HRA KENONEN JA PULAT

Hra Kenonen kuulee sokeri- ja voipulan uhkaavan, sekä ryhtyy tarpeellisiin toimenpiteisiin

Hra Kenonen sai äkkiä sattumalta kuulla, että Helsingissä oli sokeri hyvin vähissä, ja juoksi keittiöön toimeenpanemaan ankaran kotitarkastuksen.

Kenosen perheen sokerivarasto, joka heti punnittiin, havaittiin 450 grammaksi pala- ja 280 grammaksi jauhosokeria, jonka jälkeen hra Kenonen otti palasokerin oitis takavarikkoon ja lukitsi sen kassakaappiinsa. Hän olisi menetellyt samalla tavoin jauhosokeriinkin nähden, mutta palvelijatar pani sitä vastaan ankaran vastalauseensa, koska jauhosokeria tarvittiin päivällisruokien valmistukseen. Samalla kävi selville, että Heikki Kenonen oli aamulla näpistänyt sokerirasiasta kaksi sokeripalaa, jonka johdosta hän heti sai kaksi tukkapöllyä, yhden pöllyn kumpaisestakin palasta.

Sitten lähti hra Kenonen juoksujalkaa lähimpään puotiin ja pyysi saada ostaa 100 kiloa keko- ja 200 kiloa palasokeria.

Kauppias punnitsi hänelle puoli kiloa palasokeria ja sanoi tekevänsä senkin vain vanhan tuttavuuden vuoksi, sitoi tuon pienen pussin langalla kiinni ja antoi sokerin hra Kenoselle, kehoittaen häntä noudattamaan sen käytössä mitä suurinta säästäväisyyttä.

Hra Kenonen kiiruhti kotiin, talletti pussin kassakaappiinsa ja lähetti vanhimman poikansa samaan puotiin ostamaan puoli kiloa palasokeria.

Mutta koska Kenosen pojat tuntee koko kaupunginosa, niin sanottiin Kalle Kenoselle, että hänen isänsä on jo saanut osansa sokeria, ja Kalle sai palata tyhjin toimin kotiinsa.

Isä Kenonen antoi nyt tukkapöllyn kaikille pojilleen sen johdosta, että he huomiotaherättävällä ja yltiöpäisellä esiintymisellään olivat tehneet itsensä liian tunnetuiksi pääkaupungissa, ja lähetti palvelijattarensa koettamaan onneaan.

— Onko se Kenosen herrasväelle? kysyi kauppias palvelijattarelta.

— On, vastasi tämä yksinkertainen ja rehellinen sielu.

Kauppias ei antanut palvelijattarellekaan sokeria, vaan kirjoitti hra Kenoselle kirjeen, jossa hän ystävällisesti, mutta vakavasti kehoitti hra Kenosta luopumaan enemmistä petosyrityksistä.

Silloin alkoi hra Kenonen käsittää, että asia oli vielä arveluttavampi kuin hän ensin oli otaksunutkaan, ja hän kutsui kokoon perheensä, siihen luettuna molemmat palvelijattaret, ja piti tälle joukolle ylevän, lämminhenkisen puheen, jossa hän innostutti jokaista mitä pontevimpaan toimintaan, otti esille kaupungin kartan, jonka mukaan hän jakoi koko kaupungin piireihin perheensä kesken, antoi jokaiselle 20 markkaa taistelurahoiksi ja julisti hyökkäyksen alkaneeksi.

Kun Kenosen perheen jäsenet illalla kokoontuivat yhteisen kotilietensä ääreen ja saalis laskettiin, havaittiin sen tekevän yhteensä yksitoista ja puoli kiloa sokeria ja parikymmentä kiloa kaikenlaista muuta tavaraa, jota oli täytynyt ostaa sokerin ohella, koska useat kauppiaat eivät suostuneet myömään sokeria muuten kuin että samalla ostettiin jotain muutakin tavaraa.

Tällä sokerimäärällä oli Kenosen perheen nyt tultava toimeen monta kuukautta, sillä Kenoset tunnettiin tämän sotaretken jälkeen jokaisessa myymälässä, missä ikinä on sokeria myyty, eikä heidän esiintymisensä ollut omiaan synnyttämään kauppa-apulaisissa mitään lempeitä tunteita heitä kohtaan.

