HRA KENOSEN SUHTAUTUMINEN PÄIVÄN TAPAHTUMIIN

Kalle Kenonen paljastaa talonmies Pikkaraiselle perhesalaisuuksia

— No kuinkas teillä nyt jaksetaan ja mitä isäsi arvelee nykyisistä oloista? kysyi talonmies Pikkarainen, joka halkovajassa sahasi keittiöpuita, Kalle Kenoselta, joka tapansa mukaan istui vajan kynnyksellä, koettaen houkutella luokseen pihalla lieruilevaa Hyrylän harmaata kissaa, sitoakseen nuoran sen häntään.

— Te näytte haluavan urkkia perhesalaisuuksia, huomautti Kalle ja heitti kissaa tuohenpalasella, kun ei saanut sitä luokseen. — Meillä jaksetaan aina hyvin, mutta isäukko on kehoittanut meitä noudattamaan varovaisuutta puheissamme, koska hän aikoo ruveta valtiomieheksi ja sanoo, ettei ole suinkaan mahdotonta, että hän päättää päivänsä senaatintorin varrella olevassa keltaisessa talossa. Meidän ukosta tulisikin vähän ponteva senaattori, vai mitä?

— Kyllä kai, myönsi Pikkarainen ja kysyi, mitä hra Kenonen arveli, kun kuuli, että rosvot päästetään vapauteen.

— Kun ukko sen kuuli, niin alkoi hän heti tutkia, oliko hänen brovninkinsa kunnossa. Sitten hän sanoi, että rosvotkin ovat ihmisiä ja veljiämme, ja että nyt tuli joukko uutta ja levännyttä apuväkeä uuden Suomen työmaalle, mutta meni iltapäivällä panettamaan tavaransa murtovarkausvakuutukseen. Ukko selitti, että koska on tapahtunut, että enkelitkin ovat langenneet, niin on mahdollista, että vanha rosvokin voi langeta kiusaukseen nähdessään hänen kultakellonsa ja hopeisen paperossikotelonsa. Sitten kyseli hän eräältä vanginvartijalta, millaista väkeä nykyaikaiset rosvot ovat, ja juteltuaan puoli tuntia vartijan kanssa oli isäukko hyvin vihaisen näköinen ja lähetti senaattiin kirjelmän, jossa hän esitti, että myöskin hullujenhuoneiden portit avattaisiin ja herrasväkeä pyydettäisiin käymään ulos, koska ne, jotka ovat siellä sisällä, eivät enää ole sanottavasti hullumpia kuin nekään, jotka ovat niiden ulkopuolella. Seuraavana päivänä sanoi hän tahtovansa laskea hieman leikkiä senaatin kustannuksella ja antaa sille pienen piikin, ja hiipi senaattiin täysi-istunnon aikana, pisti päänsä ovesta sisään ja kysyi, aikooko lautakunta ottaa hänen esityksensä heti käsiteltäväksi, vai asettaako se komitean, johon hänet kutsutaan puheenjohtajaksi. Kotimainen hallitus heitätti silloin kahdella suurimmalla vahtimestarillaan isän ulos torille, jolloin ukon henkselit katkesivat, ja isä järjesti heti kirkon portaille mielenosoitus- ja vastalausekokouksen, johon kerääntyi joutilasta väkeä satakunta henkeä. Ukko ilmoitti kokoukselle housujaan kannatellen, että maan hallituksen oli ottanut käsiinsä joukko epäilyttäviä ja väkivaltaisia aineksia, ja ehdotti, että mentäisiin heittämään ne sieltä ulos. Kansalaiset hyväksyivät tämän esityksen huutoäänestyksellä, mutta miliisit pidättivät isäukon ja veivät hänet alempien kansankerrosten hihkuessa poliisikamariin, jossa isä piti puheen kokoontumis- ja lausuntovapaudesta ja sanoi olevansa mielivallan uhri. Miliisit kysyivät silloin isältä, antaako hän kunniasanansa, ettei enää toimeenpane epäjärjestyksiä, ja isä sanoi antavansa sellaisen sitoumuksen kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, kahden viikon irtisanomisajalla kummaltakin puolen.

— Vai pelkäsi isäsi, että irtipäästetyt rosvot ryhtyvät entiseen ammattiinsa, sanoi talonmies.

