KOTITARKASTUS HRA KENOSEN LUONA

Hra Kenonen alkaa harrastaa luonnontieteellisiä asioita ja joutuu siitä syystä valtiollisesti epäluulon alaiseksi

Toisena sotakesänä oli Kenosen pojilla mailla elättivaris, jonka nimi oli Woodrow Wilson ja jonka he olivat saaneet keskenkasvuisena lahjaksi naapuritalon pojilta. Siitä tuli heti Kenosen poikien lemmikki. He laittoivat sille asunnon tyhjään pakkilaatikkoon ja syöttivät sitä leivällä ja kokkelipiimällä, sillä Kenoset kunnioittivat sinä kesänä Savonmaata vierailullaan. Kahdessa päivässä tuli variksenpoika niin kesyksi, että sen huoleti saattoi laskea ulos pakkilaatikosta. Sitten juoksenteli se, suu ammollaan ja rumalla äänellä rääkyen, jokaisen pihassa kävelevän perässä, vaatien itselleen piimää ja muuta ravintoa, jota se nautti terveydekseen ja hyvinvoinnilleen suunnattomat määrät eikä tullut sittenkään koskaan kylläiseksi. Hra Kenonen, kävellessään mietteissään pihassa, oli monta kertaa saada säikähdyksestä sydämenhalvauksen, kun elättivaris äkkiä nokallaan tarttui hänen housunlahkeeseensa.

Lopuksi alkoi varis kiinnittää hra Kenosen huomiota. Hän ryhtyi paremman työn puutteessa tarkastelemaan sen hommia, huomasi ne mieltäkiinnittäviksi, alkoi pitää niistä päiväkirjaa ja kirjoitti sitten havainnoistaan 15 sivun laajuisen teoksen. Kun hän ei saanut tälle tarkkoihin ja luotettaviin huomioihin perustuvalle ja mielestään ei aivan ansiottomalle lisälle köyhään luonnontieteelliseen kirjallisuuteemme kustantajaa, niin painatti hra Kenonen sen syksyllä kaupunkiin tultuaan omalla kustannuksellaan, ja jokaisen vieraan ja tuttavan, joka kävi Kenosen perheessä, täytyi ostaa tämä kirjanen…

Hra Kenonen oli hyvin ylpeä eläintieteellisistä tutkimuksistaan, ja kun syksyllä kaupunkiinmuuton aika tuli ja variksesta täytyi erota, päätti hra Kenonen panettaa variksen jalkaan pienen metallirenkaan, johon oli kaiverrettu sanat "Kenonen. Helsingfors". Variksen tultua ammutuksi jossakin vieraassa maassa saisi hra Kenonen nimensä kaikkiin arvokkaimpiin luonnontieteellisiin aikakauskirjoihin lintujen elämän uutterana tutkijana ja erikoistuntijana, ja sitä tietä saapuisi hänen nimensä, kaikkien sekä tuttujen että tuntemattomien ihmetykseksi ja kateudeksi, Suomenkin lehtiin.

Niinkuin hra Kenonen tahtoi, niin myöskin tapahtui, ja suurella melulla, variksen huutaessa kuin olisi siltä päätä leikattu, kiinnitettiin "Kenonen, Helsingfors"-rengas variksen toiseen koipeen. Sitten ryhtyi hra Kenonen karkoittamaan varista ulos avaraan maailmaan, niittämään itselleen sankarikuolemaa tieteen hyväksi ja mainetta hra Kenoselle, mutta Woodrow Wilson ei suinkaan halunnut erota herrasväki Kenosesta, jonka luona se oli saanut niin paljon piimää ja jota se oli tottunut pitämään omana perheenään, vaan juoksi rääkyen ympäri pihaa, hra Kenosen juostessa luuta kädessä sen perässä. Kun hra Kenonen vihdoin alkoi noukkia kiviä ja kivittää niillä Woodrow Wilsonia, lensi se aidan takana kasvavan puun oksalle ja pörhisteli siellä höyheniään hra Kenosen harmiksi ja Kenosen poikien suureksi huviksi, jota heidän kuitenkin täytyi parhaansa mukaan koettaa salata.

