HRA KENONEN VAELTAA PIMEYDESSÄ

Mutta onnistuu sitten puhkaisemaan pienen valoaukon

Hra Kenonen vietti taas tapansa mukaan osan kesästä maaseudulla, koettaen puijata maalaisia helsinkiläisillä leipäkorteillaan, jotka olivat erilaisia kuin maalaisten omat leipäkortit, ja onnistuenkin useimmiten näissä yrityksissään, joita hra Kenonen ei pitänyt ensinkään syntinä, koska hän selitti, että ihmisellä on oikeus puolustaa henkeään kaikin käytettävissä olevin keinoin, ja että leipäkortit eivät suinkaan ole mitään jumalansanaa, vaan ihmisten keksintöjä, vieläpä typerimpiä keksintöjä, mitä inhimillinen älyttömyys milloinkaan on tehnyt. Hra Kenonen sanoi, että jos leipäkortteja käytetään väärin, niin ei se ole väärinkäyttäjien vika, vaan hallituksen, joka tavallisuuden mukaan on kokoonpantu tyhmeliineistä ja tomppeleista ja jonka velvollisuus olisi ollut laatia niin yksinkertaiset ja selvät leipäkortit, että niitä lapsikin ymmärtäisi ja ettei niitä taitavinkaan veijari osaisi käyttää väärin. Mutta jonka taivas tahtoo hukuttaa, sen se lyö sokeudella, ja leipäkorttijärjestelmän monimutkaisuus puhuu lahjomatonta kieltä siitä kohtalosta, joka jo seisoo moisen järjestelmän sommittelijain oven edessä.

Hra Kenonen oli sitonut riippumattonsa kahden tukevan koivun väliin järven rannalle, sanoen haluavansa uinahtaa luonnon suureen symfoniaan ja laineiden liplatukseen, joka hyräilee viihdyttävää kehtolaulua hänen vaivautuneille hermoilleen. Sitten hän sanoi, ettei hän tosin rohkene asettua kritiseeraamaan sitä työtä, mikä tehtiin kuutena luomispäivänä ja joka epäilemättä oli ennätys alallaan, mutta jos hänet hyönteisiä luotaessa olisi kutsuttu asiantuntijaksi, niin olisi hän antanut epäävän lausunnon kärpästen ja hyttysten tarpeellisuudesta.

Klo kolmen aikaan iltapäivällä havahtui hra Kenonen uinailuistaan ja kysyi korkealla äänellä, oliko päivällinen valmis vai oliko tarkoitus antaa hänen nääntyä nälkään omassa riippumatossaan, ja kaksi tuntia myöhemmin sanoi hän pojille, että näiden on aika lähteä laivarantaan postia noutamaan, jolla matkallaan heidän ei ole vitkasteltava, vaan koetettava nopeudessa jäljitellä salaman leimausta. Hra Kenonen sanoi, ettei sanomalehdissä tosin ole paljonkaan lukemisen arvoista siten kuin ne meillä toimitetaan, mutta tarvitaanhan talossa aina kääre- y.m. paperia, jonka jälkeen pojat lähtivät juoksemaan ja hra Kenonen huusi heidän jälkeensä, että hän on juuri katsonut kelloaan ja tietää kyllä heidän palattuaan ovatko he viivytelleet matkalla ja tapelleet kylän poikien kanssa.

Eräänä päivänä tulivat pojat takaisin tyhjin käsin ja sanoivat, ettei mitään lehtiä ollut tullut, jolloin hra Kenonen totesi, että maan postilaitos on valtiollisissa selkkauksissa joutunut aivan rappiolle eikä ole paljon paremmalla kannalla kuin postinkuljetus kirgiisien aroilla. Hra Kenonen sanoi, että jos maassa vallitsisi laki ja oikeus, niin nostaisi hän postilaitosta vastaan sellaisen rymyn, että se kuuluisi Bohuslääniin asti meren toiselle puolen, mutta parannusten vaatiminen nykyisenä mädännäisyyden ja hirmuvallan aikana on hyödytöntä ajan ja vaivojen haaskausta, josta syystä hra Kenonen kirjoitti kiivaat postikortit sanomalehtien konttoreihin ja ilmoitti, että elleivät konttorit ala huolellisemmin hoitaa velvollisuuksiaan, niin ryhtyy hän tilaamaan sanomalehtensä Amerikasta, jossa kyllä osataan pitää asiat järjestyksessä.

Seuraavanakaan päivänä ei sanomalehtiä tullut, ja hra Kenonen alkoi pelätä, että maa on niellyt Helsingin kaupungin kirjapainoineen, mutta kolmantena päivänä sai hra Kenonen ilmoitukset jokaisesta haukkumastaan sanomalehtikonttorista, että kirjapainot ovat lakkotilassa ja etteivät toistaiseksi muut kuin sosialistiset sanomalehdet ilmesty.

