← Table of contents
Hra Kenonen

HRA KENOSEN PAASTO

Reading edition

Miksi se alkoi ja miten se loppui

Hra Kenonen sattui eräänä päivänä menemään kuuntelemaan jonkun luonnonparantajan esitelmää, ja vaikka hän ei ole uskonutkaan luonnonparannukseen eikä mihinkään muuhunkaan parannukseen, niin kuunteli hän kuitenkin melkoisella mielenkiinnolla luonnonparantajan esitelmää ja tuijotti hänen pitkään tukkaansa, ja kun esitelmöitsijä sanoi, että kaikki taudit johtuvat siitä, että ihmiset syövät liiaksi ja että kuolema vaanii ahnain silmin lihavaa miestä, mutta kiertää kaukaa ohi, nähdessään laihan, niin alkoi hra Kenonen tulla vähän levottomaksi ja vilkuilla sivuilleen, nähden silloin kaikkialla ympärillään vain laihaa kuulijakuntaa. Esitelmöitsijä itse oli kuin luuranko, jonka päälle oli pingoitettu nahka, ja hra Kenosen täytyi itsekseen myöntää se huolestuttava tosiasia, että hän oli paksumpi kuin kaksi hänen jälkeensä lihavinta kuulijaa yhteensä.

Kun sitten luonnonparantaja alkoi luetella kaikkia niitä tauteja, jotka syntyvät liiallisesta lihavuudesta ja joista lievinkin kykenisi nujertamaan itse Herkuleksen, sekä tehdä selkoa näiden tautien oireista, niin säikähti hra Kenonen pahanpäiväisesti, sillä hän huomasi elävästi, että häntä olivat viime aikoina vaivanneet juuri ne oireet, jotka luonnonparantaja mainitsi kaikkein varmimpina. Ja kun luonnonparantaja sitten suositteli perusteellista paastokuuria jokaiselle ihmiselle ja sanoi tavallisissa voimissa olevan henkilön vallan hyvin kestävän kolmen tai neljän viikon paaston joka vuosi sekä tulevan siitä terveeksi, voimakkaaksi ja elämänhaluiseksi, niin teki hra Kenonen lujan päätöksen parantaa elämänsä ennenkuin se on myöhäistä. Koska hän on perusteellinen mies, niin päätti hän aloittaa parannuksen heti huomispäivästä kuukauden pituisella paastolla ja lähti kesken esitelmän lähimpään ravintolaan, jossa hän tilasi itselleen illallista, kolmenkertaiset annokset kutakin ruokalajia, ja söi niin että oli revetä. Paasto on paras aloittaa täydellä vatsalla, päätteli hän, ja kun hän oli maksanut laskunsa ja lähti ulos ravintolasta, niin olikin hänen vatsansa niin täysi, että hän töintuskin jaksoi nousta ajurin rattaille.

Hra Kenonen nukkui yönsä sikeästi kuin järven pohjaan painunut vettynyt tukki, ja kun hän aamulla heräsi, niin muisti hän päätöksensä ja huomasi ilokseen, ettei hänellä ollut vielä ensinkään nälkä. Hän kertoi rva Kenoselle päätöksestään ja oli salaa hieman harmistunut siitä, ettei rva Kenonen ollut siitä sen enempää hämmästynyt. Rva Kenonen päinvastoin sanoi, että paasto tekisi epäilemättä hyvää hänelle, johon hra Kenonen vastasi, että jos hän nälkään kuolisi, niin ei sitä luultavasti ainakaan hänen omassa perheessään itkettäisi.

Aamiaisen alkaessa tuli hra Kenonen istumaan tavalliselle paikalleen pöydän yläpäähän, sanoen tahtovansa karaista itseään ja näyttää samalla pojilleen, miten lujaluontoinen mies voittaa nälänkin kauhut. Se oli hänelle verraten helppo asia, sillä eilinen illallinen tuntui vieläkin jonkin verran pingoittavan hänen liivejään, jotapaitsi hän oli heti ylösnoustuaan juonut kaksi kupillista väkevää kahvia ja polttanut ison sikarin. Hänellä oli nyt hyvää aikaa tarkastella poikiensa syöntiä, ja katseltuaan sitä tuokion kysyi hän, olivatko heidän vatsansa kumista, kun ne eivät halenneet. Hän sanoi, että poikien on kuitenkin parasta ajoissa tilata tynnyrintekijältä vanteet ympärilleen, ja että hänen oma elämänsä tuntui nyt keveältä ja valoisalta. Hän ilmoitti ihan tuntevansa, miten rasvakerros suli hänen sydämensä ympäriltä ja miten veri raikkaampana ja puhtaampana virtasi hänen suonissaan. Sitten lähti hän saunaan ottamaan paaston alkajaiskylvyn ja punnituttamaan itsensä.

