VIII
Irene Mendelin translation
Joulukuun 4. pnä.
Sujuu turhan nopeasti joulua kohti. Tehdäkseen selväksi taloudellisen tilanteen laati Eeva eilen näin kuuluvan kiertokirjeen:
Sakki kutsutaan kokoukseen lauantai-iltana neuvottelemaan sisäpoliittista laatua olevista asioista.
Me kokoonnuimme varhain ja miehissä. Puheenjohtaja, Eeva, makasi turkkilaisella leposohvallaan. Emmy istui suoraan ylös- ja alaspäin ja minä sohvannurkassa Babyn pieni pää polvellani. Silittäessäni hänen hienoja kiharoitaan ja kuumia poskiaan ihmettelin itsekseni, minkälaisen menettelytavan notaari päättäisi valita sen jälkeen, kun Baby oli suututtanut hänet bostonklubissa tiistaina. Jaksaako hän viedä eteenpäin hyökkäyssuunnitelmaa ja ryhtyä esiintymään vaipuvana nuorena herrana, joka ojentaa kätensä tarttuakseen pelastavaan enkeliin, tai onko hän kohauttava olkapäitään ja tanssiva bostonia toisen kanssa? Minä toivoin luonnollisesti jälkimmäistä, mutta ihmettelin vain, pitäisikö minun valmistaa Babya ensinmainitunkin mahdollisuuden varalle.
Suvaitsevatko läsnäolevat päättää, että sammutamme lamput, ennenkun ryhdymme neuvotteluihin? kysyi puheenjohtaja. Paloöljy on noussut.
Ehdotus meni vaikeuksitta läpi ja, kun se heti oli toteutettu, jatkoi Eeva:
— Minä olen kuuluttanut tämän kokouksen ollaksemme tilaisuudessa katsomaan hätää suoraan silmiin. Aluksi: montako päivää on kuukaudesta jälellä? Kaksikymmentäkuusi. Niin, nuo kolmekymmentä viimeistä päivää ovat aina pahimmat, niinkuin jokainen tietää.
— Päivittäiseen ranskanleipään rahasto kyllä riittää, sanoin minä, mutta tämän kuun suhteen on pahin seikka se, että on joulu, ja silloin saa niin hävittömiä vaatimuksia. Ja minulla on Putte, tytöt! Sitä ei ole teillä.
— Soisimme meillä olevan, sanoivat he kaikki yhteen ääneen, ja minun täytyy hyökätä ylös suutelemaan heitä.
— Voimmehan toki säästää siihen jotakin etukäteen, sanoi Emmy. Minusta on voi aina ollut tarpeetonta, kun on niin oivallista margariinia saatavissa.
— Pellerinin margariini on parasta, mutta ostakaa aina Zenithin, sanoi Eeva hieman väräjävällä äänellä. Eikö meidän pitäisi ostaa vanhaa leipääkin vai mitä arvelet?
— Niinhän me aina teemmekin, kun sitä on, mutta useimmiten käy se kaupaksi jo päivällä, vastasivat Magnhild ja Emmy.
— Ei, tämä ei ole oikea tapa, sanoin minä, sivutuloista on enemmän hyötyä. Kellä on joku ehdotus?
— Sakki on ikimuistoisista ajoista asti tavannut ommella hienoja käsitöitä ja panna toimeen pieniä laittomia arpajaisia, sanoi Eeva. Meidän olisi vain pitänyt alkaa varemmin, mutta parasta on, että ryhdymme siihen heti paikalla. Jospa sentään olisimme ajatelleet sitä aikaisemmin, niin olisimme rikkoneet koko lepopäivän huomenna ja ehtineet saada aimo lailla tehdyksi.
Minä sanoin, että olin ajatellut saada liinavaatteiden nimeilyä Pohjosmaiselta kompanilta ja sitten ottaa virastossa ylimääräistä työtä pari tuntia joka iltapäivä.
— Minä tahdon ommella oikeita joululahjoja ja lahjoittaa ne, sanoi Baby hiukan surkeana.
— Babylla on vaarallisia tarkoituksia, sanoi Eeva, mutta hänelle on annettava anteeksi hänen suuren nuoruutensa takia. Sitä paitsi, pienoiseni, lisäsi hän viekkaasti, on notaarilla jo kolme sohvatyynyä, yksi sininen ja kaksi vihreää.
— Eipä olekaan! — Baby lennähti ylös innoissaan ja suuttuneena. Hänellä on vain pieni keltainen, ruma, vanha — — —
— Vai niin! sanoimme me miettiväisesti ja vakavasti, ja Baby vaipui äkkiä kokoon pieneksi ryttyiseksi kasaksi lattialla etsien lattiapalkeista rakoa kadotakseen.
— Kas niin, sanoi Eeva, nyt ilmoitan kokouksen päättyneeksi. Sytytä, Baby, minun pitää parsia lapasiani.
Hänen ei olisi tarvinnut olla hienotunteinen, sillä samassa soitettiin eteisenkelloa.
Siinä mielessä, että se oli Putte, syöksyin minä iloisena ulos avaamaan.
