiokunnalle nimeksi rautatievaliokunta, ja kenessä on vähinkin ollut hevosmiehen vikaa, sen pääsy tähän valiokuntaan on ollut varma.

Kerran alkuun päästyä on rautatieasia näiden kolmen voiman vaikutuksesta ripeästi kehittynyt. Sallimus on säätänyt tuon tuostakin hallavuosia, vesikesiä, pakkastalvia j.n.e.; suomalainen tyhmyys puolestaan on puutteen uhatessa kehottanut nousemaan uunille ja huutamaan valtiota avuksi; länsimaisella sivistyksellä ei taas ollut sopivampaa lievennyskeinoa kuin esittää rakennettavaksi uusi rautatie.

Niin sitä on vähitellen menty eteenpäin ja rata toisensa perästä saatu valmiiksi.

Mihin suuntaan radat rakennettaisiin, siitä näyttää olleen eri mieliä. Tuntien hyvin kansamme kiivaan ja kiukkuisen luonteen sekä idän ja lännen heimojen keskinäisen tappeluhalun, oli sallimus jo aikaisemmin luonut raja-aidoiksi pitkin maata vuorenselänteitä ja vesijaksoja ja nähtävästi on sallimuksen tahto ollut, että radatkin kulkisivat ainoastaan pitkin maata eikä olisi mitään riitoja ja tappeluita aiheuttavia poikkiratoja. Länsimainen sivistys on taas ollut poikkiratojen harras kannattaja. Tästä onkin ollut seurauksena, että radat etelässä juoksevat pitkin ja poikki, mutta pohjoisemmaksi kohoten ja länsimaisen sivistyksen vaikutuksen heiketen poikkiradatkin käyvät harvinaisemmiksi, kunnes radat suomalaisen tyhmyyden kannattamina vihdoin kulkevat pitkin maata — sallimuksen varassa.

Hartaasti toivomme, että sallimus saa edelleenkin pitää määräämisvallan ratasuuntiin maamme pohjoisosissa niin, että ne tulevat kulkemaan rinnan toinen toistaan häiritsemättä aina Pohjois-Jäämeren rantaan asti. Joku sydämikkö kemijärveläinen voi tosin kiukkuilla, kun hänen täytyy matkustaessaan Rovaniemelle kulkea etelä-Suomen kautta, mutta onhan meillä luojan kiitos aikaa ja, kun on hiukan hatussa, rahaakin. Sitä paitsi jo yksistään kulku läpi länsimaisen sivistyksen kehdon on suomalaiselle tyhmyydelle suuri kunnia, puhumattakaan sen sivistävästä vaikutuksesta.

Rautateitä rakennettaessa on ollut perusajatuksena tulla toimeen niin vähällä kuin mahdollista ja tehdä kaikki hyvin pientä ja vaatimatonta. Tämän kyllä sanotaan tulevan ajan kuluessa hyvin kalliiksi, mutta — sanoakseni toveri Huoposen lailla — mitäs me olemme turhan nuukia silloin, kun voimme kansalliset hyveemme, kainouden ja vaatimattomuuden puhtaina ja laittamattomina säilyttää. Ja kun me kuljemme taas samaa rataa vuoden viitisen perästä sen jälkeen, kun se liikenteelle avattiin, ja näemme kaikki ne uudistukset, laajennukset ja, parannukset, jotka sitte ensinäkemämme on tehty, kuinka hyväksi mielemme herahtaakaan huomatessamme, miten suureksi voi pieni alku paisua.

Rautatielaitokseen sanotaan kuuluvan sekä kiinteää että liikkuvaa kalustoa. Edelliseen luetaan ratalaitokset rakennuksineen ja jälkimäiseen vaunut, veturit ja rautatiehenkilökunta. Vaikeata on kuitenkin tarkkaa rajaa vetää, sillä hyvin epätietoista on, kumpaiseenko ryhmään kuuluvat esim. pohjoisratojen — sekajunat.

Tekniikka ei myöskään ole vielä päässyt täysin selville, kuuluuko rautatiehallitus kiinteään vai liikkuvaan kalustoon. Me puolestamme rohkenemme otaksua sen kuuluvan kiinteimistöön — ainakin toisinaan.

Henkilökunta jakautuu kahteen tarkasti erotettuun kastiin, virkamiehiin ja palvelusväkeen — edelliset luonnollisesti ovat sitä varten olemassa, että olisi ketä palvellaan, ja jälkimäiset, ketkä palvelevat. Sallimus suomalaisen tyhmyyden kanssa huolehtii palvelijoista, länsimainen sivistys on taas kireästi pitänyt kiinni oikeudesta saada yksin määrätä virkamiesasiat ja virkamiehet. Tähän onkin luonnolliset syynsä. Hienoihin ruotsalaisiin perheisiin alkoi näet kasaantua niin paljon murhelapsia, ettei heille mitenkään enää riittänyt tilaa kadettikoulussa, sähkölennätinlaitoksessa, postissa ja Evossa. Että länsimainen sivistys on tästä oikeudesta tuntenut vastaavaa velvollisuuden tuntoa, sitä ei sovi kieltää. Se ilmenee esim. siinä tunnollisuudessa, millä virkamiehiä on toimeensa valmistettu, sillä melkein säännöllisesti ovat virkamies-alut saadakseen perusteelliset pohjatiedot opiskelleet kaksi vuotta luokallaan maamme oppilaitoksissa.

Suomalainen tyhmyys on kyllä tyrkytellyt poikiaan rautatielle virkamiehiksikin, mutta siitä on vaan seurannut riitaa, ja on valitettu, että tuollaiset ilmiöt ovat omiaan alentamaan rautateittemme arvoa.

