PAIMENTYTÖN LAULUJA.

I

Oi kenpä vois tulkita tunteitani, kun istun ja solmeilen satujani, niin tummia, synkkiä kuin syksy-yö, niin kaunihin kalpeita kuin tähtivyö.

Oi onnekas paimentyttönen on, soi saloilla soittelo suruton, ei muuta hän pyydä kuin laulella vaan ja saduissa syleillä sankariaan.

On kaihonsa kukka ain kuolematon, se syksyllä syömehen kylvetty on, ei kesää se nähnyt, ei kevättäkään, vain talviset tuiskut ja tuulispään.

II

Nuku, kalpea kukkani, nuku, unteni sankari. Paimentyttö kun tuudittaa, peikot ei tulla saa.

Nuku nuppuna, ruusunen, ällös aukene mailmallen. Paimentyttö ei ottaa saa sankarin suudelmaa.

Kohta joutuva lähtö lie, soitoin urhoni sotaan vie. Paimentyttö vain silloin saa muistoja tuudittaa.

III

Hämyn kellot hiljaa kumahteli, kun ma kera kotkan vuorta viilsin. Viime hyvästit kun huoahteli, suurta syksy-unta syömet eli.

Kiitti kumartuen kanervista, jotka riistelin ma rintahansa. Kotkani, tuo korkein korke'ista, janos juoda maista matalista.

IV

Oi yö, vie tervehdys multa, se salaa ja kiirein vie. Mun kalpea ritari-kulta ikävissänsä yksin lie.

Yö, suutele tummaista tukkaa ja punerra poskipää. Ma syömeni kultaista kukkaa en koskaan, en koskaan nää.