KARAVAANI
Reading edition
Tien lapsia olemme, matkaan syntyneitä, karavaani-heimoa retkellä elämän. Ja ei tule koskaan loppua matkallemme, vaelsimmepa auringon alla tai keskellä pimeän.
Yli ikuisuuden hietikon valkenevat monenkaltaiset päivät, paahtein ja keitahin; me nauramme, juomme ja suutelemme — taikka pedot tuskan saartavat meitä hampain nälkäisin.
Mut eteenpäin, ohi kaikkien tuokioiden karavaania vie iankaikkinen kaipaus. Ei, ei tule koskaan loppua matkallemme, ja sen määränä lienee vain jokin kangastus.
Tosin loppuvat kerran askelet vaeltajilta, kukin vuorostaan on nukkuva syliin maan. Mut katso: kaikki he kuitenkin mukana ovat, nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.
Mikä parhainta on, mikä syntyi rakkaudesta, mikä meiss' oli elämästä ja elämää, tomustamme se erkanee ja ikuisesti karavaani-heimon sielussa hengittää.
Näin uusia polvia entiset saattelevat — tie, etsintä niillä on kaikilla yhteinen, näyt yhteiset, sama kaipaus kauniimmasta ja matkasauvana Kohtalo ikuinen.
Tien lapsia olemme, matkaan syntyneitä, karavaani-heimoa, sieluissa kaipaus, ja onnellisin on, kuka kauneinta uskoo, polunnäyttäjänä kellä on kangastus.
(Erästä juhlaa varten).