RÄJÄHDYKSEN UHKA KENOSEN PERHEESSÄ

Hra Kenonen huomaa, että kylpyhuoneen kuumavesipannu on räjähtämäisillään

Eräänä päivänä ilmoitti rva Kenonen, että kylpyhuoneen kuumavesipannu on epäkunnossa.

Hra Kenonen laski ensin sikarin hampaistaan tuhkakuppiin, voidakseen esteettömämmin esiintuoda ajatuksensa, ja sanoi sitten haluavansa tietää, mikä tässä talossa ei olisi epäkunnossa. Hän sanoi, ettei hänen kallis ja sisälmyksiä raatelevalla työllä kokoonhaalittu omaisuutensa kelvannut muutaman kuukauden perästä muuhun kuin romukauppaan, ja sinnekin vain suurella hinnanalennuksella. Tälle vandaalimaiselle perheelle, joka ties mistä oli ilmestynyt hänen ympärilleen, ei mikään ollut pyhää ja koskematonta, ja kaikki, mikä joutui sen läheisyyteen, murskautui ja mureni tomuksi. Sanotaan koin syövän ja ruosteen raiskaavan, mutta niin koi kuin ruostekin ovat viattomia kapalolapsia hänen perheeseensä verrattuina. Viime syksynä oli kaasukeittiö epäkunnossa, sitten oli talvella keittolaatikon kansi halki, sitten murskattiin Elias Lönnrotin kipsinen rintakuva…

Rva Kenonen pyysi hra Kenosta muistamaan, että hän itse oli pudottanut sen permannolle, etsiessään kadonnutta nappia.

Hra Kenonen sanoi, että kun esineet tässä huoneistossa ovat asetetut sillä tavoin kuin ovat, niin on tavallisen ruumiillisen olennon mahdoton lähestyä niitä, ilman että ne kaatuvat tai tippuvat permannolle. Viime kuussa annettiin tuulen särkeä ikkunaruutu, ja keittiössä huvitellaan aamusta iltaan posliinien murskaamisella. Hra Kenosen sateenvarjon varsi on poikki, pojat ovat reistailleet kirjoituspöydällä olevalla täytekynällä, niin ettei se kelpaa enää mihinkään, ja makuukamarin sähkölamput ja keittiön oven lukko ovat epäkunnossa. Ja nyt ilmoitetaan se ilosanoma, ettei kylpyhuonekaan ole säilynyt yleiseltä hävityksen kauhistukselta. Hra Kenonen kysyi, miksi ei yhtähyvin ole ostettu dynamiittia ja pamautettu kaikkea yhdellä kertaa ilmaan, että olisi päästy vähemmällä vaivalla? Mutta se olisi tietysti ollut hänelle liian helppo ja tuskaton loppu. Hänet on päätetty kiusata kuoliaaksi hitaasti, pala palalta. Hänet tahdotaan paistaa hiljaisella tulella…

Hra Kenonen pysähtyi hengähtämään ja kysyi sitten, mikä kylpyhuoneen kuumavesipannua siis vaivasi, ja kun rva Kenonen vastasi, ettei sen hanasta juokse vettä, niin sanoi hra Kenonen, että joku lyhytjärkinen taulapää on tietysti kääntänyt hanaa väärinpäin ja katkaissut sen.

Sitten pisti hra Kenonen sikarin hampaisiinsa ja lähti kylpyhuoneeseen ottamaan asiasta mieskohtaisesti selkoa. Hän väänsi jotain hanaa ja vesi alkoi virrata ammeeseen.

Hra Kenonen palasi takaisin ilmoittamaan, että kylpyhuoneen-vesipannu on kunnossa ja ettei hän ymmärrä, kuinka kukaan on voinut luulla, ettei se toimisi. Hän käski pistää vain surutta puita pesään pannun alle, vaikka puut olivatkin kalliita, sillä oli jokseenkin samantekevää, tuliko se suuri konkurssi, johon tällainen taloudenhoito joka tapauksessa johti, muutamaa päivää ennemmin taikka myöhemmin. Hän toivoi kuitenkin voivansa ottaa yhden ammekylvyn ennen taloudellisten asiainsa lopullista romahdusta.

