IV

Seuraavana aamuna oli Valle jo pukeutunut, emännöitsijän tullessa herättämään.

Vanha Kaisa, joka aikoinaan oli Valtialasta muuttanut isäntänsä kanssa, ja tarkoilleen tunsi tämän tavat, oli aivan ihmeissään tästä äkillisestä matkasta.

Valle ei voinut auttaa sitä, että hän herätessään, jo ani varhain aamulla, oli tuntenut itsensä vähän koomilliseksi.

Eihän tällaista ollut sattunut vuosikausiin! Ei hän tavallisuudessa koskaan ennen puolta päivää hievahtanut makuuhuoneestaan. Ja nyt!

Kaisan ihmettelyt häntä suorastaan harmittivat. Mitä ihmettelemistä tässä nyt olisi! Samassa hän kuitenkin malttoi mieltänsä. Olihan tämä nyt sentään hyvin harvinaista.

Ja eiköhän tuo matka ollut itse asiassa aivan tarpeetonkin.

Mitä jos kysyisi? Nythän ehkä pääsi telefoonilla Valtialaan. Ehkei tarvitsisikaan lähteä.

Hän soitti, ja pääsi perille melkein heti.

Ei! Kartanonhoitaja ei ollut tavattavissa. Hän oli mennyt kaurariihelle. Eikä mitään muuta sopinut kysyäkään. Puhelimessa oli joku nainen. Sen verran hän sai toimeksi, että käski lähettämään ajopelin Valtialan pysäkille, junan tulo-ajaksi.

Valle jäi mietteissään seisomaan pöydän ääreen. Olihan se oikeastaan hyvä, ettei hän tavannut kartanonhoitajaa. Matka olisi tosiaan voinut olla tarpeeton, ja hänestä tuntui nyt, että se oli ihan välttämätön Reginan tähden. Pois hänen piti päästä vähäksi aikaa.

Kun voittaa aikaa, voittaa kaikkea. Kuka tietää mikä muutos tai asiain käänne olosuhteissa voi tällä ajalla tapahtua!

Ei! Kyllä näin oli hyvä! Eikä hän ystäviensä silmissä enään tämän koomillisemmaksi voinut tulla. Pahin oli tapahtunut jo eilen illalla.

Leikinlaskun aihe oli annettu, ja kulovalkean tavoin levisi se jo tänään hänen tuttava-piirissään. Pahemmaksi se vain muodostuisi, ellei hän lähtisi.

Hän kyseli Kaisalta nopeasti mitä kaikkea oli käsilaukussa, hörppäsi kahvinsa ja lähti.

Heittäydyttyään palvelustytön hankkimaan ajuriin, tuntui hänestä aika rattoisaltakin tämä vaihtelu.

Ja minkälainen olikaan tuo puisto näin aamuauringon valaisemana! Oliko yöllä satanut vai kasteleminenko oli noin kiillottanut kasvullisuuden! Raikas, puhdas tuuli toi mereltä virkistävää aamuilmaa ja miellyttävää tuoksua.

Olipa todellakin vahinko, että helsinkiläiset niin harvoin näkivät kauniin kaupunkinsa aamuihanuutta!

Valle tunsi mielessään paremman ihmisen hivelevää ylpeyden tunnetta, säälitellessään rakkaita helsinkiläisiään.

Tämän aamu-tunnelman hän tulisi vielä maalaamaan heidän eteensä ilmielävästi, värittäen sen loistavaksi, kuten kukkapengermä tuolla patsaan ympärillä.

Vallea hymyilytti. Hän tuli ajatelleeksi miten moniaat hänen ystävistään ottaisivat sitten jälkeenpäin kohtia tästä kuvauksesta. He valvoisivat jossakin tupakansavuisessa huoneessa koko yön. Määrättynä aikana lähtisivät he ulos ”katsomaan Valtialan aamutunnelmaa”. Mutta silloin tietysti sataisi taivaan täydeltä.

Ja siinä olisi kuolematon pila-juttu taas valmiina.

Sellaisia olivat hänen rakkaat helsinkiläisensä — ja erittäinkin hänen ystävänsä.

Valle tunsi heidät.

Pilan aiheista ei mikään hinta ollut liian kallis, kun satuttiin sille tuulelle.

"Valtakunta hevosesta".