Hra Kenonen, joka oli toivonut tämän hyvinjärjestetyn yrityksen tuottavan hänelle vähintään 150 kilon sokerivaraston, vaipui illalla syviin mietteisiin.

Mutta äkkiä hänen ilmehikkäät kasvonsa kirkastuivat.

Hän oli saanut aatteen.

Hra Kenonen, joka on erittäin nerokas ja kekseliäs mies, päätti kerta kaikkiaan kyllästyttää koko perheensä sokerilla, niin ettei se sietäisi sitä nähdäkään vuoden päiviin.

Seuraavana päivänä antoi hra Kenonen palvelijattarensa käytettäväksi yli neljä kiloa sokeria kaikenlaisten erinomaisten makeiden ruokien valmistamista varten sekä rajattoman määrän siirappia, tilasi sokerileipureilta leivoksia, sokerikakkuja ja hilloja, ja aloitti illalla kotonaan sellaiset makean syömingit, ettei niillä ole vertaistaan koko Kenos-suvun historiassa.

Kenosen pojat luulivat olevansa taivaassa, eikä kynä pysty kuvaamaan sitä vauhtia, jolla he söivät. Isä Kenonen valvoi hiki otsalla, että jokainen teki tehtävänsä, ja siroitteli vahvasti sokerijauhoja makeimpiinkin hilloihin ja leivoksiin.

Klo 9 illalla ilmoittivat Kenosen pojat tyytyväisinä, että he olivat saaneet tarpeekseen, mutta hra Kenonen rypisti otsaansa ja käski heidän jatkaa.

Neljännestä yli yhdeksän vakuuttivat pojat, etteivät he voi syödä enempää. Sitäpaitsi olivat kaikki kaakut ja leivokset lopussa.

Silloin asetti hra Kenonen jokaisen uhrinsa eteen neljänneskilon jauhosokeria ja lusikan, haki eteisestä pitkän vitsan ja käski jatkaa juhlaa.

Kymmenen minuutin kuluttua ilmoittivat nuoremmat Kenoset itkien, etteivät he enää koko elämässään voi syödä sokeria, ja sanoivat kuolevansa, jos heidän täytyy vielä syödä.

Silloin valaisi tyytyväisyyden hymy hra Kenosen älykkäitä kasvoja. Hän otti lusikan, pisti jokaisen pojan suuhun kaksi lusikallista sokeria ja kantoi heidät sänkyihinsä, sillä itse eivät he jaksaneet tuolilta liikahtaa.

Sitten meni hra Kenonen itsekin nukkumaan, tyytyväisenä epätoivoisen yrityksensä loistavaan tulokseen.

Seuraavana aamuna pisti Juhana Wilhelm Kenonen nuoren päänsä sisään hra Kenosen kamarin ovesta ja kysyi toivorikkaana:

— Isä, saammehan me tänäkin päivänä sokeria ja hilloa ja sokerikakkua?

Silloin lähti hra Kenonen kotoaan.

Hän näytti murtuneelta mieheltä.

* * * * *

Jonkin ajan kuluttua kuuli hra Kenonen kaupungilla, että pääkaupungissa vallitsi n.s. voipula.

Tästä vaarasta ei hänellä ollut siihen saakka ollut aavistustakaan, sillä hänen hyvinvarustetussa pöydässään oli joka aterialla ollut voita ainakin neljänneskilo.

Mutta kun hän kuuli voipulasta, otti hän auton ja ajoi sillä kotiinsa, pudottaen hattunsa kadulle. Aikaa sen ylösottamiseen ei hänellä ollut.

Kotona kutsui hra Kenonen luokseen poikansa, jotka hieman epäröiden lähestyivät rakasta isäänsä, ja antoi heille määräyksen lähteä voiliike Valioon ostamaan voita kilon erissä mahdollisimman suuren määrän uhkaavan pulan torjumiseksi Kenosen rauhallisesta perheestä.

