KOLMASTOISTA LUKU.

Ekepyy.

Niiden nuorten tyttöjen seassa, joiden kanssa neiti Edelstedt Elsan sinne tullessa vielä työskenteli, oli kaksi, jotka olivat hyvin ystävälliset pienelle tulokkaalle, ja joihin hän erittäin mieltyi. Heidän nimensä oli Alma ja Silja Elgenström. Heidän äitinsä oli Eleonore Edelstedtin nuoruuden ystävä ja rakasti ja kunnioitti häntä suuresti, ja kuultuansa hänen huolensa kasvatustyttärestään, (jona Elsa nyt pidettiin perheessä) ehdotti rouva Elgenström, että Elsa seuraisi heidän mukanaan, kun he menivät uudelle maatilalleen, jonka hänen miehensä oli ostanut, ja viettäisi osan suvesta heidän luonaan. Siellä tapaisi hän paljon nuorisoa ja saisi usein oleskella ulkona raittiissa maaseutu-ilmassa. Muuan taitava opettajatar, joka johti hänenkin lastensa opintoja, saisi toimiskella Elsankin kanssa.

Sydämestään kiitollisena myöntyikin neiti Edelstedt ystävänsä ehdotukseen, vaikka hänen oli haikea erota Elsasta, sillä sekä hän että veljensä olivat niin kiintyneet nuoreen hoidokkaasensa, että kaikki oli tuntuva aivan tyhjältä ilman häntä. Tyttö oli niin rakastettava, niin tarkkaavainen ja oppivainen, ja sitte vielä tuo vähän synkkämielinen katse hänen tummissa, uneksuvissa silmissään lisäsi hänen viehätysvoimaansa näihin hyviin ystäviinsä, jotka niin hellästi huolehtivat hänen todellisesta hyvästään.

Kuitenkin iloitsivat he hänestä, kun eräänä kauniina kevät-aamuna kahdet vaunut tulivat tohtorin asunnolle ja Elsakin sai sijansa toiseen vaunuun kokoontuneen nuorison joukkoon. Niin monta raitista naamaa näkyi siitä, että ajopelit, vieriessään matkaansa, näyttivät kukilla täytetyltä korilta, Elsan viitatessa viimeisen jäähyväistervehdyksensä tohtorille, joka seisoi portailla, ja hänen sisarelleen, ylhäällä avonaisen akkunan luona.

Alussa tuntui tytöstä vähän ikävältä ja ahdasmaiselta tässä uudessa iloisassa seurassaan. Mutta lasten riemu ja vielä enemmän suloinen kevätilma ja ihana seutu, jonka lävitse he kulkivat, hälvensi pian kaikki ikävät ajatukset ja hän antautui kokonaan hetkelliseen nautintoon.

Aamu oli ihana, kasteen pisarat rippuivat vielä välkkyen kukkien nupuissa, viheriät metsäiset kummut kohoutuivat tien varrella; koivut ja monet muut puulajit seisoivat komeissa viheriöissä kevätpuvuissaan heiluellen keveässä aamutuulessa. Etäältä kuului käen soinnukas kukunta; linnut riemuitsivat toistensa seurassa; laulurastaan huiluntapaiset säveleet kaikuivat puiden latvasta, tie kun johti sulotuoksuisen kuusiston keskitse. He olivat juuri kulkeneet sellaisen lävitse ja tulivat muutamalle ylänteelle, josta suurenmoinen näkyala aukesi heidän katseilleen. Alhaalla laaksossa oli välkkyvä järvi, saarien ja luotojen kaunistamana, kauniit pellot ulottuivat sen rantoihin, eräällä kummulla kohoutui vanha maalaiskirkko kukoistavien orapihlajain ympäröimänä, somannäköisiä torppia pilkisti esiin puiden välistä, ja aivan niiden edessä, eräällä järveen päin viettävällä viheriällä lakealla, jota vuosisatoja vanhat tammet siellä täällä varjoivat, seisoi suuri valkea rakennus, aamuauringon säteiden valaisemana.

"Siellä on Ekepyy, uusi kotinne, lapset", huusi isä toisesta vaunusta.

"Ekepyy, Ekepyy! Voi kun on hauskaa!" riemuitsivat kaikki lapset. Elsa mietti mitenkä onnelliset he olivat, joilla oli semmoinen koti ja niin siivot ja hyvät vanhemmat.

Pian saapuivat he pihalle, johon kansa oli kokoontunut uutta isäntäänsä vastaanottamaan. Nyt oli lapsilla juoksemista katsomassa kaikkia huoneita, puutarhaa, tallia, kanakoppia ynnä muita, ja Elsa tuli aivan päästä pyörälle kaikista näistä uusista esineistä, jotka häntä ympäröivät, ja ujo kun oli, vetäytyi hän erikseen toisista, sillä hän ajatteli, että hän vaan häiritsisi heidän iloansa. Muistellessaan omaa lapsuuden kotiansa tulivat kyyneleet hänen silmiinsä; mutta huomattuansa hänen ikävystyneenä, tuli Alma Elgenström heti ystävällisesti hänen luoksensa, tarttui hänen käteensä ja näytti hänelle kaikki mitä hän luuli häntä parhaiten huvittavan, joten Elsa pian unohti surunsa ja tuli melkein yhtä iloiseksi kuin toisetkin.

