HRA KENONEN KANSALAISKOKOUKSESSA

Hra Kenonen joutuu pulmalliseen asemaan, josta hän kuitenkin selviytyy tunnetulla taidollaan

Parin viikon kuluttua arveli hra Kenonen vallankumouksen korkeimpien aaltojen tyyntyneen sen verran ja kansan laajojen kerrosten mielialan rauhoittuneen siinä määrässä, että hän voisi lähteä matkustamaan maaseudulle hoitamaan liikeasioitaan, jotka olivat vallankumouksen aikana saaneet levätä. Näin ollen matkusti hän Hukkalaan, jossa hänellä oli tekeillä halonhankintasopimuksia.

Hra Kenosella ei kuitenkaan näkynyt olevan tarkkoja tietoja maaseudulla vallitsevista virtauksista, sillä kun hän saapui Hukkalan kulmakunnalle, joka on kuuden penikulman päässä rautatiestä, niin leimusivat siellä vallankumouksen liekit korkeimmillaan, sillä ne olivat syttyneet samana aamuna, koska Hukkalan väestöllä ei sitä ennen ollut aikaa ryhtyä vallankumoukseen, jotapaitsi he varovaisina valtiomiehinä päättivät ensin katsoa, miten vallankumous muualla sujui, ennenkuin itse antautuivat tuohon seikkailuun.

Kapinalliset olivat mökkiläisen Salamo Lötjösen johdolla vanginneet kylän viranomaiset, nimittäin lautamies Hovilan, poliisi Riikosen ja kuppari-Liisan ja teljenneet heidät Lötjösen perunakuoppaan, ryhtyen sitten pitämään kansalaiskokousta Lötjösen tuvassa, ratkaistakseen vangittujen kohtalon.

Hra Kenosen ajaessa kylään juoksi eräs Hukkalan kansalliskaartilaisista ilmoittamaan kokoukselle, että lihava porvaripösö oli saapunut kylään, ja kun kansalaiskokous sen kuuli, lähetti se kolmimiehisen komitean vangitsemaan hra Kenosta ja tuomaan hänet kansalaiskokouksen tutkittavaksi.

Vaikka hra Kenonen olikin kerran vallankumouspäivinä, jolloin hänen hermonsa olivat todistettavasti epäkunnossa, sattunut horjahtamaan miehekkäästä henkisestä tasapainostaan ja pakenemaan sängyn alle, niin oli hän, saavutettuaan jälleen tasapainonsa, sama peloton ja luja mies, jona me olemme oppineet häntä tuntemaan ja kunnioittamaan, ja kun komitea ryhtyi häntä pidättämään, niin tarttui hra Kenonen, joka ei suinkaan säikähdä kolmea miestä tavallisissa oloissa, ruoskanvarteen ja alkoi läimäytellä ympärilleen sellaisella raivolla, että komitea kiljuen ja kiroillen juoksi takaisin ilmoittamaan, että tuntemattomalla porvarilla oli piru nahassa ja että tarvittiin tuntuvasti lisäväkeä.

Silloin lähti kansalaiskokous, puheenjohtaja Lötjönen etunenässä, juoksemaan paikalle, ja kun hra Kenonen näki niin suuren miesjoukon tulevan, niin sanoi hän antautuvansa ylivoiman edessä.

Kansalaiskokous tarttui silloin hra Kenoseen käsistä ja jaloista ja lähti riepoittamaan häntä Lötjösen perunakuoppaan, ja hra Kenonen varoitti kokousta repimästä hänen vaatteitaan, koska se tulisi heille hyvin kalliiksi. Perunakuopan ovelle tultua avasi kansalaiskokous kuopan oven tai oikeastaan ne laudat, jotka peittivät kuopan suuta, tätä varten nostettuaan ensin syrjään lautojen painona olleet suuret kivet, ja syöksi hra Kenosen kuoppaan.

