MUMMON VUOTEEN ÄÄRESSÄ
Reading edition
I.
On mummo väsähtänyt. Vuotehella hän päivätyönsä jälkeen levähtää, ja unelmansa kiitää kaukaisella maall' aavistuksen, jot' ei silmä nää.
Niin raskas, pitkä oli päivätyönsä, mi voimat vei, mut niukan heelmän toi; sai raataa raukka päivät, huolla yönsä ja olla onnellinen minkä voi.
Mut vaiheet kohtalon hän tyynnä kesti: jos selkä köyrtyikin, niin mieli ei; hänt' eloninto auttoi ainaisesti; toi päivä lohdun minkä toinen vei.
Ja kylvö työn jos toikin hälle kadon ja sai hän pettymyksen palkakseen, niin toinen versoi, varttui, kantoi sadon ja hääti huolen, kuivas kyyneleen.
Se lemmen oli. Harmaantuissa hasten ja elonhämyn ehtiessä hän näät sylihinsä sulkea sai lasten ja lastenlasten lauman lempivän.
Se hänet ympäröi kuin ilta ehti. Ja mummon täytti onni autuain, kun ties hän että kasvoi kaunis lehti, jos surkastuikin vanha varsi vain.
II.
Ei totta ole että mummo hourii, joskohta outoja nyt ongelmoita hän pohtii itsekseen ja virkkii noita, kun kuolon kylmä käsi häntä kourii.
On tuhat mielikuvaa sielussansa ja moni entismuisto mieleen palaa ja moni haave nyt, mi hautui salaa, käy päivänvaloon esiin piilostansa.
Hän nuorentuu ja uudellensa elää taas lapsuutensa aikaa armahinta, on silmä sees, on riemuraikas rinta, ja toivonkannel kaunokieli helää.
Ja kohta helmass' on hän lemmenkevään, tuon ajan armaan: kaiken muun hän hylkää ja aatoksissaan jumaloi vain ylkää ja riutuu silmäpariin hymyilevään.
Käy yhä eespäin mummon mieteretki: on morsian hän nyt, hääsoitot soivat Ja laulu kaikaa, vieraat karkeloivat, on hänen haaveittensa harras hetki.
Ja nyt hän on jo puoliso ja vaimo. Ja pian muuttuu jälleen tuttu taulu: jo kehto keinahtaa, soi tuutulaulu ja pienokaista vaalii äiti aimo.
On valoa, mut on myös varjoakin, niin ripeästi mennään myötämäki: pian paareilla hän kalleimpansa näki; ei auta: pohjaan kalkki katkerakin!
On varjoa, mut valkeuspa voittaa. Hän tuskin huomaakaan kun kohtasillään ja uusi polvi astuu ympärillään jo uusi onnenaika armas koittaa. —
Niin uskoon mummo unelmoi. On hoppu häll' uudellensa elää kaikki vielä, kun kuolon kulkuset jo soivat tiellä ja tuossa tuokioss' on kaikki loppu.