Koska Kenosen pojilla oli ikäviä kokemuksia heidän suurelta sokeriretkeltään, ilmaisivat he vastalauseensa perheen päämiehen uutta suunnitelmaa vastaan.

Silloin ryhtyi hra Kenonen tunnettuun ripeään tapaansa käsittelemään jälkeläisiään, aloittaen vanhimmasta ja lopettaen Jonakseen, ja jonkin aikaa kuului hra Kenosen työhuoneesta sellainen elämä, kuin olisi siellä toimeenpantu "iltama vaihtelevalla ohjelmalla". Viiden minuutin kuluttua oli vastarinta murrettu, jonka jälkeen hra Kenonen leppyneenä vetosi poikiensa järkeenkin, eikä ainoastaan heidän tunteisiinsa, ja huomautti heille, ettei heitä Valiossa kukaan tuntenut.

Sitten lähtivät Kenosen pojat Valioon, jossa ennen heitä odotti vuoroaan sataviisikymmentä henkeä. Omituisinta kuitenkin oli, että joka viides tai kuudes ostaja oli Kenosen poika, vaikka ainoastaan kolme vanhinta poikaa toimi ostajana. Neljäs toimitti varastomestarin ja kotiinkuljettajan virkaa Esplanadin kulmassa. Mutta Kenosen pojat vääristivät aina uudelleen esiintyessä uudella tavalla naamansa, niin etteivät myyjät, joilla oli tavallisuuden mukaan hirmuinen kiire, voineet heitä tuntea. Varmuuden vuoksi asettivat he sitäpaitsi lakkinsa joka kerta eri asentoihin ja käänsivät ne joskus nurinkin. Näillä tempuilla olisivat he voineet vetää nenästä vaikka Sherlock Holmesia.

Illalla oli hra Kenosella voita kokonainen dritteli ja sitäpaitsi vielä kolme kiloa.

Kenosen naapuri Hyrylä ei ollut syönyt voita nokarettakaan kahteen päivään. Mutta kun hän kuuli, että Kenosella oli voita aivan mahdottomasti, meni hän pyytämään, että hra Kenonen myisi hänelle neljänneskilon.

Hra Kenonen sanoi, että Hyrylän tarkoitus oli näännyttää nälkään Kenonen ja hänen viaton perheensä, riistämällä siltä viimeisenkin vaivoin hankitun voipalan.

Sitten ajoi hra Kenonen Hyrylän ulos ovesta.

Rva Kenonen, joka oli Tikkurilassa vierailemassa sukulaisissaan, kuuli siellä, että Helsingissä vallitsi voipula, ja aavistaen Kenos-parkojen kyyneleillä kostuttavan kuivaa, voitonta leipäänsä, osti hän mailta astian voita ja lähetti sen kiireesti Helsinkiin.

Kenosilla oli nyt voita yli kaksi astiaa, ja hra Kenosen kotkankatse tarkasti terävästi, ettei kukaan saanut ruokapöydässä levittää voita leivälleen enempää kuin oli aivan välttämätöntä.

Parin päivän kuluttua kuuli hra Kenonen eräältä asiantuntijalta, että voipula olikin jo lopussa. Koko Helsinki oli itse asiassa täynnä voita, ja uutta tuli niin paljon kuin veturit jaksoivat vetää.

Hra Kenonen vaipui syviin mietteisiin ja meni sitten Valioon kysymään, ostettaisiinko sinne häneltä kaksi astiaa hyvää voita.

Valiossa vastattiin, että heillä on voita enemmän kuin tarpeeksi. Sitten kysyttiin hra Kenoselta, miten hänelle oli sattunut karttumaan niin paljon voita.

Hra Kenonen pureskeli sikarinpätkäänsä, punastui vähän ja kertoi kautta rantain poikainsa viimeiset liiketoimet.

Hra Kenosta pyydettiin hyväntahtoisesti painamaan lakki päähänsä ja astumaan ulos ovesta, minkä hän ääneti tekikin.

Hra Kenonen kuljeskeli sitten pitkin kaupunkia ja kysyi jokaiselta vastaantulevalta vähänkin tuttavannäköiseltä henkilöltä, eikö tämä ostaisi voita hinnan alennuksella.