LAUPEUDENSISAR
Reading edition
Lasin takaa porraspuilta katsahtaa sain potilasta: huokui kuolo kulmaluilta, kevätkukkehilta vasta.
Kuumeisina silmät hohti, sinikirkkaat äsken aivan, polte poskipäillä pohti, otsa huurtui hiestä vaivan.
Nuori neito tuskan yössä hauraana kuin haavanlehti. Ratkes rakkaudentyössä, alkuun kun hän vasta ehti.
Kutsumustaan kuullen riensi minne viittas raskas maali: vaikeroivain vaivat liensi, sairast' ihmiskuntaa vaali.
Hirvittävän taudin tiellä liikkui niinkuin henki harras, askel askeleelta siellä vaani tuonen tumma parras.
Nöyränä näin uhriks antoi nuoruutensa aarteet armaat. Kärsivien kuormaa kantoi, haihdutteli huolet harmaat.
Riensi kilpaa kalman kanssa, saalistaan mi valvoi, vuotti. Uskallikko! Innoissansa liiaks' ihmisvoimaan luotti.
Ihmett' elämältään pyysi. Todellisuus tiukka kosti, nuoren elinvoiman hyysi, päätään kolkko kuolo nosti.
Niinkuin lintu siipirikko niinkuin vilun viemä kukka lepäs lyöty uskalikko, virui vuoteellaan nyt rukka.
Mutta vaikka huolenhuntu samertuneet silmät saarsi, vaikka tuiman tuskan tunto kalpeit' ohimoita kaarsi;
vaikka vaiheill' elon rajan väsähtänyt henki häilyi — yllä raihnaan tomumajan niinkuin sädekehä päilyi.
Puhki silmäin kuumekuoren sielu kirkastunut hohti, hyve hehkui poven nuoren, kaikki uskaltaa mi tohti.
Säihkyi säteet sankarkunnon, jot' ei taistotanner tarjoo, jot' ei kaihda moite tunnon, väkivallanteot varjoo.
1916