Kieliasiassa on rautatiellä noudatettu järkähtämätöntä tasapuolisuutta ja ratkaistu asia siten, että palvelijain virallisena kielenä on suomi ja virkamiesten ruotsi. Tätä sopusuhtaisuutta on tosin suomalainen tyhmyys pyrkinyt tavan takaa häiritsemään vaatimalla — törkeästi kyllä — että suomea olisi virkamiesasioissakin käytettävä, mutta nämä tungettelemiset ovat länsimaisen sivistyksen taholta näihin asti loistavasti torjutut. Kumoamattomasti on todistettu, että yleinen häiriö ja liikkeen seisahtuminen olisi heti seurauksena, jos esim. kaavakkeet muutettaisiin suomenkielisiksi. Virkamiesten keskinäinen kieli on jo taas siitä yksinkertaisesta syystä oleva ruotsi, että jos esim. junan lähdöstä ilmoitetaan toiselle asemalle, niin siinä ilmenevää ajatuksen syvyyttä tulkitsemaan ei ole suomenkielessä vastaavia käsitteitä eikä sanoja. Tässä asiassa on sallimus vetänyt yhtä köyttä länsimaisen sivistyksen kanssa, sillä niin pian kun suomalainen tyhmyys on asiaan puuttunut, on seurannut — kuten on selitetty — rautatieonnettomuus.

Junat kulkevat höyryn voimalla, mutta koko rautatielaitoksen käyttövoimina ovat — kiertokirjeet ja reklementit. Niitä laatii rautatiehallitus. Perusreklementti on: Älä koskaan hätäile! Tästä johtuukin se perinpohjaisuus ja pienimpiinkin yksityiskohtiin kaivautuva tunnollisuus ja tarkkuus, joka rautatielakoksemme johdossa ilmenee. Niinpä voi sattua, että vasta kymmenvuotisen tarkimman tutkimuksen jälkeen on tultu täysin selville, ettei joku henkilö olekaan riittävästi kompetentti työtänsä tekemään. Silloin tietysti annetaan käsky, että toimi on heti jätettävä toisiin käsiin. Ja kun päätös kerran on tehty, ei se siitä parane. Sallimus kyllä sattuessaan leikkisälle tuulelle voi asetella, että tekeillä oleva työ onkin niin tärkeä, ettei sitä voi jättää kompetenttien hoteille. Silloin täytyy hallituksen odottaa erottamiselle soveliaampaa tilaisuutta.

Usko reklementtien voimaan on hallituksessa horjumaton ja pian se muissakin virkamiehissä vakaantuu, varsinkin, jos saa niin opettavan läksytyksen, kuin eräs nuorukainen kerran sai. Hän näet oli hautonut jotain parannushanketta ja esitti sen eräälle ylemmistä, tukien tuumaansa vielä sillä, että Ruotsissa on myös jotain sen suuntaista jo tehty.

"Ystäväni", sanoi ylimmäinen laskien kätensä hänen kiireellensä, "huomaan teissä siinneen harha-ajatuksia. Mikään parannus ei laitokseemme voi tulla sieltä alhaalta, vaan täältä ylhäältä. Pidätte Ruotsin rautatielaitosta parempana kuin meidän, mutta luokaa silmänne tuohon nurkkaan, niin huomaatte kiertokirjepinon, joka on ainakin, pari vaaksan mittaa paksumpi kuin Ruotsin."

"Lukekaa vielä uskonne vahvistukseksi meidän reklementtikirjamme pykälät. Jo yksistään veturinkuljettajille annettu reklementti sisältää kokonaista 47 eri pykälää, kun itse Englannissakin on vastaava luku vähäpätöistä 20. Voitteko vielä minkään maan rautatietä pitää meille esikuvaksi soveliaana? Menkää herran rauhaan!"

Kiittämättömyys on kuitenkin maailman palkka, ja niinpä rautatiehallitustakin pyritään tuon tuostakin näykkimään. Milloin valitetaan vaunujen puutetta, milloin mitäkin, vaikka Jyväskylänkin radalla jo vallitsee sellainen ihannetila, että matkustavaisilla on kullakin — vaunu mieheen.

Suurta ääntä on myös pidetty siitä, ettei maamme koskien voimaa käytetä rautatien liikenteeseen. Sallimus on kylläkin antanut meille kosket, mutta niin kauvan kun sallimus ei saa suomalaisen tyhmyyden ja länsimaisen sivistyksen kannatusta, ei asiasta tule munia eikä poikasia. Ja suomalainen tyhmyys pitää sulana järjettömyytenä luopua höyryn käyttämisestä ennenkuin metsämme ovat kaikki poltetut. Länsimaisella sivistyksellä on kyllä jo kauvan ollut asiata koskevia ajatuksia hautumassa, mutta vielä ei ole voitu saada hankkeelle tarpeeksi tukevata perustusta. Toisarvoinen asia on näet se, millaisia laitoksia pitäisi rakentaa, jos kosken kehittämä sähkö otetaan liikevoimaksi. Pääasia on saada selville koskivoiman pysyväisyys. Koskikomitea on kyllä saanut selville, että koskia meidän maassamme on varmuudella ollut jo Juhana herttuan aikana ja että ne siis ovat laadultaan jotenkin pysyväisiä. Mutta ratkaisevan päätöksen on komitea sanonut voivansa antaa vasta sitten, kun on päästy varmuuteen, että niitä on ollut silloin, kun Sammon ryöstö tapahtui.