HRA KENONEN KUVERNÖÖRINÄ

Hra Kenonen otetaan vastaan kuvernöörinä ja joutuu suurten kunnianosoitusten esineeksi

Seuraavana päivänä istui hra Kenonen junassa, lähestyen höyryn voimalla läänin pääkaupunkia. Hän oli erittäin tyytyväisellä mielellä muistellessaan, miten hän taitavasti ja valtioviisaasti oli osannut järjestää vallankumouksen kautta syntyneet sekavat olot Hukkalan kulmakunnalla. Sitäpaitsi oli hän yhtä taitavasti osannut järjestää omatkin yksityisasiansa ja saanut aikaan olosuhteisiin katsoen sangen arvokkaita halkosopimuksia. Hra Kenosen vilpittömästä sydämestä kohosi korkeuteen harras toivomus, että kaitselmus siunaisi hänen työnsä ja antaisi ensi talveksi oikein kovat ja kylmät ilmat.

Astuessaan läänin pääkaupungin asemalla ulos toisen luokan vaunusta, jonka ainoa matkustaja hän oli ollut tällä hiljaisella ja vähäliikenteisellä rataosalla, levisi hra Kenosen edessä suuri ihmismeri, joka ulottui aina asematalon taakse, ja kun hra Kenonen näyttäytyi, virittivät laulajat tervehdyksensä:

"Sua tervehdin…"

Hra Kenonen katseli ympärilleen nähdäkseen, keneen tämä kunnianosoitus oli kohdistettu, mutta hän ei nähnyt vaunusillalla ketään muita, niin että hänen täytyi pakostakin uskoa sen olevan tarkoitetun juuri hänelle itselleen. Hra Kenonen hämmästyi hieman, mutta arveli, että kaupunkilaiset tahtoivat osoittaa hänelle mieltään sen johdosta, että saivat keskuuteensa henkilön, joka oli ollut mukana pääkaupungissa vallankumouspäivinä ja itsekin ottanut osaa tuohon suureen historialliseen näytelmään. Hra Kenonen paljasti siis päänsä ja kumarteli oikealle ja vasemmalle, jolloin yleisö alkoi heiluttaa hattujaan ja nenäliinojaan ja huutaa:

— Eläköön!

Samassa astui esiin eräs tuntematon, mutta tärkeännäköinen herra, jolla oli leuassaan pitkä parta ja kädessään melkein parran pituinen paperi, josta hän alkoi yskien ja köhien ja niiskuttaen lukea tervehdyspuhetta. Hän sanoi läänin asukkaiden olevan iloissaan siitä, että he olivat vihdoinkin saaneet maaherrakseen miehen, jonka taito, kokemus ja koeteltu kansalaiskunto teki hänet itseoikeutetuksi siihen korkeaan virkaan, joka hänelle oli uskottu, ja hän toivoi uuden maaherran hyvin viihtyvän paikkakunnalla ja käyttävän valtaansa lakien suojelemiseksi ja läänin asujamiston menestykseksi.

Hra Kenosen päätä huimasi hänen kuullessaan, että hänet oli maaseudulla matkustaessaan ja Lötjösen perunakuopassa ollessaan nimitetty kuvernööriksi. Mutta kun hän tiesi ja muisti, etteivät tällaiset tapaukset vallankumouksen jälkeen ja kansanvaltaisena aikana suinkaan olleet mahdottomia, niin päätti hän heti ilman muuta alistua kohtaloonsa, vaivaamatta asialla päätään sen enempää. Lakki kädessä piti hän siis pontevan isänmaallisen puheen, huomauttaen Jaakko Ilkasta ja sortovallan kukistamisesta, lupasi virassaan noudattaa lakia ja oikeutta sekä valvoa kansan, etenkin köyhän kansan etuja, ja kohotti sitten kolminkertaisen eläköönhuudon isänmaalle.

