XVIII.

Baby lemmikkini!

Kiitos pitkästä ja haikeasta kirjeestäsi. Minä tahdon sen johdosta opettaa sinulle jotakin, ja se on, ettei pidä kiinnittää sydäntään mihinkään, joka kuuluu tähän maailmaan, kaikkein vähin minuun. Lapsi, pienoinen, minä olen uskoton rakkaudessa, niinkuin niin monet muut naiset ja miehet myöskin, minä väsyn kaikkeen ennemmin tai myöhemmin, yksinpä Tukholmaankin ja konttorissa, istumiseen. Tiedän kyllä, armas, ei se käytöstäni puolusta, että lähdin ilman valmistuksia ja hyvästi sanomatta ja olin vain poissa, kun te tulitte talouskoulusta kotiin. Mutta erohan siitä jokatapauksessa olisi tullut, silloin tai maaliskuun viimeisenä päivänä, ja minä en mielestäni voinut kestää olla hajaantumisessa mukana ihan päästä päähän. Minä olen pitänyt teistä niin paljon, niin, ja sittenhän oli tuo sairaan ystäväni lähettämä sähkösanoma, josta minä kirjeessäni mainitsin.

Minä olen nyt sellaisessa paikassa, jossa ei ole puhelinta eikä konttoria eikä mitään mihin me olemme tottuneet, ja ilma on aivan toinen kuin Vaasan kulmakunnalla. Olen erään tilanomistajan luona, jonka rouvan ystävyyden minä kerran voitin antamalla rukkaset eräälle miehelle, jota hän ei kuitenkaan saanut, ja nyt hänellä on pienet, uudet kevätkaksoset, niin että saatat arvata, että hän kiitti Jumalaa siitä, että minä tulin, jolla ei niitä ole ja olen esteetön käyttämään kaiken puolenvuoden aikana Tukholmassa säästämäni lihasvoiman hoitaakseni heidän pesuvaatteitaan, jotka olivat tarkoitetut yhdelle, niin että sinä voit arvata, ja lämmittämään heidän maitonsa ja kaikenlaiseen muuhun.

Sinä kyllä ihmettelet kaipaanko minä Sakkia ja sen luolaa ja sitä minä teen, mutta minä en ikävöi takaisin sinne.

Minun oikea paikkani ei ole kirjoituspöydän ääressä ja kynä ei ole minun aseeni. Taivas, kuinka minä nautin saadessani tehdä työtä molemmin käsin, koko ruumiillani, kantaa sankoja ja retuuttaa tenavoita, silittää pieniä paitoja — tietäisitpä kuinka somia — ripustaa pyykkiä kuivamaan ja nähdä kuinka lumi sulaa metsässä! Minä nousen ylös aamuisin, muhennan luita kanoille, minä juoksen kellarissa ja ullakolla, minä valmistan sairasruokaa, minä aherran enemmän kuin jos olisin naimisissa tässä talossa, minä en ajattele mitään, ja totta totisesti hipiäni on tullut paremmaksi. Mitään varmoja suunnitelmia minulla ei ole, ainoa mikä minua panee miettimään on Putte. Tiedäthän että hän on sellainen erinomainen poika, vaikka hiukan hermostunut luokalla ja rehtori sanoo, että häntä olisi hyvin hellästi ohjattava. Mutta kuinka minä voisin hankkia pojalle sitä Tukholmassa. Minä haluaisin siirtää hänet jonkun pienen kaupungin oppilaitokseen ja pitää koulutaloutta 6 tai 7 muulle pojalle, mutta tätä kaikkea ei ole suinkaan helppo järjestää. Saapi nähdä syksyllä!

Niin saa nähdä syksyllä! Kuinka on Sakilla silloin?

Eeva, alkakaamme nyt parhaiten onnistuneella meistä, on onnellisena jossakin Vaasan kulmakunnalla nuoruutensa rakkauden kanssa, joka minua ei ollenkaan miellyttänyt, mutta sehän on samantekevä, kun Eeva itse huomasi kaitselmuksen ilmeisen etusormen siinä, että hänellä niinkuin Eevallakin oli ruokaliput Stureruokalassa.

Emmy, niin, sopiipa väitellä siitä, eikö hän sittenkin tule olemaan onnellisin meistä kaikista, koska hän silloin arvatenkin on läpikäynyt viimeisen suuren yllätyksen tai pettymyksen. Poloinen vanha Emmy, hän oli aina meistä se, joka oli ajatuksiltaan hitain, joka tiesi vähimmän ja oli enin proosallinen. Ja kohta tietää hän enemmän kuin kaikki maailman oppineet yhteensä.

Lopuksi, olet sinä, Baby-lapsi, jonka varalle minä sain ihan erityisen sydämen, sinä yksin olit niin avuton ja hyvä, ja minä en juuri ole kumpaakaan. Voithan arvata hämmästykseni, kun sinä kirjoitit, hakeneesi minun entistä paikkaani tuomarilta, ja että hän oli taipuvainen antamaan sen sinulle.