— Kyllä kai hän vähän pelkäsi, myönsi Kalle. — Mutta meidän ukko ei olekaan mikään jästipää. Hän sanoi äidille, että kyllä hän osaa järjestää asiansa niin, että rosvot jättävät ainakin hänet rauhaan, ja kun hän kuuli, että Kakolan vangit toimeenpanevat palatsissaan vapaus- ja veljestymisjuhlan vaihtelevalla ohjelmalla, jossa on sekä hengellisiä että isänmaallisia numeroita, niin matkusti hän heti Turkuun, toisessa taskussaan "Siionin Kannel" ja toisessa "Kokoelma Isänmaallisia Runoja". Juhlassa, jonka rosvot pitivät Kakolan pihalla, ja johon oli vieraiksi kutsuttu vartijat perheineen ja kaupungin valtuusmiehet, sanoi ukko tuovansa tervehdyksen aateveljiltä Helsingissä ja huomautti, että nyt, kun temppelit ovat muuttuneet ryöväreitten luoliksi, ovat ryöväreitten luolat muuttuneet aatteen temppeleiksi. Silloin alkoivat ryövärit kiristellä hampaitaan ja näyttivät aikovan hirttää ukon vankilan porttiin, mutta he rauhoittuivat, kun isäukko käsiään levitellen sanoi puhuvansa vain vertauksilla ja vakuutti Kakolan olevan ainoan paikan koko maassa, jossa nykyisin todellinen vapaudenhenki ja sopusointu vallitsi. Sitten pyyhki hän silmiään ja otti runokirjan taskustaan ja lausui sen runon Ilkasta, jonka hän vallankumouksen aikana paukutti suustaan meidän salissa. Ukko onkin hyvä lausuja, vaikka hän ei olekaan käynyt lausuntokursseilla, ja kun hän karjui runoaan, niin olivat rosvoilta korvakalvot haljeta. Ryövärit taputtivatkin käsiään oikein vimmatusti, kun lausunta oli päättynyt, ja silloin piti ukko vielä pienen puheen, jossa hän toivoi heidän noudattavan Ilkan esimerkkiä ja pyrkivän päättämään päivänsä yhtä kauniilla ja isänmaallisella tavalla. Rosvot olivat haltioissaan ja kantoivat isäukkoa juhlakulkueessa ympäri pihan, laulaen "Arvoa mekin ansaitsemme", ja ukko heilutti toisella kädellään hattuaan ja piti toista kättään sydämellään, koska hänen lompakkonsa oli vasemmanpuolisessa povitaskussa. Ennen poislähtöään puristi isäukko kuudensadan rosvon kättä ja kutsui heitä vapauteen päästyään käymään luonaan.

Kotiin palattuaan kertoi isä kaiken äidille ja sanoi, että rosvojenkin kanssa tulee kyllä toimeen, kun vain osaa kohdella heitä oikealla tavalla. Isä sanoi, että sympatiian osoitus vaikuttaa rosvon sydämeen niinkuin suloinen balsami, mutta äiti kalpeni, kuultuaan isän kutsuneen kuusisataa rosvoa vieraikseen, ja isä nauroi ja sanoi, että hän oli tietysti ilmoittanut väärän osoitteen, koska hän ei ole mielipuoli. Isä sanoo, että jos meidän hallituksella olisi sellainen kyky kuin Napoleonilla oli asettaa oikeat miehet oikeille paikoilleen, niin tehtäisiin hänestä jo huomenna vankeinhoitohallituksen ylipäällikkö.

— Pelkäsikö isäsi tulipaloa, kun palokunta oli lakossa? kysyi talonmies.

— En tiedä, mutta ei hän ainakaan antanut koko aikana tehdä tulta. Hän otti heti kaikki tulitikut takavarikkoon, eikä antanut edes ruokaa valmistaa, vaan sai palvelustyttö käydä ostamassa ruoan valmiina kansankeittiöstä. Isä sanoi lakon tarkoituksena olevan muuttaa Helsinki tuhkakasaksi, johon maan uudet vallanpitäjät saisivat kylvää nauriita. Ukko puuhasi koko ajan meidän pienen paloruiskun ääressä, ja kaikki astiat olivat vettä täynnä.

— Ilmankos teillä olikin niin märkää ja vetistä, kun minä viimeksi toin teille puita, sanoi talonmies.

— Vetistäkö! huudahti Kalle halveksivasti. — Mitäs se nyt oli, mutta silloinhan meillä vetistä oli, kun vesijohtolaitoksen miehet uhkasivat tehdä lakon.

