HRA KENONEN KIRJAILIJANA

Hra Kertonen aikoo ensin itse kirjailijaksi, mutta päättää sitten avustaa muita kirjailijoita laajoilla kokemuksillaan

Eräänä päivänä luki hra Kenonen muutamasta lehdestä ilmoituksen, että "kirjailija, jolla on tekeillä avioeroromaani, haluaisi kuulla onnettomien aviopuolisojen kokemuksia".

Vastaus Bulev. postit, nimim. "Vaitelias".

Hra Kenonen oli joskus ihmetellyt, mistä kirjailijat saavat aiheita romaaneihinsa. Olihan hänellä kyllä jonkinlainen käsitys siitä, että kirjoissa oli noin 99 prosenttia valhetta, mutta kuitenkin…

Ja mistä ne keksivät kaikki valheensa?

Nyt alkoi tämä arvoitus selvitä hra Kenoselle. Kirjailijat urkkivat tietonsa muilta ihmisiltä, pistävät vähän omaa valhetta sekaan ja kirjoittavat kirjan. Ovat ne aika veijareita.

Hra Kenosen kasvot kirkastuivat. Hän hymyili. Hän oli päässyt kirjailijain suuren salaisuuden perille.

Sitten päätti hra Kenonen kirjoittaa avioliittoromaanin itse, otti esille kynän ja mustepullon sekä muutamia isoja arkkeja virallista paperia, pureskeli kynän pään möyhyksi ja tuhersi puolen päivän kuluessa puolen arkkia täyteen harakanvarpaita, töhri sormensa, pöydän ja nenänsä musteeseen sekä kävi kaksi kertaa antamassa pojille ruumiillista kuritusta sen johdosta, että näiden melu häiritsi hänen kirjallisia töitään, repi lopuksi käsikirjoituksensa kappaleiksi ja luopui yrityksestään.

Mutta koska hänellä on melkoinen määrä arvokkaita avioliittokokemuksia, joista painettuina voisi olla paljon hyötyä ihmiskunnalle, niin kirjoitti hän kirjoituskoneella seuraavan kirjeen:

"Arv. Nimim. 'Vaitelias'.

Bulev. Postitoimisto.

Olisin halukas antamaan Teille aiheita romaaniinne. Minulla on kokemuksia ainakin viittätoista romaania varten. Jos pistätte vähän omianne joukkoon, niin tulee niistä kaksikymmentä romaania. Missä voisi tavata Teitä?

Suurimmalla kunnioituksella:

Paljon kärsinyt Puoliso ja Isä".

Paljon kärsinyt puoliso ja isä juoksi joka päivä postitoimistossa kysymässä vastausta, mutta aluksi ei hän saanut mitään vastausta. Silloin suuttui hra Kenonen ja mutisi aina tietäneensä, että kirjailijat ovat suuria huijareita, ja toivoi saavansa joskus käsiinsä nimim. "Vaiteliaan", voidakseen puolessa tunnissa leipoa hänen niskaansa ja hartioihinsa niin paljon kokemuksia, että niistä riittäisi aihetta kahteen romaaniin ja yhteen murhenäytelmään.

Mutta eräänä perjantaina, kun hra Kenonen jo oli luopumaisillaan kaikista toiveistaan, sai hän postitoimistossa käydessään seuraavan kirjeen:

"Paljon kärsinyt Puoliso ja Isä!

Jos Teille soveltuu, niin tulkaa tänä iltana klo 6 kahvila Aamunkoittoon. Minä istun oven vieressä olevan pöydän ääressä. Siellä voimme rauhassa jutella.

Kunnioittaen: Vaitelias".

Hra Kenonen kiiruhti kotiin, ajeli partansa, antoi pojilleen 25 penniä kullekin eläviä kuvia varten, vihelteli tyytyväisenä, pukeutui vierailupukuun eikä suuttunut silloinkaan, kun kengännauha katkesi, vaan riisti nauhan vanhimman poikansa kengästä ja antoi Kallelle katkenneen nauhan, neuvoen häntä tekemään siihen solmun. Hän söi päivällisen ulkona kaupungilla parin hyvän tuttavan seurassa, tullakseen puheliaammalle ja avomielisemmälle tuulelle, tuli päivällisten lopulla hentomieliseksi ja kysyi ystäviltään, halusivatko he kuulla hra Kenosen surullisen elämäntarinan. Mutta kun ystävät sanoivat, etteivät he halunneet sitä kuulla, niin loukkautui hra Kenonen, sanoi irti tuttavuutensa, maksoi laskunsa ja lähti tiehensä, päättäen kehoittaa kirjailijaa sovittamaan äskeiset ystävänsä joihinkin lurjuksen osiin uudessa teoksessa, sekä antaa kirjailijalle muutamia hyödyllisiä viittauksia ja henkilökohtaisia tietoja siinä tarkoituksessa.

Hra Kenonen on erittäin täsmällinen mies. Kun kello Nikolainkirkon tornissa löi kuusi, astui hän sisään kahvila Aamunkoiton eteiseen.

Kahvila oli kirkkaasti valaistu. Siellä oli melkoisen paljon väkeä, ja perältä kuuluivat grammofoonin sävelet. Hra Kenonen riisui kalossit jaloistaan, ja alkaessaan avata päällystakkinsa nappeja kurkisti oven vieressä olevaan pöytään, nähdäkseen, oliko kirjailija jo saapunut.

Samassa kierähti kahvila muutaman kerran hra Kenosen silmissä kuin karuselli. Valot himmenivät ja grammofoonin ääni kuului kuin jostakin kaukaisuudesta…

Hra Kenonen syöksähti ulos valkoisena kuin palttina.

Hänen nähtiin samana iltana ajavan hurjaa vauhtia asemalle, ostavan piletin ja nousevan sitten Pohjanmaan junaan, joka lähti klo 6,20 i.p., vieden hra Kenosen mennessään. Senjälkeen ei hänestä muutamaan aikaan mitään kuulunut.

Naapurit ja tuttavat olivat huolissaan hänen salaperäisen katoamisensa johdosta, jota ei myöskään rva Kenonen voinut käsittää, mutta Kenosen pojat kuuluivat huolettomaan tapaansa sanoneen, että kyllä se ukko taas ilmestyy kaupunkiin silloin, kun häntä kaikkein vähimmän odotetaan.

Kirjailija, nimimerkki "Vaitelias", joka aikoi kirjoittaa avioliittoromaanin ja jonka hra Kenonen näki istuvan kahvila Aamunkoitossa, ovenvieressä olevassa pöydässä, oli rouva Kristiina Kenonen.