V.

Lokakuun 20 päivä.

Babyn syntymäpäivä oli eilen, ja vaikka se tulikin sopimattomasti kuun lopulla, oli hänellä kuitenkin, kahvikekkerit puolelle tusinalle parhaimmista ystävistään Y.Y:ssä. Ja Sakki lahjoitti punaruusureunaisen sateenvarjon, ja minä kirjoitin säkeistöjä, joissa suonenvedontapaisesti koetin saada loppusoinnut soveltumaan sanaan notaari. Mutta Babylla oli koko päivä ruusu vyöllä ja onnensäteily silmässä ja molemmat olivat häneltä.

Meillä oli touhua, ennenkuin kaikki oli kunnossa. Baby ja minä hotkasimme pari lihapullaa Vaasanautomaatissa, ja kiertelimme sitten leipä- ja hedelmämyymälöissä, jonka jälkeen otimme aika harppauksen ja hyökkäsimme portaita ylös. Puolitiessä tapasimme Eevan, joka lopettaa varemmin, kädessään kantoi hän kahta suurta pillerirasiaa, joihin oli mahtunut 500 Blaudin rautapilleriä, ja hän selitti ostavansa kerman kaupasta. Mutta hän vakuutti, että oli viruttanut ne kahdessa lämpöisessä vedessä.

Tultuamme ylös kompastuimme Emmyyn, joka pincenezit nenällä pesi eteisen lattiata. Eeva oli jo asettanut kukkia maljakkoihin, ja sitten katoimme pöydän niin hienosti kuin taisimme, vaikka me itse saimme juoda kukkamaljakoista, eikä ollut vieraillekaan lusikkaa yksinomaiseen käyttöön kullekin. Leipäkorina oli ylösalasin käännetty ja ruokaliinalla peitetty lampunkupu, mutta niinkuin Eeva sanoi, saapi mukautua talon tapoihin. Sopii vain nimittää tätä boheemi-elämäksi, niin se on heti hienompaa kristallimaljakkojakin hienompaa.

Kaikessa hiljaisuudessa olin pelännyt tätä Babyn juhlaa, sillä puoli tusinaa sekoittamattomia naisia ja enemmänkin tapaa vaikuttaa masentavasti minuun. Mutta näiden kanssa ei ollut vaarallista. Se oli kuin rajumyrsky, tietenkin, kun he tulla hyökkäsivät kaikki kuusi ja pauhaavien tyrskyjen kuohu murtui Babyn ympärille, mutta ne olivat erinomaisia ja koruttomia ja iloisia, ja vain pari heistä vaikutti rouvasihmiseltä. Toisinaan täytyi minun mennä syrjään ja lepuuttaa korviani, mutta muuten läpäsin oivallisesti.

Baby kauniine vaaleine hiuksineen, pehmeine ruusuisine poskineen ja pienine valkoesiliinakodikkaisuuksineen oli sievä emäntänä.

— Sinun pitäisi olla naimisissa Baby, tällaiseen sovellut paremmin kuin Y. Y:hin.

— Niin, mutta luuletko minun saavan sen, jota tahdon? kysyi Baby juurikuin he voisivat nähdä notaariin ja tulevaisuuteen.

— Ei, Baby, sanoin minä, sitä, jonka tahtoo saada, ei koskaan saa, mutta mahdollisesti voi saada sen, jota joku toinen tahtoo, ja se on yhtä hyvä, melkein parempi.

Tästä siirryttiin huomaamatta Yhtyneitten Yhtiöiden herroihin, ja silloin täytyi minun mennä kotvaseksi keittiöön, jossa asetin tulelle vesikattilan astiain pesua varten.

Sinne tuli luokseni muuan Babyn vieraista, pitkä, luiseva, muita vanhempi, joka oli jo päätöksensä tehnyt ja tullut leikilliseksi, niin että hänet sitä varten kutsuttiin mukaan.

Hän harrastaa enemmän kuin me muut sosiaalisia kysymyksiä, ja toruu meitä aina sen vuoksi, ettei meillä ole harrastuksia. Hän sanoi, että pitää valmistautua äänioikeutta varten, mutta hänpä ei olekaan koskaan ollut nuori ja sen sellaista (sen sellaisella tarkoittaa Baby lemmenasioita). Baby uskoo, että sosiaaliset harrastukset tulevat vuosien mukana, ja minä sanon, että hyvä olisi, jos niin olisi, sillä silloin voisi olla toivoa hänenkin suhteensa. Ei, minä olen aikonut mennä naimisiin, sanoo Baby ja siinä on hänen mielestään logiikkaa, niinkuin siinä onkin.