Isä tuli eräänä sunnuntaina kaupungilta paltto auki ja huusi, että vesijohtolaitoksella tulee nyt lakko ja että meidän täytyy varata itsellemme ajoissa vettä, ettemme kuolisi janoon ennen maallemuuttoamme. Isä sanoi, että hän muuttaa ensi tilassa Saimaan rannalle, jossa ei ainakaan vedestä tule puutetta, varsinkin jos hallitus varovaisuuden vuoksi antaisi tukkia Imatran, josta ei ole käytännöllistä hyötyä muille kuin itsensä hukuttajille ja joka tuhlaa äärettömät määrät Saimaan vesiaarteista.

Isä määräsi, että kaikki astiat on täytettävä vedellä, ja antoi täyttää ensin kylpyammeen ja sitten pienemmät astiat. Kun kaikki astiat olivat täynnä, niin ettei ollut edes yhtä tyhjää kahvikuppia, katseli isä ympärilleen ja täytti sitten rasvanahkaiset kalastussaappaansa varrensuita myöten. Sitten käski hän meidän kaikkien juoda vettä niin paljon kuin vatsaan mahtui ja sanoi toivovansa, että hän olisi erämaan laiva eli kameli, voidakseen juoda yhdellä kertaa kahden viikon tarpeen. Meidän oli pakko latkia vettä niin paljon, että pelkäsimme vesipöhöä, mutta seuraavana aamuna ukko ilmoitti, että vaara on vältetty ja vesijohtomiesten kanssa saatu sopimus aikaan, ja kun äiti sen kuultuaan nuhteli häntä siitä, että hän oli aiheuttanut perheessään sellaisen vedenpaisumuksen, niin sanoi isäukko vain, että parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa, ja lähti asioilleen kaupungille.

Isä sanoo kaikkien lakkorettelöiden johtuvan siitä, ettei kaupungin hallitus ymmärrä ajan henkeä ja vaatimuksia. Ukko on sitä mieltä, että sosialistienkin uusi kunnallislaki oli jo syntyessään aivan homeessa vanhoillisuudesta ja taantumuksellisuudesta, ja motkotti varsinkin siitä, että äänioikeuden ikäraja on määrätty kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Isä sanoo, että kaikki tuollaiset ikärajat ovat aivan mielivaltaisia, koska joku voi viidentoista vuoden ikäisenä olla viisaampi kuin jotkut toiset viidenkymmenen vuoden vanhoina. Jos kerran kaikki aiotaan päästää sorkkimaan kunnan asioissa, niin otettakoon arkailematta täysi askel ja annettakoon äänioikeus äskensyntyneille lapsillekin. Isä sanoo, että häntä itseään esimerkiksi pidettiin jo kymmenvuotisena erittäin teräväpäisenä poikana, mutta hän onkin syntynyt hammas suussa, mitä seikkaa isän väitöksen mukaan luonnonkansojenkin keskuudessa pidetään tulevan tietomiehen merkkinä. Jokaisella perheenisällä pitäisi olla kortti, samanlainen kuin sokerikorttikin, jotta hän saisi äänestää niin monella äänellä kuin hänellä on lapsia, ja äänestyskortin kupongit leikattaisiin irti ja pistettäisiin vaaliuurnaan. Isän mielestä olisi se varmin parannuskeino syntyneisyyden huolestuttavaa vähenemistä vastaan kaupungeissa.

— Olikos isäsi kovin vihainen, kun elintarpeet määrättiin takavarikkoon? kysyi talonmies, pyyhkien hikeä otsaltaan ja istuutuen lepäämään.

— Taisi olla, vaikka ei hän sentään siitä niin kovaa melua nostanut kuin olisi luullut. Vähän myrkyllinen hän kuitenkin oli, ja sanoi sosialismin kehittyvän rientomarssissa raakalaisuuteen ja olevan enää vain yhden päivämatkan päässä kannibalismista eli ihmissyönnistä. Isä sanoi maan valtapuolueen lopullisena tarkoituksena olevan porvarien muuttamisen ravintoaineiksi, ja lähti elintarvekansliaan kysymään, joko hänen vuoronsa piakkoin tulee ja teurastetaanko hänet teurastusnaamarilla vaiko juutalaiseen tapaan. Hän oli ottanut Heikin mukaansa ja sanoi olevansa valmis tekemään Aabrahamin uhrin, jos hallitus luulee sen pelastavan maan nälkäkuolemasta ja kahdeksantuntisen työpäivän seurauksista. Isäukko pyysi saada nöyrimmästi tiedustella, paljonko hänestä maksetaan kilolta ja oliko selkälihalla eri taksa. Sitten näytti hän Heikkiä ja sanoi arvelevansa Heikin maistuvan yhtä hyvältä kuin juottovasikan. Silloin ajettiin isä ulos, ja kotiin tultuaan sanoi hän virastojen muuttuvan yhä virkavaltaisemmiksi ja uuden myrskyn olevan siitä syystä välttämättömänä seurauksena.