Kun jyrisevät eläköönhuudot olivat kaikuneet, lähti hra Kenonen asemalle häntä varten varatulla kuomureellä ajamaan lääninhallitukseen, missä koko virkakunta juhlapuvuissa otti hra Kenosen vastaan, ja lääninsihteerin esiteltyä uudelle kuvernöörille virkamiehet ja lausuttua hänet tervetulleeksi, karautti hra Kenonen kurkkuaan ja loi ympärilleen hallitsijamaisen silmäyksen, sanoen olevansa ankara, mutta oikeudenmukainen mies ja vaativansa alaisiltaan etusijassa ahkeruutta, täsmällisyyttä ja järjestystä.

Sitten hän astui kuvernöörin virkahuoneeseen, antoi määräyksen, ettei häntä saanut häiritä, istuutui komeaan tuoliin komean pöydän ääreen, otti eteensä arkin virallista paperia ja käteensä kynän sekä ryhtyi harjoittelemaan nimensä kirjoittamista uutta asemaansa vastaavalla tavalla. Siinä toimessa tuhersi hän parhaillaan, kun ovi aukeni ja uusi kuvernööri, nimittäin oikea kuvernööri, joka oli sattunut eräällä väliasemalla jäämään junasta ja jatkanut matkaansa tavarajunassa, astui sisään.

Hra Kenonen luuli häntä joksikin lääninhallituksen vahtimestariksi ja sanoi:

— Kun vasta tulette sisään, niin koputtakaa ensin ovelle!

Uusi tulokas kumarsi ja pyysi anteeksi, jääden sitten seisomaan.

— Mitä asiaa? kysyi kuvernööri Kenonen lyhyesti ja virallisesti.

— Minä olen vain uusi kuvernööri, sanoi toinen.

— Oletteko hullu! sanoi hra Kenonen. — Kuvernööri olen minä. Te saatte kyllä pysyä vielä vahtimestarina, mutta oppikaa ymmärtämään asemanne. Minun kanssani ei leikitellä! Saatte mennä!

Uusi kuvernööri meni lääninsihteeriltä kysymään, kuka se hullu mies oli, joka istui kuvernöörin virkahuoneessa ja sanoi olevansa uusi kuvernööri.

Siitä syntyi suuri huuto ja hälinä ja juoksu ja ovien pauke koko lääninhallituksessa, ja hetken kuluttua selvisi asia. Oltuaan tunnin kuvernöörinä ja opittuaan juuri kirjoittamaan nimensä uudella, kuvernöörimäisellä tavalla, luovutti hra Kenonen vallan käsistään ja sanoi tekevänsä sen kaipauksetta. Hän sanoi, että tämän läänin asukkaat olivat maailman suurimpia tolvanoita, kun eivät osanneet erottaa kuvernööriä oikeasta kunnon ihmisestä, ja että häntä siitä syystä oli huvittanut laskea vähän leikkiä mainittujen tolvanoiden kustannuksella. Hra Kenonen löi nyrkkinsä pöytään ja sanoi haluavansa mieluummin olla tylsämielisten hoitolaitoksen johtajana kuin sellaisten pässinpäiden kuvernöörinä. Hra Kenonen oli sanallasanoen vähän vihainen, mutta kun oikea kuvernööri laski kätensä hänen olkapäälleen ja kysyi, eikö hän saisi tarjota hra Kenoselle päivällistä seurahuoneella, niin leppyi hyväsydäminen hra Kenonen oitis, ja päivällisten lopulla tuli hän huomattavasti iloiselle tuulelle, veti kuvernööriä, jonka kanssa hän oli entisenä virkaveljenä juonut veljenmaljat, parrasta, lupasi Suomen tasavallan presidentiksi tultuaan koroittaa hänet kuvernööristä ministeriksi, ja lauloi jymeällä äänellä:

"Talvi on jo laannut raivoomasta…"

Nyttemmin saa hra Kenonen, tehdessään jonkun uuden tuttavuuden, puheeseensa ohimennen aina jollain tavoin sovitetuksi sellaisen lauseen kuin että:

— Se oli jokseenkin samoihin aikoihin kuin minä väliaikaisesti hoidin kuvernöörinvirkaa…