Herra ja rouva Elentrömillä oli iso perhe. Muutamat lapsista olivat jo kasvaneita, toiset vielä pieniä. Vanhin poika oli laivastossa ja vanhin tytär oli eräässä kasvatuskoulussa Tukholmassa. Alpi, toinen järjestyksessä, oli aikaisin osoittanut nähtävää taipumusta kuvanveistämiseen, ja kun isänsä antoi hänen vapaasti virkansa valita, päätti hän antautua tähän taiteesen. Hän oli käynyt Tukholman akateemian lävitse ja tuli Ekepyyhyn vasta muutamia päiviä muun perheen jälkeen. Täällä aikoi hän jatkaa opintojansa luonnon mukaan ja sitte matkustaa ulkomaille täydellisesti harjaantuakseen. Nähtyänsä Elsan vaaleaveristen sisariensa seurassa, ihastutti tämä kohta hänen taiteilija-silmiään, ja hän sanoi Almalle, joka aina oli hänen uskottunsa: "Kas tässä olen vihdoinkin löytänyt esikuvan Mignon'iini, jota kauan olen etsinyt. Jos sinä saat hänen mielistymään istumaan edessäni, niin luulen varmaan, että se onnistuu hyvin."

Ja Alman hartaasti ajaessa veljensä asiaa, täytyi Elsan voittaa ujoutensa ja olla mallina ei ainoastaan Mignoniin, vaan myös Italialaiseen kalastajatyttöön, metsä-impeen ja useampiin muihin opiskeluihin, joita tämä nuori taiteilija aloitteli, vaikka ei aina valmistanut. Tämmöinen näin erityinen huomio, jota hänelle osotettiin enemmän kuin kenellekään muulle niistä tytöistä, jotka vierastelivat Ekepyyssä, olisi hänessä taas helposti voinut herättää samaa kunnianpyyntöä, joka hänen niin oli vallannut "Titania"-aikanaan; mutta ollessaan yhdessä neiti Edelstedtin kanssa, oli hän saanut kokonaan toisen mielen. Korkeampia pyrintöjä oli herännyt hänessä, hän oli oppinut käsittämään mielettömäksi kiinnittää liian paljon huomiota päällimäiseen kuoreen, joka pian katoaa, sen sijaan kuin pitäisi kehittää ja vaurastuttaa sisimmäistä sydäntä, joka kestää ja elää ijankaikkisesti.

Näin kului suvi kaikenlaisissa hupaisissa ja hyödyllisissä toimissa. Elsa oli taas saavuttanut terveytensä ja viihtyi hyvin nuorten ystäväinsä seurassa; mutta usein ikävöi hän kuitenkin rakasta neiti Edelstedtiänsä, eikä ollut ensinkään pahoillaan, kun tohtori muutamana kauniina päivänä tuli ajaen pienillä matkarattaillaan ja pyysi Elsan tulemaan takaisin. Hänen sisarensa oli pahoin voipa ja ikävöitsi pientä hoidokastaan, joka hellällä huolehtimisellaan usein oli lieventänyt hänen kärsimisiään.

Alma ja muut lapset olivat ikävissään kun niin pian menettäisivät kiltin leikkikumppaninsa, joka aina oli niin myöntyväinen ja osasi keksiä jotakin uutta, toisten ollessa väsyneitä ja nurpeamielisiä. Alpikin huoahti, katsellessaan viimeistä puolivalmista korkokuvaansa, esittävä greikkalaista kukkaistyttöä, joka tarjoo voittoisalle sotilaalle orvokeista tehtyä kukkakiehkuraa; nyt ei voitaisi sitä valmistaa, väitti hän, ja se olisi kuitenkin varmaan taidenäyttelyssä pidetty hyvin onnistuneena! Elsa tahtoi että hän olisi ottanut inallikseen Siljan, joka oli niin sievä ja kaunis! Ei kukaan siihen paremmin sopisi kuin hän.

"Ei sovi", sanoi Alpi, "hän on pitkine vaaleine hiuksineen oikea pohjalaisen perikuva; hänen esitän joskus Aslööginä tulemassa ulos kuningas Helmerin kanteleesta; mutta Elsa näyttää tummanveriseltä ja etelämaiselta, hän sopii niin hyvin greikkalaiseksi kukkaistytöksi, ja olisi hyvinkin voinut jäädä tänne, kunnes olisin saanut teoksen valmiiksi."

Rukouksilla ahdistettiin tohtoria, että hän jäisi sinne edes muutamiksi päiviksikin; lapset eivät voisi erota Elsasta, joka oli tullut kaikkein lemmikiksi, ja hyväähän olisi tehnyt tohtorillekin viettää muutaman päivän maalla ja levätä uutterasta työstään kaupungissa. Tämän myönsi hän mielellään, mutta juuri nyt oli se mahdotonta, aika oli taudillinen ja hänen täytyi lähteä takaisin kohta aikaiseen seuraavana aamuna.

Liikutettuna ja kiitollisena jätti Elsa hyvästi uudet ystävänsä, asettautui rattaille tohtorin viereen, kyytipojan istuessa takana, ja niin lähtivät he matkaansa, kulkien sinisen järven rantaa pitkin ja lemuavien metsien lävitse, jotka jo olivat alkaneet vivahdella monen värisenä. Pari tuntia kuljettuansa saapuivat he kaupunkiin ja Elsa riensi ylös rappusia rakkaan ystävänsä huoneesen, jossa hän pian istuutui vanhalle paikalleen pienelle tuolille neidin sohvan viereen ja huvitteli häntä vilkkailla kertomuksillaan oleskelustaan Ekepyyssä.