Minä olin romahtaa selälleni kun huomasin että siellä oli minun kihloissa oleva Rantatienserkkuni varustettuna sulhasella, joka on opettaja eikä ole koskaan rakastanut ketään muuta. Minäpä en ole niin suuresti hämmästynyt sitten sen päivän, jolloin älysin että hän suostui siihen, että serkkuni tahtoi saada hänet. Heidän äänensä kuultuaan haihtuivat tytöt sisähuoneisiin, ja minä sain vieraan sisälle ja istutetuksi sohvaan vastapäätä: Miehet elkööt millään tekosyyllä asettuko naisten vaunuun. Mutta se ei huvittanut häntä, huomaantui kyllä, että hän oli jo pitkälle solunut: he menevät naimisiin ensi kuussa. Meillä oli kauhean ikävä, ja Görel ja minä venyttelimme loppumattomiin hänen avioliittonsa G:tä t.s. kapioittensa nimeilyä. Minä kysyin antaisiko hän minulle tilauksen käypään maksuun, ja silloin huomasin hänen olettaneen minun auttavan häntä ilmaiseksi ja kunnian vuoksi. Hänellä, näes, on itsellään niin vähän aikaa omistaa asialle, hän käy aatelisella perheenemäntäkursseilla. Hän näytti minulle sanomalehtileikkelettä soittoprinsessan kapoista — katsos, tällaiset pitäisi olla. Minä ajattelin vanhaa leipäämme ja Zenithin margariiniamme ja sosialistoiduin, ja juuri samassa tuli Eeva sisään, se kultanen.
— Ooh, anteeksi, onko täällä vieraita? Tahdoin vain kysyä, Elisabeth, tiedätkö sinä missä se leipäpussi on, jossa minä säilytän vanhoja leivänkuoria, Skansenin eläimiä varten? Aijon mennä sinne huomenna.
Minä silmäilin nopeasti sulhasta ja Göreliä, edellinen tuijotti vain Eevaa, joka oli kovin siro, niinkuin ainakin, pienine pehmeine vartaloineen ja ruusunlehtihipiöinen, mutta Görel tuijotti vain sulhasta.
— Hyvä Eeva, sanoin minä selvästi, oletko kysynyt Magnhild'iltä? Tiedän, ettei hänellä juuri ole ollut rahaa viime aikoina, senjälkeen kun hän puolipohjautti kenkänsä.
— Onko hän syönyt ne? No niin, kernaastihan hän ne sai, vastasi Eeva muuttamatta muotoaan; minähän olin säästänyt ne häkissä oleville pienille nälkäisille eläimille, niin että samahan tuo on.
— Näettekö nälkää, kysyi sulhanen huvitettuna.
— Emme, kuulettehan ettemme näe nälkää niin kauan, kun leivänkuoret kestävät — — —
— Mutta, Sven kulta, ne laskevat vain leikkiä, suuteli Görel työntäen päänsä sulhasen kainaloon, niin että muuan sulka kutitti hänen kasvojaan.
— Görel, sanoin minä ankarasti, on jo aika sinun saada tietää, ettei koko Ruotsin kansa puolipohjaa kenkiään Ranskassa niinkuin sinä ja täti. Minusta tuntuu todellakin, että kun sinulla on sulhanen, joka on uudistuttanut pienen prinssin kasteenliiton ja julkaissut virsikirjaehdotuksen — — —
— Hyvä Elisabeth, sanoi sulhanen ja katsoi puhuessaan Eevaa, mistä ajasta aikain olet sosialisti.
— Siitä asti kun aloin koettaa elättää itseäni, sanoin.
— Sentähden ei naisten tulekaan elättää itseään, ratkaisi hän.
— Aivan oikein, sanoa tokaisi Eeva ja nipisti minua huomaamatta käsivarteen, heidän tulee kuulua miehelle, joka on heidän isäntänsä ja herransa.
— Minä haluaisin ehdottaa, sanoin minä ja nipistin takaisin, että he, sen sijaan että kuuluvat yhdelle miehelle, kuuluisivat vastaavalle määrälle miehiä!
— Hyväksyttävä tapa ratkaista naiskysymys, sanoi sulhanen ja taputti omaa yksityistä ratkaisuaan selkään.
Eeva ja minä annoimme toisillemme merkin Görelin sulkien suojassa, ja niin houkuttelimme hänet liukkaalle jäälle. Görelin vilpittömästi ihaillessa piti hän opettavaisen esitelmän siitä sijasta, johon naisen erityisesti ja oikullisen lahjakkuutensa perusteella kaitselmuksen tarkoituksen mukaan pitäisi luomakunnassa asettua.
Kun he olivat menneet, piti Eeva luennon ja jäljitteli häntä suuremmoisesti, ja joka kerta kun hän annettuaan bassoäänellä letkauksen naiselle sanoi: "Mutta poikkeuksia on olemassa" lohduttavalla liikkeellä, joka käsitti meidät toiset, saimme me oikeita naurukohtauksia. Baby väitti, että hänen suunsa väsyi.