HRA KENONEN KEINOTTELEMASSA

Hra Kenonen keinottelee vaihtelevalla menestyksellä ja huomaa ilokseen, etteivät omenat ole pudonneet kauas puusta

Joka tapauksessa oli hra Kenosen huomio nyt tullut kiintyneeksi voikaupan alalle, ja pian alkoikin uusi voipula, entistä paljon vakavampi ja pitkäikäisempi! Hra Kenonen lähti silloin pitkille matkoille maaseudulle, matkusteli useamman kuukauden ja osti yhteensä 12,000 kiloa voita. Mihin se voi on joutunut, sitä ei tiedä kukaan muu kuin hra Kenonen itse, ja hän ei ole sitä sanonut.

Olipa sen asian laita miten tahansa. Meidän velvollisuutemme on vain todeta, että hra Kenonen ilmestyi lopuksi jälleen kotilietensä ääreen Helsingin kaupunkiin ja pisti ensi työkseen lompakkonsa kassakaappiin, jolloin rva Kenonen huomasi lompakon olevan niin täynnä, että ompelukset olivat ratkenneet kahdesta kohden.

— Saitko voita? kysyi rva Kenonen.

Hra Kenonen kohotti ylevästi kulmakarvojaan, loi puolisoonsa paljonpuhuvan katseen ja vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi:

— Kaksitoistatuhatta kiloa!

Rva Kenonen vaipui istumaan lähimpään tuoliin ilonkyyneleet silmissä ja painoi vasemman kätensä sydämelleen, ettei hänen sydämensä riemusta pakahtuisi, ja sanoi perheen olleen kaksi viikkoa voitta ja poikien mielentilan olevan sen johdosta arveluttavan sekä palvelustytön muuttaneen pois, ja pyysi hra Kenosta heti noutamaan asemalta yhden drittelin kotitarpeiksi.

Silloin hra Kenonen, jolla ei ollut asemalla yhtään dritteliä, koska hän ei ollut ehtinyt eikä suoraan sanoen muistanutkaan varata kotitarpeiksi yhtään grammaa voita, hyökkäsi epätoivoissaan Valion myymälään, saadakseen edes neljänneskilon, mutta Valion herrat hymyilivät kalpeina ja laihtuneina aavemaista hymyä ja sanoivat, etteivät he ole itsekään nähneet voita muuta kuin unissaan, ja silloinkin enintään parinkymmenen pennin edestä.

Viiden minuutin kuluttua nähtiin hra Kenonen silmät narrillaan kävelevän pitkin Etelä-Esplanadikatua. Passissa oleva poliisi huomautti hänelle kiukkuisesta, ettei saa kävellä ihmisten päälle, jolloin hra Kenonen vaistomaisesti, päällystakin napit auki, siirtyi keskikadulle, ollen kävellä kumoon ensimmäisen vastaantulevan issikkahevosen.

Rattailla istui hänen hyvä tuttavansa, liikemies R—nen, joka huomattuaan hra Kenosen olevan joutumaisillaan tappeluun ajurin kanssa hyppäsi alas rattailta, puristi kauan ja lämpimästi hra Kenosen kättä ja kysyi, missä veli Kenonen on ollut, kun ei häntä ole pitkään aikaan näkynyt kaupungissa.

Siihen hra Kenonen hieman vitkastellen vastasi, että hän on vain vähän hommaillut voialalla, ja hra R—nen sanoi, että hän on menetellyt perin ajattelemattomasti kömpiessään maaseuduilla siihen aikaan, jolloin kaikki muut etevät liikemiehet ansaitsevat omaisuuksia Helsingin pörssissä.

Ja kun hra Kenonen oli puolen tuntia kuunnellut, mitä hra R—nen kertoi hänelle pörssissä saaduista satumaisista voitoista, unhotti hra Kenonen voin ja pienet, voinnälässä olevat poikaraukkansa ja kiiruhti kotiin, huutaen siellä ohimennen vaimolleen, ettei ole enää silmänräpäystäkään hukattavissa, jos mieli voittaa osakekaupoilla, tempaisi kassakaapista paksun lompakkonsa ja katosi sen tiensä.

Rva Kenonen, joka oli rva R—seltä kuullut, että rva R—nen oli voittanut pankkiosakkeillaan 220 mk., muisti, että hänellä oli 10 pankkiosaketta, ja soitti heti pankkiiriliike X:lle, ostaisivatko he 10 kappaletta mainittuja osakkeita. Pankkiiriliike osti ne heti, ja rva Kenonen laski ansainneensa 300 mk.

Mutta hra Kenonen oli sillä välin saapunut erään vanhan leskirouvan luo, jolla hän tiesi olevan melkoisen määrän eräitä osakkeita, ja huusi jo ovelta, että nyt on juuri viimeinen hetki, sillä huomenna ne laskevat arvossa, ja silloin hän kärsii suuren vahingon, mistä leskirouva niin säikähti, että myydä pöläytti heti kaikki osakkeensa hra Kenoselle, joka puolestaan toimitti ne pörssiin myytäväksi.