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua tuli palvelijatar ilmoittamaan hra Kenoselle, että kylpyhuoneen pannu on kuuma ja että kylpy siis olisi muuten valmis, mutta pannusta ei tule tippaakaan vettä. Hra Kenonen sanoi, ettei siitä ennenkään ole tullut vettä, ellei asianomaisilla henkilöillä ole ollut älyä, kekseliäisyyttä ja yritteliäisyyttä vääntää vesihana auki. Hän pyysi palvelijattaren mukaansa ja sanoi tahtovansa näyttää sen ihmeellisen tempun, millä vettä saa pannusta, ja mikä vetää melkein vertoja Mooseksen ihmeelle, kun hän sauvallaan iski kallioon, niin että siitä puhkesi vesisuoni.

Hra Kenonen astui edellä kylpyhuoneeseen, väänsi hanaa ja katso: vesisuihku syöksi kohisten ammeeseen.

— Näin se tapahtuu, sanoi hra Kenonen opettavaisella äänenpainolla.

— Niin, vastasi palvelijatar. — Se hana onkin kunnossa. Se on kylmävesihana.

— Mitä! sanoi hra Kenonen ja pisti varovaisesti sormensa vesisuihkuun.

Totta oli. Vesi oli aivan kylmää.

Hra Kenonen painoi kämmenensä vesipannun kylkeen, mutta veti sen samassa ärjähtäen takaisin. Pannun kylki oli tulikuuma.

— Kuumavesihana on siellä toisella puolen, neuvoi palvelijatar.

Hra Kenonen väänsi nyt sitä hanaa, hän väänsi sen auki ja tempoi sitä sitten kaikkiin suuntiin, mutta turhaan. Ei tippaakaan tirahtanut.

— Ulos! huusi hra Kenonen. Pannu räjähtää!

Molemmat syöksyivät ylinniskoin ulos eteiseen, hra Kenonen huusi kokoon perheensä, sanoi, että vesipannu on tukkeutunut, ja kun se on jo tulikuuma, niin räjähtää se tuossa tuokiossa. Sitten tunki hra Kenonen perheensä rappukäytävään ja sieltä alas portille, minkä jälkeen kaikki jäivät pelosta kalpeina odottamaan räjähdystä.

Pelästyneitä naapureita, jotka olivat kuulleet, että Kenosen perheessä odotetaan räjähdystä, kokoontui portille kuulemaan hra Kenosen selostusta asiasta. Hra Kenonen sanoi, että jollei hän ajoissa olisi huomannut vaaraa, niin olisi koko perhe sortunut raunioihin.

Joku ehdotti, että mentäisiin soittamaan poliisikamariin, ja joku toinen esitti, että hälyytettäisiin palokunta paikalle. Kenosen naapuri Hyrylä kysyi, oliko hra Kenonen ehtinyt sammuttaa tulen pannun alta. Hra Kenonen sanoi, ettei hän ollut ehtinyt sitä tehdä, ja jätti sanomatta, ettei hän ollut muistanutkaan koko toimenpidettä.

Hra Kenonen katsahti sitten ympärilleen ja sanoi, että jos joku menisi sammuttamaan tulen kylpyhuoneen pesästä, niin maksaisi hän viisi markkaa. Talonmies Pikkarainen, joka oli tapaturmavakuutettu neljästätuhannesta markasta ja joka huomasi tässä olevan tilaisuuden ansaita kunniallisella ja urhoollisella tavalla koko tuon summan, jos pahoin kävisi, sanoi tahtovansa yrittää, jos hra Kenonen maksaa hänelle viisikymmentä markkaa. Hra Kenonen huomautti, ettei hän ole Rothschild, ja tarjosi neljääkymmentä markkaa. Talonmies Pikkarainen pyysi hra Kenosta ottamaan huomioonsa, että hän menee päätään kaupalle, jolloin hra Kenonen sanoi, että pannaan sitten riitarahat kahtia, ja lisäsi viisi markkaa sekä lupasi kustantaa ruumisarkun ja kuolemanilmoituksen, jos Pikkaraiselle kävisi hullusti. Pikkarainen hyväksyi nämä ehdot, jolloin Pikkaraisen muija rupesi huutamaan ja tarttui kiinni Pikkaraiseen, ja hra Kenonen tarttui Pikkaraisen muijaan ja piteli häntä kiinni siihen asti kunnes Pikkarainen oli ehtinyt ylös portaita Kenosen asuntoon.