Seuraavana päivänä lähtivät Kenoset matkustamaan hevosilla Mikkeliä kohti, jatkaakseen sieltä matkaansa Helsinkiin, ja Woodrow Wilson seurasi heitä uskollisesti ja säikyttäen kaikki vastaantulevat nuoret ja kokemattomat hevoset vauhkoiksi, melkein kaupunkiin asti, jonka läheisyydessä se vasta kääntyi takaisin, suureksi huojennukseksi hra Kenoselle, joka oli alkanut pelolla kuvitella sitä mahdollisuutta, että hänen perässään juokseva rääkyvä ja avosuinen varis tekisi hänet naurun ja pilkan alaiseksi ymmärtämättömien ja tunteettomien kansanjoukkojen taholta Helsingin asemasillalla ja rautatientorilla.

Hra Kenosen kietoutuessa syksyllä kaupungissa uusiin ja suuriin liikeyrityksiin jäivät hänen eläintieteelliset harrastuksensa taka-alalle, ja Woodrow Wilson unohtui hänen mielestään, kunnes hän sai siitä muistutuksen hyvin epämiellyttävällä tavalla.

Eräänä päivänä, kun hra Kenonen kaikessa rauhassa valmistautui lähtemään konttoriinsa, soi ovikello, ja kun hra Kenonen äkäisesti muristen meni aukaisemaan ovea, astui sisään, hra Kenosen sanomattomaksi kauhuksi, santarmiupseeri ja viisi santarmia, joista santarmiupseeri huonolla suomenkielellä ja röyhkeällä äänellä sanoi olevansa nyt "jisanta talossa" ja toimittavansa kotitarkastuksen. Nähdessään niin suuren hämmästyksen hra Kenosen vilpittömillä kasvoilla muutti upseeri käytöksensä vähän kohteliaammaksi ja sanoi, että kaikki oli mahdollisesti vain väärinkäsitystä, joka pian ehkä selvenisi, eikä hra Kenosella ollut siinä tapauksessa mitään pelättävää. Silloin tuli hra Kenonen oitis rohkeammaksi ja ilmoitti jyrisevän vastalauseensa laitonta kotitarkastusta vastaan ja sanoi olevansa kunniallinen kansalainen, joka ei koskaan ole vehkeillyt valtakunnan turvallisuutta vastaan.

Senjälkeen astuivat kaikki sisään, ja kun kutsumattomat vieraat olivat tulleet hra Kenosen huoneeseen, veti santarmien päämies taskustaan pienen paperikäärön, josta hän otti esille linnunjalan, mihin oli kiinnitetty pieni rengas, piti sitä hra Kenosen nenän edessä ja kysyi, tunsiko hän sitä.

Hra Kenonen tuijotti mitään käsittämättä linnun koipeen, mutta Heikki Kenonen, joka oli pistänyt päänsä ovesta sisään, huusi heti:

— Woodrow Wilson!

Kuullessaan tämän suurvaltiollisen nimen kääntyivät santarmit ja julistivat Heikki Kenosen pidätetyksi tutkimuksen loppuun asti, epäluulonalaisena osallisuudesta valtiollisiin salahankkeisiin. Vangittu Heikki pantiin istumaan kassakaapin ja seinän nurkkaukseen, keinutuolin taakse, ja se santarmeista, jolla oli pisimmät viikset, asettui häntä vartioimaan.

Silloin tunsi hra Kenonenkin tuon linnunjalan, jossa olevassa renkaassa oli sanat "Kenonen. Helsingfors", ja pyysi santarmeita istumaan ja alkoi kiihkeästi kysellä, mistä ja miten he olivat tämän linnunjalan käsittäneet.

Santarmiupseeri selitti, että lintu oli ammuttu Ahvenanmaalla ja joutunut epäilyttävän koipensa takia venäläisten viranomaisten haltuun, jotka otaksuivat hra Kenosen lähettävän varisten avulla salaisia tietoja vihollisille.

Hra Kenonen avasi suunsa ja alkoi nauraa, sillä hänen sydämeltään putosi raskas taakka, ja mitä enemmän hän nauroi, sitä enemmän suuttuivat hallitusvallan punanauhaiset ja hampaisiin saakka asestetut apurit, ja upseeri sanoi, että sitten kun hospodin Kjenonen on nauranut tarpeekseen, on hän ehkä hyvä ja selittää asian minkä ohella upseeri varoitti häntä raskaiden seurausten uhalla pysymään totuudessa ja olemaan salaamatta mitään.

