KEVÄTLAULU KANNAKSELLA.
Reading edition
Yhä vieläkö luminen vannas yli ylpeän Äyräpään, yhä vieläkö Karjalan kannas sun rantasi riitteessään?
Yhä vieläkö vilussa värjyt, alastonnako puistosi puu, ja vangitut meresi ärjyt, hyyvaipassa Vammelsuu?
Ja vieläkö harjujes hongat ne uinuvi jähmeessään, ja taivoas pilvien longat yhä pääsikö peittelemään?
Vai aurinkoruhtinas toiko jo luoksesi keväisen sään, ja kurkien joiku jo soiko taas kertoen ihmeitään?
Joko kirposi maaemon parmas, loi kummut vehmauteen, ja sävelten karkelo armas joko leikitsi vireessä veen?
Miten lie? — Toki ellös surros; pian talven ja hallojen yö ohi on, saa valtava murros ja vapauden tuokio lyö!
Käy tietään taas kevätmyrsky, hyykahlehet katkaisee, lyö rantoja valtava hyrsky. Suvi maillesi ryntäilee.
Pois väistyy, mi talvea, lunta, ikinuoruus nostavi pään! Elo suurta on satua, unta, taas Karjalan heräävän nään.