Samassa hetkessä kuin hra Kenonen katosi maa pinnalta, katosi siltä kuitenkin myös kansalaiskokouksen puheenjohtaja Salamo Lötjönen, sillä juuri siinä silmänräpäyksessä, jolloin kansalaiskokous syöksi hra Kenosen perunakuoppaan, tarrautui hra Kenonen, joka nähtävästi luuli, että julmurit aikoivat hänet elävältä haudata, epätoivon vimmalla Salamo Lötjösen tukkaan ja veti hänet mukanaan perunakuoppaan.

Lautamies, konstaapeli ja kuppari päästivät ihastuksen huudon, nähdessään hra Kenosen tempun, ja hyökkäsivät heti Lötjösen kimppuun sekä ajoivat hänet lyöden ja potkien perunakuopan perimmäiseen nurkkaan, jossa hänet kaadettiin vatsalleen, ja lautamies, joka oli suuri ja lihava mies, istuutui hänen päälleen, koska hänen oli mukavampi istua siinä kuin perunoilla ja koska Lötjönen siten varmemmin pysyi nurkassaan, samalla kun kuppari-Liisa teki innokkaita yrityksiä repiäkseen silmät kukistuneen Lötjösen päästä.

Kansalaiskokous oli hyvin hämillään kunnioitetun puheenjohtajansa odottamattoman ja salaperäisen katoamisen johdosta, sillä kuopan ovella hra Kenosen kanssa syntyneessä kiihkeässä käsikähmässä ei kukaan ollut ehtinyt oikein huomata, miten puheenjohtaja Lötjösen siirtyminen perunakuoppaan oikeastaan oli tapahtunut. Neuvoteltuaan asiasta päätti kokous ryhtyä keskusteluihin perunakuopassa olevien porvareiden ja viranomaisten kanssa puheenjohtaja Lötjösen vapauttamisesta, jossa tarkoituksessa perunakuopan ovilautoja siirrettiin vähän syrjään.

Aukosta pistivät heti esiin hra Kenosen suuttumuksesta leimuavat kasvot säkenöivine silmineen, ja hra Kenonen ilmoitti, että neuvottelut ovat hyödyttömiä ja Lötjönen tullaan pitämään perunakuopassa panttivankina ja lautamiehen tilapäisenä istuimena siihen saakka, kunnes kaikki vangitut ovat vapautetut ja heidän asiansa otettu kansalaiskokouksessa puolueettomasti tutkittavaksi.

Kansalaiskokous piti tämän tiedonannon johdosta uuden neuvottelun, jossa päätettiin tehdä rynnistys perunakuoppaan ja vapauttaa vangittu Lötjönen ahtaasta asemastaan ja porvarillisen virkavallan orjuudesta. Päätöstä ryhdyttiin heti toimeenpanemaan, mutta hra Kenosen, poliisin ja kupparin yhteislaukaukset perunoilla vasten hyökkääjien naamoja olivat niin tuhoisia, että rynnäkköön osaaottaneet joukot hajosivat epäjärjestyksessä.

Kun asema täten oli tullut yhä monimutkaisemmaksi, piti kansalaiskokous vielä yhden neuvottelun, jonka päätökseen ratkaisevasti vaikutti kuopasta kuuluva Lötjösen huuto, että hänen asemansa on "kriidillinen" ja pikaiset toimenpiteet siitä syystä välttämättömät. Neuvottelun päätyttyä poistettiin ovilaudat kuopan suulta ja kaikkia pidätettyjä pyydettiin käymään kansalaiskokouksen eteen, jossa heidän asiansa tulisi julkisen käsittelyn alaiseksi.

Tämän jälkeen menivät kaikki vangitsijat, vangitut ja vangittujen vanki yhdessä Lötjösen tupaan, jossa Salamo Lötjönen, senjälkeen kun poliisi ja lautamies olivat irroittaneet kouransa hänen takinkauluksestaan, ryhtyi raavituin kasvoin jälleen puheenjohtajaksi ja kehoitti valitsemaan kokoukselle pöytäkirjurin. Kun seppä Niilo Havukka oli yleensä tunnettu kirjoitustaitoiseksi, niin valittiin hänet yksimielisesti kokouksen sihteeriksi, ja hra Kenonen luovutti hänelle toimessaan tarvittavan lyijykynän ja paperin. Tästä lahjasta päätti kansalaiskokous merkitä pöytäkirjaan kansalaiskokouksen kiitollisuuden.