— Onhan sitä ukko Kenosella ollut viime aikoina silloin tällöin syytäkin tyytymättömyyteen, jatkoi Kalle, kun talonmies taas alkoi sahata puita, mutta kyllä hän osaakin olla tyytymätön, kun sille päälle sattuu. Hän on oikein mestari alallaan ja ansaitsisi kunniakirjan. Hän väittää silloin tämän maailman olevan niin nurinkurisen ja päin hiiteen, että hän katsoo suorastaan kansalaisvelvollisuudekseen olla huonolla tuulella aamusta iltaan. Äiti silloin välistä tuskastuu ja käskee hänen mennä lääkäriin tutkituttamaan vatsaansa. Isä lähteekin joskus, mutta tietysti vain sitä varten, että saisi syytä suuttua lääkäreihin. Lääkäri tutkii isäukkoa mitään pahaa aavistamatta ja ilmoittaa hänen ruoansulatuksensa olevan epäkunnossa sekä suurimpana syynä hänen synkkämielisyyteensä. Sitten kirjoittaa hän reseptin ja ottaa isältä viisi markkaa. Vaikka isä aivan hyvin tietää vatsansa olevan vähän rempallaan, repii hän kuitenkin ulostultuaan reseptin kappaleiksi ja kertoo jokaiselle etteivät lääkärit ymmärrä yhtään mitään.

Lääkärien ei kuitenkaan kannata vaipua epätoivoon sen johdosta, jos sattuisivatkin kuulemaan isän arvosteluja heistä, koska isä sillä tuulella ollessaan menettelee samalla tavoin kaikkia muitakin kohtaan.

Jos hän ajaa ajurilla, niin suuttuu hän sekä ajuriin että tämän hevoseen ja ajopeleihin. Raitiovaunujen konduktöörit hermostuttavat häntä ja autonajajat olisivat hänen mielestään teljettävät kuritushuoneeseen. Jos hän käy kirkossa, mikä tosin ei usein tapahdu, niin haukkuu hän kotiin tultuaan papin ja lukkarin, kirkon vahtimestarit, kirkonkellojen äänen, urut ja lopuksi sen arkkitehdin, joka on kirkon piirustanut. Sanomalehdissä ei ole uutisia hänen mielestään, ja jos sattuu olemaan, niin ovat ne ensiksikin kömpelösti laadittuja ja toiseksi aivan harhaanjohtavia. Meidän talon isännöitsijää hän pitää maailman suurimpana kitupiikkinä ja nylkyrinä, ja muut talossa asuvat vuokralaiset paitsi hän itse ovat hänen mielestään valikoitu kokoelma tämän kaupungin suurimpia heittiöitä.

— Mutta isäsihän on viime päivinä ollut niin hyväntuulisen näköinen, huomautti talonmies.

— Niin, sanoi Kalle. — Se johtuu siitä, että hän on vihdoinkin löytänyt oikean elämänkutsumuksensa. Ollessaan vähän aikaa virkaatekevänä kuvernöörinä sanoi isä tulleensa huomaamaan, että hänellä on tavattomat taipumukset hallinnollisille aloille ja valtiolliseen toimintaan. Isä kertoi äidille, että hän olisi voinut kietoa kapinalliset joukot Hukkalassa vaikka pikkusormensa ympäri. Isä puuhaa nyt uutta puoluetta, joka voisi yhdistää yhteen kaikki viisaat ihmiset, vieläpä rauhalliset hullutkin, ja sanoo, että kun hän on saanut sen jättiläistyön tehdyksi, niin on hänen menestyksensä varma, eikä tällä hetkellä voi ehkä aavistaakaan, miten korkealle hän saattaa kohota.

Talonmies Pikkarainen sanoi olevansa vakuutettu siitä, että hra Kenonen pääsee vielä pitkälle valtiomiehenä, ja Kalle lähti kadulle katselemaan, olisiko siellä jotain toimittamista.