ADRIANMERELLÄ.
Reading edition
Aalloilla keinuen etelän kulta-auringon kimaltaessa. Aallot kaukaa ilmanrannoilta matkaavat, ääriltä taivaan, missä hopeapilvet hohtavat, valkeina, kellervinä kuin autuuden maat.
Keikahtaa pursi mahtavasti aaltojen kehdossa, hyrskähtää laine, veden sormet leikkivät laitaan lyöden: — pursimiehen poskelle räiskyy viillyttävä vaahto, — pursimiehen, köyhän kalamiehen, joka aalloista elatustaan etsii. Kalamiehen repaletakkisen: hän katselee vesiä, katselee illan kultapilviä, — katselee kaupunkia, rannalta kaukaa kellervänä hohtavaa; — katselee haahtea, joka verkalleen ohi matkaa: perälaidalla poikanen kyynärvarttensa varassa laulaen laulua kaukaiselle armaalleen; — katselee mies, ja hänen sydämestään kiitollisena kumpuaa:
Mikä onnen ja kirkastuksen hetki!
Ja hän hiljalleen jatkaa:
Siunaus rannoilla ja mailla, siunaus kultapilvillä ja aalloilla vaeltavilla, siunaus kaupungilla, rannalta kellervänä hohtavalla, kaloilla, syvyyden asukkailla, siunaus palava kuin kiitollinen ihmissydän.
Niin huokasi mies; mutta lyhyt on päivä.
Merimies palaa kotiinsa iltatähden alla. Rymistäen hän astuu majaansa, jossa häntä vaimo ja lapset odottavat, lapset kuin tiiran poikaset taattoaan. Riemun huuto kajahtaa, riistan ympärillä tungeksitaan. Ja pian jo liesikin loimuaa.
Mutta tämän laulaja, hän, jolla ei ole vaimoa, ei lasta, häntä taas levottomuus ahdistaa, ja hän ihmettelee:
Mikä lyhyt onnen hetki äsken! Mikä siunaus vesillä ja mailla, siunaus kultaisilla pilvillä, kaupungilla, rannalta kellervänä hohtavalla, siunaus palava kuin kiitollinen ihmissydän!
Napoli, kesäk. 1908.