— Neitiä ei varmaankaan myöskään huvita, sanoi leikillinen, kuulla heidän puhuvan pötyä tuolla sisällä?

— Ehkä ei, sanoin minä, mutta jos te tahtoisitte auttaa minua pyyhkimään astioita, panisin siihen suurta arvoa. Jätämme siis heidät hetkiseksi oman onnensa nojaan.

— Massoja ei voi jättää oman onnensa nojaan, sanoi hän, niitä täytyy opettaa. Niin, ne ovat luonnollisesti merkinneet minut ihmiseksi, joka onnettoman rakkauden jälkeen on alkanut harrastaa sosiaalisia asioita. Niin että tiedätte kai, että minä se olen, joka kiivailen yhteenliittymistä ja lakkoa uudeksi vuodeksi. Voitteko saada aikaan jotakin tavatonta soitannollista melua?

Kyllä, harmonikalla.

Olisiko teille vastenmielistä virittää pieni laulu, niin saisin minä sitten sanoa muutaman sanan, se sopii niin hyvin täällä pienessä valitussa ja luotettavassa seurassa.

Niin siihen kyllä suostuin, me pakotimme ne vaikenemaan Työn pojilla, jonka jälkeen leikillinen nousi tuolille ja puhui:

— Niin, pikku tytöt, täällä te nyt istutte ja lepertelette meidän kasööreistä ja insinööreistä.

Joku kuiskasi ivallisesti: pihlajanmarjat!

— Ovat happamia, kyllä, keskeytti hän kuivasti, minä olen maistanut niitä. — Mutta te ette todenteolla tahdo ajatellakaan parantaa asemaanne muulla kuin avioliitolla ja muilla arpajaisilla. Teillä ei ole mitään yhteistuntoa, ei, eikä mitään oman arvonne tuntoa. Teitä ei suututa vääryys, joka meille tehdään, kun me saamme jotakuinkin puolta pienemmän palkan samasta työstä, ei, ei samasta, sillä me ehdimme totta totisesti tehdä paljon enemmän. (Mitä sinä juttelet, ajattele kasööri Svenssonia, oh, Svensson j.n.e.) Se on kevytmielisyyttä, ymmärrättekö (käsi pöytään), ja se on teille oikein, että teillä on niinkuin on. Mutta minä en sittenkään voi olla yrittämättä saada teihin vähän järkeä. Sovimme että uudelta vuodelta pyydämme 200 kruunun korotuksen ja tuntia lyhemmän työajan. (Sinä olet hullu, luuletko sen käyvän, johtaja ajaa meidät ulos — —.) Käy, sanotte te, ei, ei se käy, tietenkään, ja silloin me teemme lakon! (Millä me sitten elämme? Säästöillämme ehkä?) Niin, jatkoi hän, olematta millänsäkään, säästöillämme ja sitten vetoamme kaikkiin muihin naiskonttoristeihin ja pyydämme heitä auttamaan meitä. Se käy, jos olemme yksimieliset! Mutta kenestäkään ei saa tulla petturi!

Ja sitten astui hän alas tuolilta.

Mutta nyt olivat toiset innoissaan, ja viidessä kevytlentoisessa minuutissa oli lakkoliitto muodostettu, leikillisestä tuli puheenjohtaja ja kukin maksoi 1 kr. lakkokassaan. Kun tuli Emmyn vuoro, vetäytyi hän syrjään ja halusi miettiä asiaa.

— Mielestäni meillä on varsin hyvin niinkuin on, mumisi hän, enkä minä sitä paitsi jaksanut oikein seuratakaan, tehän puhuitte kaikki yhtä aikaa. Ja sitten ei ole niin pitkälti jälelläkään.

Heti sen jälkeen he menivät, ja me tunsimme olevamme kaikki ihan kuoleman väsyneitä? Mutta me jatkoimme yhä ja huusimme koko illan toisillemme, niinkuin olisi ollut kysymyksessä huutamisella hämmentää Niagaran pauhua.