JOULUJUHLA HERRA KENOSEN PERHEESSÄ

Isä Kenonen valmistaa pojilleen pienen yllätyksen ja saa itse kokea vähän suuremman

Oli taas päästy jouluun, ja hra Kenonen, perässään kolme vanhinta poikaansa, käveli torilla joulukuusimarkkinoilla kuusia katsellen ja hintoja kysellen ja haukkuen kuuset huonoiksi ja niiden myyjät tunnottomiksi kiristäjiksi, jonka jälkeen hän pysähtyi erään harvanlaisen kuusenruipelon luo ja kysyi myyjältä, joka oli vanha ukontohelo, mitä hän aikoi yrittää kuusestaan nylkeä.

Ukko tarjosi kuusen keskihintoja huokeammalla, mutta hra Kenonen sanoi, ettei kukaan kunniallinen ihminen kehtaa pystyttää moista karahkaa saliinsa, ja moitti kuusta niin kauan, että ukkoa itseäänkin alkoi joulupuunsa hävettää, jonka johdosta hän tarjosi sen markkaa halvemmalla kuin ensin oli pyytänyt, ja hra Kenonen alkoi kaivaa kukkaroa taskustaan.

Mutta silloin esittivät Kenosen pojat äänekkään vastalauseensa, ja sanoivat, etteivät he ymmärrä, miksi heidän isänsä, joka on tunnetusti varoissaan oleva mies, ostaa kaikkein huonoimman kuusen.

Tästä hra Kenonen suuresti loukkaantui ja sydämistyi ja kysyi pojiltaan, mitä he oikeastaan luulivat olevansa, mutta pojat murjottelivat ja sanoivat, etteivät he kehtaa lähteä kantamaan noin pahannäköistä kuusta halki Helsingin kaupungin.

Jolloin hra Kenonen koroitti äänensä ja sanoi, että hänen poikansa olivat turmeltuneet ylellisyydessä ja loisteliaissa elämäntavoissa, ja huomautti niistä sadoista ja tuhansista ja sadoistatuhansista repaleisista pikku pojista, joilla ei ole minkäänlaista joulukuusta, vaan joiden joulu on pimeämpi ja ilottomampi kuin vuoden muut päivät… ja hra Kenonen kohosi niin lennokkaaseen kaunopuheisuuteen, että hän tapansa mukaan tuli liikutetuksi omista sanoistaan ja oli vähällä saada vedet silmiinsä ja tuuppasi poikiaan niskaan ja sanoi, että koska teille ei kelpaa sellainen kuusi kuin minulle kelpaa, niin en minä osta tänä jouluna mitään kuusta.

Ja hra Kenonen poistui ylpeänä ja arvokkaasti torilta, jättäen poikansa masentuneina ja murheellisina seisomaan torille, mistä he vähitellen vetäytyivät kotiin ja istuskelivat siellä mikä missäkin, päät riipuksissa ja ajatellen, että tulipas tästä nyt nolo joulu.

Kun rva Kenonen näki poikiensa hillityt ja surunvoittoiset asennot, liikkeet ja ilmeet, niin ei hän ollut tuntea näitä omiksi lapsikseen ja ryhtyi ottamaan asiasta selkoa, jolloin pojat vähitellen alkoivat vastailla hänen kysymyksiinsä ja murahdellen kertoivat, minkä ennen kuulumattoman tempun hra Kenonen oli tehnyt.

Rva Kenonen katseli poikiaan ja harkitsi asiaa, ja hänen äidillisen sydämensä täytti sääli, ja hän lähti kaupungille.

Jonkin ajan kuluttua alkoi Kenosen vanhin poika hymähdellä itsekseen kuin nuori shakaali, ja hetken perästä livahti hän ulos.

Neljännestunnin kuluttua lähti Heikki samaa tietä.

Napoleon Kenonen hautoi kauimmin synkkiä tuumiaan, jotka johtivat siihen, että hän kävi pistämässä terävän nupinaulan hra Kenosen aamutohveliin.

Sitten meni hän poikien huoneeseen, mursi suurella vaivalla auki hyllyllä olevan säästölaatikkonsa ja tyhjensi sen sisällön taskuunsa, lähtien senjälkeen kaupungille.

Hiljaisuus vallitsi nyt Kenosen huoneistossa. Ruokasalin uunin reunalla nakutteli harvakseen vanha herätyskello, ja lyhyt joulukuun päivä hämärtyi nopeasti illaksi.

Vihdoin ilmestyi Kalle Kenonen hiljaa ja salaperäisenä kuin varas eteiseen, raahaten perässään suurta joulukuusta, jonka hän asetti salin nurkkaan joulukuusen tavalliselle paikalle. Sitten vetäytyi hän huoneeseensa leikkelemään silkkipaperista koristeita.

Heikki tuli kuusineen viiden minuutin kuluttua, ja kymmenen minuutin kuluttua retuutti Napoleon Kenonen talonmies Pikkaraisen avustuksella huoneen korkuista kuusta saliin.

Myöhemmin tulleet olivat vähän hämmästyneet, nähdessään edelliset kuuset, mutta asettivat kuitenkin kuusensa toisiin nurkkiin ja alkoivat niitä koristella, koska ne nyt kerran oli ostettu.

