KOLMASKOLMATTA LUKU.

I.

Tulensammuttajat tulivat Yellow Postista Mark Jordanin mukana. Sillä välin kuin he koettivat saada tulen pysähtymään Caleb Garen pellavapeltoon, Mark kiiruhti farmille.

Hän tapasi Lindin ja Amelian rauhallisesti odottamassa. He olivat pysytelleet huoneessa nähtyään, ettei tuli kääntynyt länteen päin. Mark jutteli hetken aikaa heidän kanssaan, vakuuttaen, että he olivat täydessä turvassa ja että miehet pian saisivat tulen sammumaan.

Lind seurasi Markia ulos.

»Mark — pelkään, että Calebille on jotain tapahtunut», hän kuiskasi. »Katsohan hänen lyhtyään — se tuikkii keskellä suota eikä ole liikkunut siitä pitkään aikaan.»

Mark antoi katseensa kulkea yli pimeiden peltojen. »Näen kyllä. Mutta ehkäpä hänellä ei ole mitään hätää. Minä lähden auttamaan miehiä ja koetan löytää Calebin», hän sanoi kiiruhtaen pois.

Pohjoisen puolella tuli oli levinnyt, joskaan ei yhtä nopeasti, kuivan ahon yli ja uhkasi nyt Fusi Aronsonin heinäsuovia ja rakennuksia. Fusi ja hänen veljensä Björn, jotka eivät olleet lähteneet juhliin, olivat valjastaneet kaksi hevosta auran eteen ja tekivät hurjasti työtä kovassa kuumuudessa. Björn katseli metsään päin ja näki Fusin vartalon kuvastuvan tulen loimua vasten kuin jättiläisen. Sitten toinen hevosista, vahva, vanha tamma, kaatui kuolleena maahan. He olivat siksi kaukana hevosha'asta, etteivät he voineet mennä toista hakemaan.

Fusi riisui valjaat hevosen raadosta ja kiinnitti ne omiin hartioihinsa. Sitten hän neuvoi Björniä, miten hänen tuli käsitellä auraa. Äärettömällä voimanponnistuksella hän kynti toisen vaon toisensa jälkeen vetäen auraa hevosen rinnalla, leveitten hartioitten kohotessa ja säärien jännittyessä. Ja vihdoin leveä kuja oli saatu kynnetyksi, jonka yli pienet liekit eivät ylettyneet. Koska tuuli oli etelään, ei ollut pelkoa, että kipinät kirpoaisivat suoviin. Fusi oli pelastanut farminsa.

Mutta sillä välin kuin Fusi ja Björn kyntivät omalla maallansa, tuli raivasi itselleen tien peltojen poikki Joel Brundin farmille; tämä oli lähtenyt juhlille vaimonsa, Doran kanssa.

II.

Tiedon metsäpalosta oli Lattin koululle tuonut eräs sekarotuinen, joka asui pohjoispuolella Latt-järveä. Pakokauhu syntyi heti. Martin löysi Ellenin ja Charlien ja kiiruhti heidän kanssaan rattaille. He käsittivät nyt, miksikä Lind ei ollut saapunut juhlaan.

Kun kaikki muut olivat lähteneet koululta, seisoi Joel Brund yksin ulkopuolella. Hän odotti vaimoaan. Hän näki, että Cliff Lyndahlin auto oli kadonnut koulutalon kupeelta. Mutta hän odotti sittenkin. Hän tiesi, että Dora tulisi takaisin.

Hän odotti pimeässä kokonaisen tunnin, ja sitten Dora tuli yhdessä Chff Lyndahlin kanssa tämän autossa. Se oli ainoa auto Oelandissa. Dora astui nyreissään Cliffin vierestä maahan ja nousi rattaille, joissa Joel odotti häntä. Sitten he ajoivat pois sanomatta sanaakaan, Cliffin ajaessa toiseen suuntaan.

Itäisellä taivaalla näkyi harmaata valoa, kun he saapuivat sille kohtaa, missä heidän kotinsa ennen oli ollut. Pieni mökki oli nyt mustuneena ja savuavana kasana. Ulkohuoneet olivat kokonaan tuhoutuneet. Oli ruvennut satamaan.

Dora Brund kohautti olkapäitään. »Hm!» hän nauroi miehelleen. »En näe mitään syytä jäädä tänne. Nyt et voi tarjota minulle enää edes kattoa suojakseni.»

»Voiko Clyff Lyndahl tarjota sitä sinulle?» Joel kysyi tyynesti.

Dora nosti olkapäitään.

»Voi ja paljon muutakin», hän vastasi.

»Tiedätkö sen varmaan?»

»Aivan varmaan, vaikka vetoa löisin! Enkä välitä vähääkään, vaikka muutkin tietäisivät sen, mitä minä tiedän», hän sanoi kevyesti. Hän vilkaisi sivulta Joeliin nauraen ivallisesti. Hänestä oli hauskaa näyttää hänelle voimaansa, vaikka kaikki heidän välillään olikin lopussa. Cliff Lyndahl oli luvannut tehdä paljon hänen puolestansa…

Joel Brund kumartui vaimonsa puoleen tavoitellen häntä suurilla, koukkuisilla sormillaan. Hän voisi murskata hänet kuin leikkikalun. Dora pelästyi peräytyen mökin kärventynyttä seinää vasten. Hänen huulensa liikkuivat äänettöminä kauhusta.

Joelin käsivarret vaipuivat alas. Hän astui pois pää kumarassa. Syvä, karhea nyyhkytys kohosi hänen rinnastaan, ja Dora painautui seinää vasten.

»Nouse rattaille, Dora. Minä vien sinut Lyndahlin luo», Joel mutisi.