Sen valitettavan häiriön, joka sitten tapahtui pörssin lehterillä, aiheutti ikävä kyllä hra Kenonen. Sillä kuten hän oli leskirouvalle ennustanut, alenivat edellä mainitut osakkeet pörssissä, mutta hra Kenosen onnettomuudeksi ja rahalliseksi vahingoksi alenivatkin ne jo samana päivänä eikä seuraavana, ja kun hra Kenonen, joka oli lehterillä tämän tapauksen sattuessa, mutta ei ollut saanut oikein selvää huutokaupan menosta, vierustoveriltaan kuuli, mitä oli tapahtunut, kalpeni hän, kumartui lehterin kaidepuun yli ja honkasi:

— Sikamaista!

Silloin taluttivat vahtimestarit hra Kenosen ulos, ja hän käveli tahdottomana vahtimestarien välissä pyyhkien kylmää hikeä otsaltaan, mutta ulos päästyään oli hän jo tointunut sen verran, että pysähtyi erään tuntemattoman, silinterihattuisen herran eteen ja sanoi katkerasti naurahtaen:

— No ei se jumalaut sentään köyhään koskenut!

Se herra katsoi häneen hyvin pitkään ja meni sitten menojaan.

Mutta pörssitalon porttiholvista tuli hra Kenosta vastaan liikemies R—nen, ja hra Kenonen tarttui oitis hänen kaulukseensa ja huusi, että kyllä sinä nyt…!

Kun hra R—nen kuuli, mitä oli tapahtunut, alkoi hän pyörittää päätään ja vannoa, että hra Kenoselle olisi mitä pikimmin varattava paikka Lapinlahden keskuslaitokseen, ja kysyi, mitä hän oikein oli ajatellut ostaessaan juuri sellaisia papereita, joita kohta myydään kilokaupalla, 1 mk. 20 penniä kilo. Hra R—nen sanoi, että koska hra Kenonen ei näy tuntevan osakekaupan aakkosiakaan, niin on hänen toistaiseksi varminta pysyä pankkiosakkeissa, sillä niissä ei tottumatonkaan voi hävitä, ja kun masentunut Kenonen kysyi, mitä osakkeita hän erikoisesti suosittelisi, niin vastasi hänen ystävänsä, että sen ja sen pankin osakkeita, jotka erityisesti sopivat aloittelevalle pörssikeinottelijalle. Hra Kenonen lähti heti kaupungille niitä etsimään, muistaen ilokseen, että hänellä oli niitä kotonaankin kymmenkunta kappaletta, huokealla ostettuja.

Koko päivän hän kierteli kaupungilla, metsästäen noita osakkeita. Aluksi huonolla menestyksellä, mutta kun hän illalla tuli kotiin, niin oli hänellä sentään noita osakkeita kymmenen kappaletta, ja hän kehui rva Kenoselle ostaneensa pankkiiriliike Z:ltä kymmenen edullista pankkiosaketta, kaivoi ne taskustaan ja heilutti niitä rouvansa nenän edessä, lohduttaen poikiaan, jotka vihamielisinä muljottivat mikä mistäkin nurkasta:

— Olkaa pojat iloisia, ettei susi ole teitä pieninä syönyt! Isä ostaa kohta meijerin, ja sitten te saatte voita!

Mutta hätäytynyt rva Kenonen oli heti alkanut vertailla osakekirjojen numeroita muistikirjassaan oleviin numeroihin. Ne olivat täsmälleen samat. Kuului kiljahdus ja rva Kenonen oli vaipunut tainnoksissa 575 mk. maksavalle matolle.

Pankkiiri X. oli myynyt rva Kenoselta ostamansa osakkeet pankkiiri Y:lle, pankkiiri Y. oli ne myynyt pankkiiri Z:lle, ja pankkiiri Z. hra Kenoselle.

Hra Kenonen sanoi, ettei hän tahtoisi olla näiden pankkiirien housuissa viimeisellä tuomiolla.

Mutta hetken kuluttua hän lisäsi, että menetetyt rahat olivat vain oppirahoja.

Sitten vetäytyi hän yksityishuoneeseensa.

Hetken kuluttua hän kuitenkin muisti jotain ja huusi ukkosenkaltaisella äänellä:

— Pojat!

Vallitsi hiljaisuus.

Silloin pullistuivat hra Kenosen silmät, ja talon perustuksia tärisytti karjahdus:

— Pojat!

Koska ikkuna oli auki, kääntyi seuraavan kadunkulman ympäri juuri pyörähtämässä oleva poliisikonstaapeli takaisin, loi ihmettelevän katseen ympärilleen ja käveli sitten sinnepäin, mistä huuto oli kuulunut, kiinnittäen epäluuloisen huomionsa hra Kenosen hallitseman huoneiston ikkunoihin.

Erinäisiä Kenosen poikia ilmestyi vähitellen eri tahoilta hra Kenosen yksityiskabinettiin, jääden epäröiden ja kunnioitettuun isäänsä kulmien alta vilkuillen seisomaan erinäisiin nurkkiin.

