YKSINÄINEN RATSASTAJA
Reading edition
Sa yksinäisten polkua ratsastat pois heidän luotaan, jotk' ovat parvissaan. Sun erillesi, irti täytyy yhteisen hulluuden valtateistä.
Kas, mikään liitä ei sua ihmisiin: sä lihaa heidän et ole lihastaan, et luuta ole heidän luustaan, sukua toista on sielu sulla —
ah, yksinäisten pilvien sukua ja petolintuin, vauhkojen ratsujen — ei siinä sukupuussa kukaan veljeä tunne, ei kantajaansa.
Ei sulla ole maata, ei taivasta, vain yksinäisten tie, jota nelistää suin verisin ja huuruavin ratsusi, kuolema kavioissaan.
Et rakkautta tunne, sen tallasit. On suudelmia sullakin, tietäkööt: kas, yksinäinen ratsastaja suutelee hurmeisen miekan terää.
Ja sinä näet, kuinka he kuolevat mies miehen jälkeen, ihmiset parvissaan he ojentavat käsiänsä huutaen taivasten Aaveen nimen.
Sä tietämisen puust' otit hedelmän, jota kateellinen enkeli vartioi: nyt olet vapaa etkä kuole, jalkasi polkivat käärmeen päätä.
Ja yli ajan, kuoleman hartiain jo nelistää sun ratsusi pilviin päin, ja panssarisi kultaa nuolee auringon silmien kuuma liekki.