Puheenjohtaja Lötjönen ryhtyi senjälkeen tekemään selkoa valtiollisesta asemasta ja kahdeksantuntisesta työpäivästä, mutta hänen puhuttuaan viisi minuuttia keskeytti hra Kenonen hänet ja sanoi, ettei Lötjösellä näkynyt olevan aavistustakaan nykyisestä asemasta. Hra Kenonen sanoi, että jos kokous suostuu siihen, niin tekee hän itse selkoa nykyisestä asemasta, koska hän on ainoa läsnäolevista, joka on mieskohtaisesti ottanut osaa vanhan hallitusjärjestelmän kukistamiseen, missä toimituksessa hänen osuutensa, vaikka hän ei tahtonutkaan sillä kerskata, saattoi olla suurempi kuin yleensä luullaankaan.

Puheenjohtaja esitti tämän jälkeen kokouksen ratkaistavaksi, eikö hra Kenosta olisi pidettävä porvarina hänen ilmeisen lihavuutensa takia, johon hra Kenonen pyydetyksi selitykseksi ilmoitti, että lihavuus on hänessä luonnon vika, johon hän itse on syytön, ja jonka vuoksi ei siis ole kohtuullista saattaa häntä kansalaisten halveksimisen ja poikottauksen alaiseksi. Sitäpaitsi huomautti hra Kenonen tuimasti, ettei hänen tietääkseen ollut missään määrätty maksimipainoa kansanvaltaisuuden harrastajille, minkä kiistämättömän ja terveen näkökohdan kokous hyväksyi. Kun hra Kenonen vielä oli kertonut alkaneensa uransa paimenpoikana ja saaneensa silloin kärsiä niin paljon vääryyttä ja riistoa tunnottomien manttaalijussien taholta, että hänen nuori ja tunteellinen sydämensä oli siitä iäksi päiväksi katkeroitunut, ja erään köyhän suutarin olleen kuolemaansa saakka hänen lapsuudenystävänsä, niin oli hra Kenonen valloittanut kokouksen jäsenten myötätunnon puolelleen. Hra Kenonen kysyi silloin, oliko kokouksen tarkoitus valita hänet myöskin puheenjohtajaksi, johon kokous vastasi yksimielisesti myöntävästi, ja Lötjöselle sanottiin:

— Tule pois Lötjönen sieltä pöydän takaa ja päästä tämä vieras puhumaan!

Lötjönen kysyi varmuuden vuoksi, oliko se kansan tahto, ja kun kokous oli vakuuttanut sen sitä olevan, luopui hän vallastaan, ja hra Kenonen otti ohjakset heti lujiin ja hallitsemaan tottuneisiin käsiinsä.

Senjälkeen piti hra Kenonen ytimekkään puheen, jossa hän sanoi vanhan ajan ilta-auringon laskeneen ja uuden ajan aamuruskon kultaavan taivaanrantaa, sekä esitti käsiteltäväksi kysymyksen Hukkalan viranomaisten virkatointen laillisuudesta.

Aluksi ilmoitettiin, että eräs viranomaisista, kiertokoulunopettaja Sihvilä oli poistunut paikkakunnalta vallankumouksen puhjetessa, jonka johdosta päätettiin lausua hänelle halveksiminen ja julistaa hänet virastaan erotetuksi siihen saakka, kunnes hän on puhdistautunut kansalaiskokouksen edessä ja pyytänyt kansalaisilta anteeksi kieräilevän menettelynsä. Tehty ehdotus, että hänet merkittäisiin pöytäkirjaan provokaattoriksi, hylättiin hra Kenosen ehdotuksesta todistusten puutteessa huutoäänestyksellä.