Silloin sanoi hra Kenonen, että vihdoinkin on tullut se siunattu hetki, jolloin maa on vapautunut sanomalehdistön kirouksesta ja ihmiset saavat viettää aikansa rauhassa sanomalehtien tunkeilevaisuudelta, joka ei karta repimästä rikki edes sitä esirippua, joka kätkee perheen pyhitetyn piirin massan häpäiseviltä katseilta. Hra Kenonen levitti kätensä ja arveli sanomalehtiherrain luulevan, etteivät ihmiset voi tulla toimeen ilman heidän painomusteelta haisevia tuotteitaan, mutta he tulevat näkemään, miten suunnaton harhaluulo sellainen käsitys on. Ihmiset ovat ennenkin tulleet toimeen ilman sanomalehtiä, eivätkä Aatami ja Eeva tarvinneet muita lehtiä kuin viikunalehdet. Hra Kenonen sanoi, että jos kyyhkynen olisi tuonut nokassaan ukko Noalle sanomalehden, niin olisi ukko Noalta mennyt sitä lukiessa puoli päivää, eikä hän sittenkään olisi saanut tietää, oliko vedenpinta alenemassa vai ylenemässä, koska lehden reportteri olisi tietysti unohtanut tiedustella asiaa satamakonttorista, mutta kun kyyhkynen toi öljypuun lehden, johon ei ollut painettu edes ukko Noan osoitetta, niin tiesi Noa heti, mihin suuntaan asiat olivat kehittymässä.

Sinä iltana kertoi hra Kenonen rva Kenoselle, että hänestä tuntui siltä kuin olisi raskas taakka pudonnut hänen hartioiltaan, kun sanomalehdistön painajainen vihdoinkin oli lakannut hänen rintaansa ahdistamasta, mutta seuraavana päivänä ei hän puhunut paljon mitään, ja hänen kuninkaallinen ruokahalunsakin tuntui hyljänneen hänet. Nukuttuaan levottoman yön sanoi hän aamulla asuvansa kuin säkissä ja vaeltavansa Egyptin pimeydessä, samaan aikaan kun maailmassa tapahtuu suuria asioita ja ihmiskunnan historiaan kirjoitetaan uusia lehtiä pikakirjoituksella. Hänen mielestään oli törkeä rikos Gutenbergin muistoa kohtaan kantaa hänen nerokas keksintönsä ullakolle vanhojen saappaiden ja rikkinäisten pärevasujen joukkoon juuri silloin, kun Suomen kansa oli suurella työllä ja vaivalla ja miljoonien tukkapöllyjen avulla oppinut lukutaidon, ja hallituksen olisi siirrettävä kaikki niskoittelijat kuritushuoneeseen ja pakoitettava heidät siellä toimittamaan ja painattamaan sanomalehtiä yleisön luettavaksi.

Iltapäivällä lähti hra Kenonen kaupunkiin kuulemaan uutisia, ja kaupungin laivarannassa oli paljon paljasjalkaisia poikia, jotka tarjosivat hänelle tuoreita sosialistilehtiä. Hra Kenonen hikosi ankaran sisällisen taistelun johdosta, mutta voitti kiusauksen ja sanoi menevänsä ennemmin munkiksi ja lukevansa tuhannen vuoden vanhoja pergamentteja kuin luopuvansa periaatteistaan, ja kyseltyään kaikilta tuttaviltaan ja useilta tuntemattomiltakin, luotettavan näköisiltä henkilöiltä, millä kannalla valtiolliset asiat olivat, palasi hän takaisin maalle, järjestettyään säännöllisen puhelinyhteyden kaupungista Helsinkiin kerran päivässä. Hän palkkasi neidin, jolla oli kaulassaan nauha täynnä punertavia lasihelmiä ja jaloissaan valkoiset kangaskengät, vastaanottamaan puhelimessa tärkeimmät uutiset ja lähettämään ne kirjekuoressa hra Kenoselle, kirjoitettuna koneella suurelle paperiarkille, jonka yläreunaan oli paksuin mustin kirjaimin piirretty lehden nimi:

Kenosen Sanomat.

Hra Kenonen sanoi kotiintultuaan, että pimeys on nyt poistunut ja että kirjanpainajat saavat hänen puolestaan olla lakossa vaikka vuosisadan loppuun saakka.

Hra Kenonen oli erittäin ylpeä lehdestään ja hänellä oli syytäkin siihen, sillä hänen konekirjoitetussa lehdessään olivat uutiset tavallisesti puolta vuorokautta tuoreemmat kuin kaupungin ainoassa painetussa sanomalehdessä, jossa ne ilmestyivät vasta seuraavana aamuna. Hra Kenonen lähettikin viimemainitun lehden toimitukseen pari numeroa omaa lehteään ja vertailun vuoksi vastaavat numerot painettua lehteä sekä kysyi, olivatko hämähäkit kutoneet verkkojaan kirjapainon oviin ja missä määrin oli huomattu hometta ilmestyvän toimittajien päälaelle.