Siihen oli hra Kenonen sangen valmis, ja hän alkoi tehdä selkoa Woodrow Wilsonin entisyydestä ja omista luonnontieteellisistä tutkimuksistaan perusteellisuudella, joka sai santarmit epätoivon partaalle. Kun hän oli päässyt vasta noin puoliväliin kertomuksessaan, yritti upseeri keskeyttää hänet ja vakuuttaa, että asia oli nyt selvä, mutta hra Kenonen sanoi, että hänellä syytettynä oli oikeus pitää puolustuspuheensa loppuun asti. Eikä santarmien auttanutkaan muu kuin kuunnella, ja heidän sihteerinsä oli merkitsevinään hra Kenosen kertomuksen protokollaan.

Sitten esitettiin hra Kenoselle allekirjoitettavaksi paperi, jossa upseeri ilmoitti mainittavan, että hra Kenosen luona oli pidetty kotitarkastus ja ettei mitään epäilyttävää ollut ilmennyt.

Hra Kenonen, joka arvelee osaavansa venäjääkin, koska hän on käynyt kaksi kertaa Pietarissa ja kykenee sormikielellä tinkimään sikäläisten issikkojen kanssa ajopaikasta, katseli paperia asiantuntijan silmällä, pani silmälasit nenälleen ja katsoi uudestaan, oli ymmärtävinään protokollan sisällyksen, mutta pudisti päätään ja sanoi, ettei hänen omatuntonsa sallinut hänen kirjoittaa sen alle, ennenkuin santarmit todellakin ovat toimeenpanneet kotitarkastuksen hänen luonaan.

Siihen ei santarmeilla näyttänyt enää olevan ensinkään halua, mutta kun hra Kenonen jyrkästi pysyi vaatimuksessaan, niin täytyi heidän se tehdä, ja kolmen tunnin ajan juoksutti hra Kenonen santarmeita ympäri asuntoaan sekä ylös ja alas, pakoittaen heidät nuuskimaan perusteellisesti joka komeron ullakolta kellariin asti.

Kolmen tunnin kuluttua alkoivat väsyneet ja hikiset santarmit kiroilla venäjäksi ja suomeksi, etteivät he suostu enää minuuttiakaan jatkamaan kotitarkastusta, jota hra Kenonen näytti aikovan pitkittää viikon loppuun asti, ja santarmiupseeri pyysi hra Kenoselta anteeksi, että oli ollut pakoitettu häiritsemään häntä, sekä ilmoitti, että hra Kenonen on taas "jisanta talossa". Se pitkäviiksinen santarmi käski puolestaan Heikin mennä hiiteen, ja Heikki siirtyi viereiseen huoneeseen ylpeilemään oven takana avaimen reiästä tirkistelleille kateellisille veljilleen vankina olostaan.

Saatuaan täten takaisin takavarikossa olleen isäntävaltansa pyysi hra Kenonen santarmeita käymään vielä hetkiseksi sisään, ja santarmit luulivat, että hra Kenonen tarjoaisi heille lasin viinaa tai jotain vastaavaa, santarmien suussa hyvältä maistuvaa ainetta, sekä astuivat toivehikkain mielin ja vaatimattomin ilmein takaisin hra Kenosen huoneeseen.

Hra Kenonen pyysi vieraat istumaan ja sanoi haluavansa keskustella heidän kanssaan vielä niistä varisten elämäntavoista, mutta kuunneltuaan kymmenen minuuttia hra Kenosen laajapiirteistä esitystä variksen luonteesta ja varislintujen maailmankatsomuksesta, nousivat salaisissa toiveissaan pahasti pettyneet vieraat ylös, kumarsivat ja alkoivat kiirehtiä ulos.

Hra Kenonen juoksi heidän perässään eteiseen ja pyysi saada jättää heille muistoksi käynnistään pienet kirjaset, ja santarmit astuivat kirjat kainalossa nolon näköisinä kadulle, katsellen nenät pitkinä toisiinsa ja lahjakirjoihinsa, ja santarmiupseeri tavaili kirjan kannesta:

"Muutamia huomioita variksesta ja sen elämäntavoista. Kirjoittanut A.B. Kenonen. Hinta 50 penniä".