Päivällispöydässä ei hra Kenosta enää näkynyt luonnettaan karaisemassa, ja illallisen aikana hän oleskeli ulkona kadulla, kävellen vastatuuleen ja pitäen suutaan auki, saadakseen edes jotain täyttävää sisälleen. Kotiin tultuaan ja nukkumaan mennessään kysyi hän rva Kenoselta, näyttikö hän kovin kalpealta ja laihtuneelta, sekä sanoi ymmärtävänsä niiden haaksirikkoisten tunteet, jotka asumattomalle saarelle jouduttuaan paistavat ja syövät toisensa arpanappulain määräämässä järjestyksessä.

Seuraavana aamuna herätessään oli hänellä kiljuva nälkä, ja kuullessaan keittoastioiden ja paistinpannujen kolinan, keittiöstä pakeni hän päistikkaa kotoaan ja pysytteli koko päivän kaupungilla. Vastustamaton voima veti hänet tavantakaa leipurien ja leikkelyliikkeiden ikkunain edustalle, ja hän saattoi seisoa puolenkin tuntia tuollaisen ikkunan ääressä kuin hypnotisoituna, silmät pullollaan, huuliaan nuoleskellen ja tyhjää nieleskellen.

Illalla meni hän nukkumaan, puhumatta sanaakaan rva Kenoselle ja vastaamatta edes hänen kysymyksiinsä. Yöllä näki hän unta, että hän oli kuollut ja vastoin luuloaan joutunut helvettiin, ja piru oli pistänyt hänet seisomaan tynnyriin, joka oli täynnä herkullista luumukeittoa, ulottuen hra Kenosen kaulaan asti. Hra Kenonen ei ole koskaan välittänyt erikoisemmin luumukeitosta, mutta tällä kertaa oli se hänestä maailman parasta herkkua, ja katseltuaan hetken aikaa pirua, joka istui huoneen toisella puolen permannolla sääret ristissä allaan ja tähystellen hra Kenosta tutkivin katsein, päätti hän kumartua ja ryypätä suunsa täyteen luumukeittoa. Hän kumartui siis, mutta samassa aleni luumukeitto astiassa sen verran, etteivät hänen huulensa ulottuneetkaan siihen.

Hra Kenonen kohotti pettyneenä päätään ja näki pirun hymyilevän. Se harmitti hra Kenosta enemmän kuin saattaa sanoin kuvata, ja hän päätti yllättää pirun viekkaudella. Hän avasi suunsa ja pudottautui äkkiä istumaan tynnyrissään. Mutta yhtä nopeasti kuin hän putosi istualleen, aleni myöskin luumukeitto. Yhden muhevan luumun tunsi hän kyllä huuliaan hipaisevan, mutta suuhunsa ei hän sitäkään saanut.

Hra Kenonen nousi seisomaan, ja samassa kohosi luumukeittokin taas hänen kaulaansa saakka. Nälkä hiukoi hra Kenosen sisälmyksiä ja piru nauroi vedet silmissä.

Silloin suuttui hra Kenonen, heristi nyrkkiään pirulle tynnyrin laidan yli ja alkoi haukkua pimeyden päämiestä, ja mitä enemmän hän haukkui, sitä enemmän piru nauroi. Lopuksi alkoi paholainen iloissaan heitellä varsin merkillisiä kuperkeikkoja sekä eteenpäin että taaksepäin ja potkaisi vihdoin hra Kenosen tynnyreineen kumoon, jolloin hra Kenonen heräsi ja hämmästytti rva Kenosta sillä, että ryhtyi valveilla ollen jatkamaan sitä pirun haukkumista, joka häneltä oli herätessään jäänyt kesken. Hra Kenonen sanoi, että piru on suuri lurjus ja roisto ja että hän, tehdäkseen sille kiusaa, menee ensi sunnuntaina uhallakin kirkkoon.