Kaikki olivat nyt suuressa levottomuudessa Pikkaraisen puolesta, ja Pikkaraisen vaimo itki ja väänteli käsiään ja sanoi, että hän oli nähnyt viime yönä niin pahaa untakin, ja tätä se nyt ennusti. Hän sanoi Pikkaraisen nuoruudestaan pitäen olleen sellaisen huimapään, ettei se ymmärtänyt ensinkään pelätä henkeään eikä ajatellut, että hänellä oli vaimo ja kolme lasta.

Hra Kenonen lohdutti Pikkaraisen vaimoa sillä, että jos pannu räjähtää, niin menee Pikkarainen niin pieniksi palasiksi, ettei hänen hautajaisistaan ole paljonkaan vaivaa, mutta ei edes tämä käytännöllinen näkökohta voinut sanottavasti lieventää Pikkaraiskan surua. Samassa tuli talon isännöitsijä ulos portista ja nousi häntä kadulla odottavan ajurin rattaille. Nähdessään väkijoukon kysyi hän, mitä oli tapahtunut, jolloin kolme akkaa alkoi huutaa yhtä aikaa, saamatta siitä huolimatta asiaa kuitenkaan isännöitsijälle täysin selväksi. Senverran hän sentään tajusi, että oli kysymys Kenosen kuumavesipannun räjähtämisestä, ja sen kuullessaan suuttui hän ja sanoi, ettei hänelle tarvitse syöttää järjettömyyksiä. Huomauttaen, että Kenosten asunto on aina kaikenlaisten epäjärjestysten pesäpaikka ja ettei itse paholainenkaan voi tietää, milloin siellä on tosi käsissä ja milloin vain turha hälyytys, mihin hra Kenonen vastasi puristamalla nyrkkiään isännöitsijän nenän edessä, käski vihastunut isännöitsijä ajurin ajaa ja jätti akat voivottelemaan isännöitsijän tylyyttä ja kovasydämisyyttä.

Pikkarainen viipyi Kenosten huoneistossa ihmeteltävän pitkän ajan asian kiireellisyyteen katsoen, ja kun hän sieltä palasi, kysyivät akat, oliko hän vielä hengissä ja oliko pannu räjähtänyt.

Pikkarainen sanoi, että tuli on nyt sammutettu, ojensi kätensä ja karhusi hra Kenoselta 45 markkaa. Hra Kenonen maksoi sanoen, että kyllä se oli hyvin kallis palkka niin pienestä työstä, ja kun Pikkarainen oli pistänyt rahat taskuunsa, niin sanoi hän, ettei hän ymmärrä, minkätähden sillä tulen sammuttamisella oli niin kiire. Hän oli sitä mieltä, ettei pannu olisi räjähtänyt, vaikka se olisi kuumennettu niin, että se olisi sulanut, sillä se ei voisi räjähtää, vaikka se olisi vettä täynnäkin, koska höyry pääsee siitä putkea myöten ulos, ja sitäpaitsi ei Kenosen pannussa ollut vettä tippaakaan, siitä kun oli eräs juotos mennyt rikki, joten paras, minkä hra Kenonen voi tehdä, oli kutsua joku ammattimies korjaamaan pannua.

Pikkarainen meni tiehensä, taputellen sitä taskua, missä rahat olivat, ja hra Kenonen sanoi, että Pikkarainen on keinottelija, jolle mammona on tullut jumalaksi ja jonka tunnuslauseena on, että tarkoitus pyhittää välikappaleet.

Seuraavana päivänä tuli vaskiseppä korjaamaan hra Kenosen kylpyhuoneen pannun, ja kun hän työnsä päätyttyä esitti laskun, niin sanoi hra Kenonen, että kyllä talonmies Pikkarainen sen maksaa, ja neuvoi hänelle Pikkaraisen asunnon talon kellarikerroksessa.

Pikkarainen ei tietenkään maksanut, vaan oli hra Kenosen se tehtävä. Hra Kenonen maksoikin lopuksi ja sanoi sitten, että jos hänen asunnossaan vastaisuudessa rupeaa joku paikka räjähtämään, niin saa se ainakin hänen puolestaan rauhassa räjähtää. Sittenpähän hän pääsee eroon koko roskasta ja Pikkaraisesta.