III EI SIELUNI IRROTA VOI.
Reading edition
Ja tummat silmät mun sielustain ikipäiviksi rauhan vei, niisi' tahtomattani taivaan sain, miss' salamat säihkyvät leimahtain. Ei tyynny ne tyrskyt, ei!
Niin äärettömät oli silmät nuo, en pohjahan päässyt, en. Niiss' aaltosi värjyvä vetten vuo, ja ma laineilta liidätin rannan luo pois uhmasta pyörteiden.
Mut taasen kun nostin ma katsettain näin taivaani tumman tuon, se kohosi korkeena rauhoittain, ja se viilsi ja vihlasi sieluain. Minä mieleni murheita juon!
Oi, enhän tok' itke taivastain, vaikk' ukkonen ärjyen soi. Näen keskellä synkkien salamain ijankaikkisen kauniin katseen vain, jost' ei sieluni irrota voi.