Olihan se julman hauskaa sinulle ja tavaton onni, että sinä sen sait, vaikka oli niin monta hakijaa, ja varsinkin kun sinä et osaa koneella kirjoittaa etkä ole juuri tottunut kirjevaihtoon. Sinulle ei kai koskaan ole juolahtanut mieleen, että voipi olla niinkin, että hän ulkomuotosi takia kohdistaa huomionsa sinuun? Ei ole? Ei, sellaistahan ei mielellään ajattele, kun on kysymys konttoripaikasta! Ollaan sitä mieltä, ettei sillä asialla ole mitään sen kanssa tekemistä, vai kuinka? Ja saattaahan varsin hyvin niin olla, ettei se ollenkaan ole se asia, mutta tiedäthän sinä, että kun sinä vain lähetit todistuksesi, ei juuri kukaan niihin kiinnittänyt huomiotaan!

Minä en ollenkaan tahdo kieltää sinua ottamasta paikkaa vastaan, sillä konttoriaikahan on sopiva, ja hän humaani päällikkö, ja hän tulee varmasti pitämään sinusta hyvin paljon. Niin ystäväiseni, jos hän tahtoisi pitää sinusta toden teolla, niin ettei hän tulevaisuudessa koskaan kiintyisi kehenkään toiseen, niin ei kukaan iloitsisi siitä enemmän kuin minä, sillä hän on käytökseltään hyvin miellyttävä ja rakastettava ja ulkonäöltään myöskin tavattoman hieno ja kaunis.

Tämä kuulostaa kai aivan joutavalta, kun on vain kysymys paikasta, mutta voithan arvata, etten minä sitä vallan aiheettomasti sano, sillä minähän olen vanhempi ja olen vähän yhtä ja toista kokenut. Mutta minä en ole varma siitä, että sinä voisit huomata hänen tarkoitustaan niin hyvin kuin minä. Sinulla ei ole vielä oikeus olla niin viisas kuin minä olen. Siksi tulee vasta, kun on tapahtunut jotakin, jota sinä et vielä ole kokenut. Minähän en ollenkaan tiedä onko hän puhunut sinulle minusta, no niin, siihenpä hänellä ei aihetta olekaan, ja jos hän onnistuu saamaan minun paikalleni sinut, kaksikymmenvuotiaan pehmeine kiharoinesi, niin luulen, että hän tulee iloitsemaan siitä, että minä lähdin, vaikka hän kuuluu alussa olleen vihainen ja sanoneen, että minä käyttäydyin kuin piika, joka "lähtee" paikastaan.

Niin, niin, nyt sinä joka tapauksessa teet, niinkuin itse tahdot, hyvät neuvot ovat olemassa vain halveksittaviksi. Mutta tiedäthän kuitenkin olla varuillasi, kun hän tulee viehättäväksi, niinkuin hän voi olla. Näetkös, seikka on se, että hän ja sinä katsotte asioita niin peninkulmittain eri tavalla, mutta sen hän sinulta alussa salaa. Ja jos sinun täytyy muuttaa pois sokerileipurilta ja asua taas vuokralla, niin muistathan, lemmikkini, että perhe-eteisen moraalista tukea ei ole halveksittava.

Sinä, jos hän jonkun kerran puhuu minusta, sattumalta, voit kernaasti antaa minun tietää, mitä hän minusta ajattelee, vaikka, armas, se on samantekevä, minä joudun kyllä yhtä unhotetuksi kuin kaikki muut, joita hän… minä tarkoitan, joilla on ollut toimi hänen luonaan… Varsinkin jos sinä tulet sinne, ymmärräthän. Ja niin käy, minä tunnen sen. Kas vain, että se olet juuri sinä! Mutta minä voin niin hyvin ymmärtää, että juuri sinun näkösi miellyttäisi häntä.

Ja nyt, pikku Baby, paneudun minä nukkumaan. Minulla on niin kapea sänky, että tuskin mahdun siihen itseni kanssa vierekkäin, mutta siitä huolimatta nukun minä heti joka-ainoa ilta. Ruumiillisen työn siunaus!

Hyvästi, pienoiseni. Allah olkoon kanssasi! Milloin luulet hänen järjestävän niin, että taas saamme tavata?

Sinun Elisabeth.

Muistatko, kun Emmy muutti sairaalaan, ja minun piti telefonoida, että he noutaisivat hänen tavaroitaan? Sinä olit aivan aamupuvussa, niin olin minäkin ja samoin Eeva, ja kun minä pyysin numeroa huusit sinä minulle: Muista, että pyydät naimisissa olevaa kaupunginlähettiä!

No niin, ystäväiseni, en tahdo hämmentää puhdasta sieluasi, mutta tuleva päällikkösi ei suinkaan ole naimisissa oleva kaupunginlähetti! Kaukana siitä.

Viimeisen kerran.

Pegg.