Kun rva Kenonen toi kuusensa, jolla hän oli päättänyt valmistaa lapsukaisilleen iloisen yllätyksen, ei hän voinut puoleentoista minuuttiin muuta kuin hengittää raskaasti, suu auki.

Rva Kenosen kuusi täytyi asettaa uunin eteen, koska muut nurkat olivat "ylösotetut".

Tuli kuusien sytytyshetki, eikä Kenosen perheessä ollut nyt kuusista eikä kynttilöistä puutetta, sillä kynttilöitä oli hra Kenonen ostanut sodan sytyttyä varastoon toista leiviskää.

Ihanasti säteili neljä kuusta herrasväki Kenosen salissa, ja pojat esittivät intiaanitansseja niiden ympärillä. Hra Kenosta vain ei näkynyt eikä kuulunut, ja pojat arvelivat, että tuskinpa hän tänä iltana ähmissään näyttäytyisikään.

Silloin aukeni perheen kunnioitetun päämiehen ovi, ja viekkaalle kepposelleen tyytyväisenä hymyillen kantoi hra Kenonen keskelle permantoa huoneessaan valmiiksi koristelemansa joulukuusen. Aluksi ei hän ehtinyt huomata toisia kuusia, mutta luotuaan silmäyksen saliin tuntui hän jähmettyvän suolapatsaaksi kuin Lotin rouva ja tuijotti ympärilleen pöllömäisesti.

Sitten hän irvisti, ja se oli sellainen irvistys, että Kenosen pojat, jotka kyllä ovat tottuneet kaikenlaisiin ja vaihteleviin ilmiöihin isänsä kasvoilla, lymysivät puitten taakse ja pöytien alle, mutta hra Kenonen haastoi ukkosenkaltaisella äänellä heidät esille, jonka johdosta muutamia Kenosen poikia vihdoin alkoi hitaasti ilmestyä päivän taikka oikeammin sanoen joulukynttiläin valkeuteen, ja hra Kenonen heitteli heihin leimuavia silmäyksiä, jotka olivat kuin Jupiterin nuolet, ryhtyi heti pitämään poliisitutkintoa ja vaati selitystä viimeistään 24 sekunnin kuluessa, jolloin Kenosen pojat koettivat luikerrella ja sanoivat, että se oli vain leikkiä, mutta huomatessaan isäukon naaman muuttuvan tuhkanharmaaksi pelästyivät vielä enemmän, kiiruhtivat peruuttamaan edellisen puheensa ja sanoivat, ettei se ollutkaan leikkiä, jolloin hra Kenonen avasi mahtavan suuontelonsa kuin ruoka-annostaan odottava virtahepo eläintarhassa ja karjahti, että mitä se sitten oli, ja Kenosen pojat kertoivat saaneensa kuuset puoli-ilmaiseksi torilta, jonne maalaiset olivat ne toriajan loputtua hylänneet, ja alkoivat vilkuilla ovelle päin ja olisivat kai paenneet yön pimeyteen kuin kadotetut sielut, viettääkseen kamalan jouluaaton Eläintarhan pensastoissa taikka Töölön tuulisilla kallioilla taikka Hesperian kolkossa puistossa, jollei rva Kenonen olisi ratkaisevassa hetkessä astunut pää pystyssä ja selkä suorana esiin ja luonut hra Kenoseen sellaista silmäystä, jolla eläinten kesyttäjätär masentaa kuningastiikerin, ja tiikerimäinen olemus hra Konosessa, jossa se onkin vain pinnalla, masentui, ja hän tuli lauhkeaksi kuin lammas ja veteli viiksiään ja katseli viittä joulukuusta, joista hänelle ystävällisesti vilkutti noin kaksisataa joulukynttilää ja yski hämillään ja mutisi, että voihan niitä tosin sattua väärinkäsityksiäkin, ja että tässä on tainnut tapahtua vähän väärinkäsitystä puolelta jos toiseltakin.

Ja kun Kenosen pojat suurella kielevyydellä lausuivat ihmettelynsä isän kuusen komeudesta ja aistikkaasta koristelusta, ja sanoivat, että se on joulukuusi "non plumps ultra", niin alkoi hra Kenosen sydämessä tapahtua suuri jäittenlähtö, ja lopuksi hän jo nauroikin kovalla äänellä ja löi kämmenellä reiteensä ja vakuutti olevansa se mies, joka ymmärtää leikin ja sukkeluudet ja nuorison tunteet, ja tarttui samassa erästä poikaansa, joka yritti puhaltaa piparkakun hra Kenosen kuusesta, tukkaan ja ravisti niin että leuat loksahtelivat.

Kenosten sali muistutti loppiaiseen saakka suurta metsää, ja hra Kenonen oli muutamia kertoja eksyä siihen.

Kuusten juurelle olivat Kenosen pojat rakentaneet havumajoja, joissa he leikkivät metsärosvoja, ja heidän kammottavat huutonsa kuuluivat hiljaisina, hämyisinä iltapäivän hetkinä kauas Fredrikinkadulle.