Otettiin sitten käsiteltäväksi lautamies Hovilan asia. Kun ei hänen virkatoimiaan vastaan ollut mitään muistuttamista, niin lausuttiin hänelle vain kansalaisten surkuttelu sen johdosta, että hän oli vanhan järjestelmän aikana toiminut lautamiehen ammatissa.

Poliisi Riikosen suhteen ilmoitettiin, että hän oli toiminut liian virkavaltaisesti ja pitänyt kävellessään sunnuntaina kirkkomäellä kuonoaan liian korkealla muulloin paitsi tyttöjen seurassa, josta syystä hänen on erottava. Kun Riikoselta kysyttiin, mitä hänellä olisi asian johdosta lausuttavana, sanoi Riikonen, että hän antaa koko kokoukselle kanan hännän eikä missään tapauksessa tule eroamaan, elleivät viranomaiset erota häntä. Tämän johdosta lausuttiin Riikoselle kansalaisten surkuttelu, ja Riikonen sanoi, että jos kokous suostuu luopumaan eroamisvaatimuksesta ja tyytyy lausumaan hänelle vain halveksimisensa, niin alistuu hän tuomioon, jotapaitsi Hukkalan asukasten on näistä puolin valta hänen puolestaan tuulastaa niin paljon kuin tahtovat.

Hra Kenonen huomautti, tahtomatta millään tavoin vaikuttaa kokouksen vapaaseen päätösvaltaan, että jos Riikonen eroaa, niin saadaan Hukkalaan uusi, ehkä entistä ankarampi poliisi. Asiata harkittuaan päättikin kokous, että tyydytään vain halveksimisen lausumiseen. Riikonen kysyi, merkitäänkö se pöytäkirjaan, johon kansalaiskokous arveli, että mitä se siellä tekee… kuulithan sinä sen nyt omin korvin.

— Paperikin voi loppua, lisäsi pöytäkirjan pitäjä, johon kokous vastasi, että kirjoita pienempiä puustaimia äläkä kirjoita kaikkea mitä kuulet.

Seuraava asia Hukkalan kansalaiskokouksen työjärjestyksessä oli kuppari-Liisan erottamista koskeva ehdotus, josta syntyi kokouksen kiivain väittely.

Sattuneesta syystä on tätä asiaa koskeva kohta kokouksen pöytäkirjasta ollut julkaistuna sanomalehdessä, joten voimme liittää sen tähän siinä muodossa, johon kirjuri Havukka oli sen pukenut:

"Viites pykälä esitettiin entiset mätännykset puhtistettua siirtämään kupparin toimi pois entiseltä kupparilta eräiten henkilöiten taholta esitettynä että kupparilla on kaksi eri tointa kupparin ja povarin joten kupparin ammatti olisi lakkautettava. Puheessa tuotiin esille raskauttavia surkutteluja häpeällisten y.m. syiten tähten mutta enemmistön pantua jyrkästi laitonta erottamisvaatimusta vastaan sanoen: provogaattoriksi sekä kupparin itsensä saapuvilla olleena pitettyä lyhyen valaisevan puolustuspuheen alkoi kiivas puheenvaihto, etesvastuun uhalla, johtuen vähä välin yleis mölinäksi, kun niinkutsutut puupuntarin aikuiset huuti alas puhujat, jonka kokoukseen saapunut eräs asiantunteva henkilö jota nimitettiin Herra kenoseksi sai vaikenemaan lyöten nyrkin pöytään ja tehten selvässä valossa tulevia huomautuksia lain perusteella. Äänestyksen perusteella jäi kupparin ammatti entiselleen, mille päätökselle nähtiin kansalaisten ja kupparin vienosti hymyilevän".

Kaikkien asiain tultua käsitellyiksi kiitti hra Kenonen kokouksen osanottajia ja julisti kansalaiskokouksen päättyneeksi.