— Astukaa lähemmäksi! sanoi hra Kenonen syvällä äänellä.

Nurkissa seisovat nuoret henkilöt noudattivat saamaansa määräystä, ottaen yhden, kaksi, jopa puolen kolmattakin askelta eteenpäin.

— Kenen on tuo eteisessä oleva uusi polkupyörä? kysyi hra Kenonen ilman pitempiä esipuheita.

— Meidän! huusivat Kenosen pojat.

Hra Kenonen sytytti sikarin, asettui selkäkenoon kirjoitustuoliinsa, ojensi jalkansa suoriksi, katseli kenkäinsä kärkiä ja kysyi sitten rauhallisesti:

— Mistä te olette sen saaneet?

— Me olemme sen ostaneet! huusivat nuoret Kenoset, silmät loistaen.

— Vai niin, sanoi hra Kenonen.

Äänettömyys.

Hra Kenonen karisti sikariaan tuhkakuppiin, kiinnitti sitten jälkeläisiinsä lujan, järkähtämättömän katseen ja kysyi:

— Millä rahoilla?

Kenosen pojat katselivat toisiinsa, jonka jälkeen vanhin vastasi:

— Me olemme perustaneet osakeyhtiön… oo yy Pyörä aa pee…

— Vai niin, sanoi hra Kenonen.

Sitten karisti hän taas sikariaan ja kysyi:

— Mistä te olette saaneet rahat?

Pojat katselivat lattiaan ja liikuttelivat hermostuneina jalkojaan.

— Älkää raapiko koroillanne naarmuja minun hienoon parkettilattiaani! huusi hra Kenonen ankarasti. — Saanko minä tietää, mistä herrat ovat saaneet rahoja, vai enkö minä saa tietää?

Kalle Kenonen pyyhki hikeä otsaltaan ja sanoi matalalla äänellä:

— Me on tehty afääriä…

— Mitä afääriä? kysyi hra Kenonen epäluuloisesti, mutta uteliaana.

Kenosen pojat huoahtivat helpotuksesta, nähdessään kunnioitetun isänsä diktaattorikasvoille leviävän ystävällisemmän ilmeen, ja selittivät tehneensä afääriä aspiriinipulvereilla ynnä muutamilla muilla pienillä, tuottavilla tavaroilla. Mutta varsinkin aspiriinipulvereilla.

— Aspiriinipulvereista saa nyt 80 ja 90 penniä, huomauttivat pojat.

— Saako niistä niin paljon? hämmästyi hra Kenonen.

— Saa! ilmoittivat pojat, ja kertoivat ostaneensa niitä jo ennen joulua toista tuhatta pulveria. Silloin sai 20 pennillä kappaleen.

— Toista tuhatta pulveria! huusi hra Kenonen, — Mistäs te saitte niihin rahat?

Pitkä, kiusallinen äänettömyys.

— Me panttasimme isän frakkipuvun, sanoi vanhin pojista vaisusti.

— Ja isän vanhemman turkin, mutisi toinen poika.

— Ja isän vaalean kesäpuvun, kuiskasi Napoleon Kenonen, vetäytyen vanhempien veljiensä selän taakse.

— Mitä? huusi hra Kenonen raivostuneena ja näytti olevan valmis hyökkäykseen.

— Mutta ne on jo lunastettu! kiljaisivat pojat hädissään.

— Onko kaikki lunastettu? kysyi hra Kenonen, vetäen syvään henkeään.

— On!! huusivat pojat.

Hra Kenonen nousi ylös, jolloin hänen perillisensä, vetäytyivät kaksi askelta taaksepäin.

Mutta hra Kenonen menikin vain vesikarahvin ääreen, kaatoi lasin täyteen ja tyhjensi sen yhdellä henkäyksellä.

— Ja muitakin kauppoja olette tehneet? kysyi hra Kenonen ystävällisesti.

— Niin! vakuuttivat pojat.

— Vai niin, vai niin, toisteli hra Kenonen, naputteli sormillaan ikkunaruutuun ja katseli ulos pimeälle Fredrikinkadulle.

— Paljonko olette tähän asti voittaneet? tiedusteli hra Kenonen kohteliaasti ja puhui huomaamattaan samanlaisella äänellä, jolla hän puhutteli liiketuttaviaan.

— Viisisataa kolmekymmentä kahdeksan markkaa neljäkymmentä penniä! huusivat pojat.

— Onko siitä jo vähennetty pois panttienlunastus?

— On! Se on puhdas voitto! ilmoitti Kalle Kenonen.

Hra Kenonen katseli poikiaan syvällä ihmetyksellä ja salaisella kunnioituksella. Sitten viittasi hän pojilleen, että he saisivat poistua, jota lupaa nuoret liikemiehet viivyttelemättä käyttivät hyväkseen.

Hra Kenosen silmissä välkkyi omituinen, riemuitseva kiilto.