HASSU HANNU

Ison-Peltolan metsässä vahdittiin, ken konnantöihin saikaan; kulovalkea siellä syttyi näät joka viikko samaan aikaan.

Petäjikköä parasta polttanut pahantekijä ain' oli palan, kun sammutustöihin saavuttiin, kyläläiset kun saarsivat alan.

Ei laatuun käynyt se kauempaa: Iso-Peltola raivosta itki, pui nyrkkiä, hihkui ja hyppeli ja haiveniansa kitki.

Nimismiehen haukkui ja poliisin ja lautamiehet vielä. Se auttoi: mies joka talosta pian kykki vahdissa siellä.

Meni päivä ja toinen ja kolmaskin, ei mitään nähty, ei kuultu; kanervikossa maattiin, sen kummempaa kun siit' ei tulevan luultu.

Mut annahan olla, kun neljäs sai nyt vartiopäivä kuuma ja yltyi tuuli, niin toimeen taas tuli turmantuojalle tuuma.

Yhtäkkiä keskeltä korpea savupatsas synkeä nousi, pian toinen ja kohta kolmaskin sinitaivasta kohti sousi.

Oli metsä ilmiliekissä, tuli levisi niinkuin laava; oli päivä polttanut kanervat, kuin ruutia vain oli naava.

Joka suunnalta riensivät vartijat pian myös tuhopaikkaa kohti. Kehä räiskyvä, korven korkuinen tulijoiden silmihin hohti.

Ja keskellä kehää seisoi mies, jota liekit jo nuolivat melkein, — polo Hassu Hannu; hän kauan jo oli kulkenut oudoin elkein.

Oli kulkenut hullun kirjoissa, ja ehkei aivan suotta, siit' asti kun Peltolasta hän oli lähtenyt kesken vuotta.

Oli käsky kytkeä kiinni mies, mut ken meni surman suuhun? Tuli-ympyrä hehkuvan hohtava yhä laajeni puusta puuhun.

Iso-Peltola turhaan nyrkkiä pui. — Mene itse, virkahti joukko. — Niin, niin, tule ruoskines renkisi luo! myös lausahti kehästä houkko.

— Tule ruoskines hullun renkisi luo, tule luokseni, ellet sä pelkää, on tuttu sun raippasi; muistatko, miten mäikyi se renkisi selkään?

Tuon päivän Peltola muistatko, jona järjen päästäni puit sa, jona heilutit kiskuri-valtikkaas ja kiskurilakias luit sa?

On mulle se niinkuin eilinen, on niinkuin eilen vasta ma oisin kostoa vannoen pois lähtenyt Peltolasta. —

Iso-Peltola suuttuu suunniltaan, hän ei näe selvää surmaa, tulimuuria ei näe murhaavaa, vaan ryntää kohti turmaa.

Ja ryskyen sortuvat suuret puut, tuli räiskyy ja riehuu ja hohtaa. Ei kenkään nää mitä tapahtuu, kun toisensa kostajat kohtaa.