TUSKAN TUOKIOINA
Reading edition
I.
Taas saapui sairas hetki, käy kuolonkolkko retki nyt kautta tuskan tälleen taas korpeen jälleen.
Päin erämaata kääntyin mies mieron rientää nääntyin taas taakseen katsomatta ja seuraajatta.
Ei kulje kanssaan kukaan, vain elonkammon mukaan sai yöhön yksinäisen hän viiltäväisen.
Se seuraa kintereillään hänt' epätoivon teillään, ei ohi käy, ei jätä, ei kaiko hätä.
II.
Pois heitä sydänrukka liiat haaveet, ne pilkoin pettävät, ne vievät harhaan. On todellisuus tiukka: huolen aaveet pian rauta-anturoin käy untes tarhaan.
Ei unelmista elon arkivaivaan, vie liian vinhaan sadansylensaappaat, ja pilvilinnaa toden toukka kaivaa, se maahan romahtaa kun käsin kaappaat.
III.
Kai luulet, tuskan ilkkunaama peikko, ma että raippaas ratkean ja murrun. Se harhaluulo on: ma olen heikko, mut sortamalla sorru en, ma turrun.
Ma puolta käännän vain kun siimas sinkuu, kuin parkki nahkaan on sun iskus selkään, ma tunnen kyllä kun sun vitsas vinkuu, mut vaikerrusta kuule et, en pelkää.
Ma että sain sun saatokseni, riittää. On toista tunnustaa vaan toista sietää. En aio nöyrtyä, en aio kiittää, vaan minkä kestää mies, ma tahdon tietää.