Sinä päivänä tunsi hra Kenonen itsensä sairaaksi ja alakuloiseksi. Jollei luonnonparantaja olisi esitelmässään erityisesti huomauttanut tästä ilmiöstä, niin olisi hra Kenonen ollut varmasti vakuutettu siitä, että nälkäkuolema lähestyi häntä.

Hra Kenosella ei ollut paljon ruokahalua sinä päivänä, ja siitä oli hän iloinen. Joka tapauksessa lyhensi hän paastonaikansa kuukaudesta kahteen viikkoon, arvellen senkin olevan loistavan tuloksen näin ensi kerralla.

Neljäntenä ja viidentenä päivänä ei hra Kenonen puhunut sanaakaan kenenkään kanssa eikä myöskään tehnyt työtä, vaan makasi sohvallaan seinään päin kääntyneenä. Hänestä tuntui kuin olisi hänen ruumiinsa haihtunut vähitellen ilmaan, jättäen jäljelle sielun ja sen verhoksi viluntunteen. Hra Kenosta paleli, vaikka huonetta hänen käskystään kovasti lämmitettiin.

Kuudentena päivänä lähti hra Kenonen saunaan. Hän ilmoitti saunottajalle olevansa hra Kenonen, ja kun saunottaja vakuutti kyllä tuntevansa hänet, niin ihmetteli hra Kenonen sitä, sanoen olevansa vain varjo entisestään. Hän sanoi olevansa nyt kevyt kuin höyhen, ja kun hänet punnittiin, niin havaittiin hänen painavan 101 kiloa ilman tohveleita ja kylpylakanaa, joten hän oli laihtunut kolme kiloa. Hra Kenonen otaksui, että vaaka oli epäkunnossa, sillä hän oli varma siitä, että hän oli laihtunut ainakin viisitoista kiloa.

Kylvystä päästyään oli hra Kenonen niin väsynyt, ettei hän ollut voinut kuvitella sellaista väsymystä maailmassa olevankaan. Hitaasti, äärettömän hitaasti hän käveli, noin puolen kilometrin nopeudella tunnissa, ja Erottajalle tullessaan oli hän niin uupunut, että hänen täytyi pysähtyä nojaamaan Esplanaadin rauta-aitaa vastaan.

Siinä sattui hänen vieressään olemaan venäläisen hedelmänmyyjän kärryt, ja myyjä alkoi heti kaupitella hra Kenoselle tavaroitaan. Hän kuori ihanannäköisen omenan ja ojensi siitä viipaleen hra Kenoselle maistiaisiksi. Hra Kenonen tarttui siihen vaistomaisesti ja hotkaisi sen suuhunsa, ja sitten tempaisi hän koko omenan venäläisen kädestä ja hotkaisi senkin.

Silloin valtasi hra Kenosen petomainen syömisen raivo, ja ohikulkevat ihmiset katselivat kauhulla, miten hän silmiään pyöritellen tunki melkein kokonaisina suuhunsa niin suuria omenoita, että suupielet olivat revetä. Hän söi ja söi, ja kun hän oli syönyt noin puolen kappaa, alkoi venäläistä peloittaa, ja hän pyysi hra Kenosta lopettamaan. Hra Kenonen sysäsi häntä silloin rintaan, jolloin venäläinen alkoi huutaa poliisia. Poliisin tullessa ahtoi hra Kenonen toisella kädellä suuhunsa omenia ja viinirypäleitä, ja viittasi toisella kädellään poliisille pysymään erillään hänestä. Poliisi ryhtyi kuitenkin toimeenpanemaan kuulustelua, jota suuresti vaikeutti se, että hr Kenonen puhuessaan ja selittäessään koko ajan puhui suu täynnä ja nieleskeli omenien mukana sanojaan. Vihdoin sai poliisi kuitenkin jotenkuten asian selville ja poistui varoitettuaan hra Kenosta halkaisemasta itseään kadulle, koska se oli vastoin poliisijärjestystä.

Näin päättyi hra Kenosen paasto, ja seuraavana päivänä nähtiin hänen aamusta iltaan ajavan ravintolasta ravintolaan, koska hän ei koskaan kehdannut yhdessä paikassa syödä niin paljon kuin mieli teki. Kun hänet viikon kuluttua jälleen punnittiin saunassa, painoi hän 106 kiloa, jolloin hra Kenonen sanoi, että se on juuri hänen mittaisensa miehen normaalipaino, ja että laihdutuskuurit ovat samanlaista humbuugia kuin kaikki muutkin kuurit.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings