HRA KENONEN HYMYILEE

Tässä luvussa kerrotaan, minkä todella hyvän päätöksen hra Kenonen teki ja miten hän sen toteutti

Hra Kenonen luki kauniin kertomuksen perheestä, jossa aina vallitsi rauha ja rakkaus ja sopusointu, mikä johtui siitä, että perheen isä oli maailman hyväntahtoisin ja iloisin mies, jonka kasvoja aina, vieläpä hammaslääkärissäkin, valaisi sydämellinen, mieltälämmittävä hymy, niin että itse hammaslääkärikin, jonka tunteet kaikille inhimillisille kärsimyksille olivat aikoja sitten sammuneet, tuli liikutetuksi ja otti häneltä hampaan kivuttomasti ja määräsi sitten kaksinkertaisen maksun.

Hra Kenonen punastui kateudesta, lukiessaan tätä kertomusta, ja arveli, että konstikos sillä miehellä oli aina ollakaan iloinen, kun hänellä tietysti oli elätettävänään vallan toisenlainen perhe kuin hra Kenosella. Mutta kun sitten kertomuksen lopussa huomautettiin, että iloinen, tyytyväinen ja hymyilevä ihminen elää ainakin kaksikymmentä vuotta kauemmin kuin sellainen, joka aina on tyytymätön ympäristöönsä ja koko maailmaan, niin päätti hra Kenonen tulla sellaiseksi hyväksi ja hymyileväksi ihmiseksi kuin tuon kertomuksen sankarikin oli ollut.

Hra Kenonen päätti siis olla tästä hetkestä alkaen iloinen ja onnellinen ja meni heti peilin eteen harjoittelemaan sellaista hymyä, joka kaunistaisi hänen miehekkäitä kasvojaan sekä levittäisi valoa ja päivänpaistetta hänen ympäristöönsä. Ensimmäinen yritys epäonnistui, sillä sen tuloksena oli niin kavala irvistys, että hra Kenonen itsekin säikähti ja häpesi sitä ja arvasi, että moisen hymyn nähdessään nousee ratsupoliisinkin hevonen takajaloilleen ja yrittää nakata konstaapelin selästään. Mutta uutterilla harjoituksilla sai hra Kenonen korjatuksi hymyään koko joukon, niin että se vihdoin alkoi oikein miellyttää häntä, jonka jälkeen hän päätti säilyttää tämän hymyn huulillaan mikäli mahdollista nukkuessaankin, ettei se unohtuisi.

Sitten avasi hra Kenonen ruokasalin oven ja astui aamiaispöytään, jolloin pojat pelästyneinä vaikenivat, sillä he olivat juuri riitelemässä lautasistaan. Mutta nähtyään hra Kenosen hymyn pelästyivät he vielä enemmän, ja Juhana Vilhelm pudotti lautasensa pöydältä permannolle, jolle se hajosi noin sadaksi kappaleeksi. Kaikki jähmettyivät kauhusta, mikä vain eneni, kun hra Kenonen mitä ystävällisimmin hymyillen taputti Juhana Vilhelmiä päälaelle ja sanoi, ettei se tee mitään ja ettei vahinko tule kello kaulassa muille kuin sille, jota lehmä puskee.

Nyt alkoi rva Kenonenkin kiinnittää huomiota miehensä omituiseen käytökseen, mutta hra Kenonen hymyili lakkaamatta ja kertoi hauskoja kaskuja, joille väijytystä epäilevät pojat eivät kuitenkaan uskaltaneet nauraa, ja oli huomaavainen vaimolleen ja kysyi pojilta, olivatko he nukkuneet hyvin ja olivatko he nähneet kauniita unia. Rva Kenonen alkoi pelätä, että hra Kenonen oli juovuksissa, mutta alkoholin hajua ei tuntunut, vaikka rva Kenonen olisi kuinka nuuhkinut. Silloin ajatteli rva Kenonen, että se on vain jokin tilapäinen epänormaali ilmiö, joka kyllä menee ohi, kunhan velli tulee pöytään ja hra Kenonen huomaa sen pohjaanpalaneeksi. Mutta kun velli tuli pöytään ja rva Kenonen valitti sitä, että se oli sattunut palahtamaan vähän pohjaan, niin hymyili hra Kenonen oikein iloisesti ja sanoi, ettei pieni pohjaanpalaminen ollenkaan haittaa, vaan antaa päinvastoin keitolle hienon, mieltäkiinnittävän sivumaun. Nyt tuli rva Kenonen todella huolestuneeksi, ja kun ateria oli päättynyt ja Kenosen pojat, hymyilevään isäänsä epäluuloisina vilkuillen, olivat vetäytyneet omaan huoneeseensa, jossa he totesivat, että ukolla on vissiin pahat mielessä, katsoi rva Kenonen mieheensä vakavasti ja kysyi, mitä hänelle oli tapahtunut.

Hra Kenonen ei ollut ymmärtävinään vaimoaan, vaan naurahti reippaasti, pyöräytti häntä vyötäreistä ja suuteli häntä poskelle, kiiruhtaen sitten hypähtelevin tanssiaskelin eteiseen, pisti hatun hiukkasen kallelleen päähänsä ja lähti operettilaulun pätkää hyräillen toimiinsa, jättäen rva Kenosen pelosta ja hämmästyksestä läähättäen katsomaan jälkeensä.

Katukäytävällä "pataa" leikkivät talonmies Pikkaraisen lapset lähtivät hra Kenosen nähdessään tapansa mukaan juoksemaan pakoon, mutta hra Kenonen heitti heille markan ja käski heidän ostaa sillä itselleen makeisia. Toinnuttuaan tämän lievimmin sanoen odottamattoman lahjoituksen synnyttämästä hämmästyksestä rohkenivat nuo turmeltuneet penskat epäillä rahaa väärennetyksi, mutta kun he sillä sitten kuitenkin makeisia saivat, niin arvelivat he, että hra Kenosen päässä oli varmaankin jokin ruuvi vähän löyhtynyt.

Hra Kenonen kulki hymyillen pitkin Antinkatua, ja jokainen hänen tuttavansa, joka sattui tulemaan häntä vastaan, pyörähti hänen hymyilemisensä huomatessaan toiselle puolen katua tai lähimpään porttikäytävään, sillä he olivat varmat siitä, että hra Kenosen asiat olivat joutuneet hunningolle ja että hän aikoo pyytää heitä takaukseen. Hra Kenonen ei kuitenkaan huomannut mitään, vaan jatkoi hyvillämielin matkaansa ja tunsi itsensä paremmaksi ihmiseksi. Hän ihmetteli itseään, ettei ennemmin ollut huomannut, kuinka rakentavasti iloinen ja tyytyväinen mieli vaikuttaa ihmisen yleiseen hyvinvointiin, ja päätti nidottaa sen kirjan, jossa hänen lukemansa kaunis kertomus oli ollut, korukansiin ja pitää sen yöpöydällään, voidakseen lukea sen aina uudestaan joka ilta nukkumaan mennessään.

Sinä päivänä sujuivat hra Kenosen liiketoimet tavattoman huonosti, mutta hän päätti joka tapauksessa säilyttää iloisen mielensä eikä panna pieniä vastoinkäymisiä pahakseen. Kun hän palasi kotiin päivälliselle ja oli yhä edelleen yhtä loistavalla ja herttaisella tuulella kuin aamullakin, niin ei hänen perheensä ollut uskoa silmiään, ja päivällisen jälkeen kutsui rva Kenonen miehensä kahdenkeskiseen keskusteluun ja vaati häneltä hänen laillisena aviovaimonaan suoraa vastausta ja peittelemätöntä tietoa siitä, oliko hänelle käynyt hullusti ja aikoiko hän karata Amerikkaan. Hra Kenonen kierteli ja kaarteli ja avasi venttiilin ja sulki uunin suupellit ja pudotti pöydältä valokuva-albumin ja kertoi sitten vähän häveten, miten asianlaita oli.

Silloin lankesi rva Kenonen ilonkyyneleet silmissä hänen kaulaansa ja suuteli hänen poskeaan, jonka karkea parransänki muistutti poikkikatkaistuja sian selkäharjaksia, ja taputti hänen turpeata kättään ja sanoi häntä rakkaaksi ukkelikseen ja maailman parhaaksi mieheksi, ja hra Kenonen tunnusti, ettei hän sitten hääpäivänsä ole ollut näin onnellinen.

Senjälkeen lähti hra Kenonen kaupungille päättämään erästä suurehkoa kauppaa, joka oli jo melkein valmis ja josta oli tuleva hänelle hyvä afääri. Rva Kenonen taas kiiruhti selittämään pojille, että isä on nyt tästälähin aina hyvällä tuulella, ja sentähden täytyy myöskin poikien esiintyä isänsä nähden iloisin ja hilpein kasvoin. Pojat sanoivat, ettei heillä ollut sitä vastaan, ja kysyivät, oliko isäukko onnistunut toimeenpanemaan oikein suurhuijauksen, mutta silloin suuttui rva Kenonen ja ilmoitti pojilleen, mikä hyvä ja kunnian mies heidän isänsä oli ja miten väärin ja tunteettomasti he tekivät puhuessaan hänestä sellaisessa äänilajissa.

Kun se mies, jonka kanssa hra Kenosen piti kauppa tehdä, näki hänen uuden hymynsä, sanoi hän peruutuvansa kaupasta sekä pisti paperit pöytälaatikkoon ja laatikon avaimen housuntaskuunsa. Hra Kenosen kasvoilta katosi silloin hymy ensi kerran sinä päivänä ja hän vaati toiselta selitystä. Tämä potkaisi pöydän alla olevan paperikorin kumoon, alkoi kaivella nenäänsä ja sanoi suoraan, että hän arveli hra Kenosen aikovan puijata häntä ja ettei hän tahdo olla tekemisissä niin kavalannäköisen miehen kanssa.

Kun hra Kenonen illalla tuli kotiin, nauroivat pojat illallispöydässä niin, että suut olivat levinneet korviin asti, mutta hra Kenosen kasvoilla lepäsikin nyt synkkä pilvi ja hän kysyi tuimasti, mitä he irvistelivät, ja käski heidän laputtaa syömättä nukkumaan, jos eivät osaa olla ihmisiksi ruokapöydässä. Hra Kenonen sanoi, että hänestä tuntui siltä kuin olisi hän irvisteleväin hyeenain luolassa, ja vakuutti pojille, että jos he tietäisivät, kuinka lähellä kerjuupussi ja mieron sauva on koko sukua, niin irvistelisivät he vähemmän.

Seuraavana aamuna ei hra Kenonen harjoitellut enää hymyilemistä peilin edessä, ja kun hän huomasi sen kirjan, missä oli kerrottu iloisesta miehestä, niin kiristeli hän hampaitaan ja heitti tämän opettavaisen teoksen uuniin.