PRONSSIA
Reading edition
Olin ihminen ennen, verta ja luuta ja lihaa. Sydämelläni ruokin rakkautta ja vihaa.
Elon silmillä nähdä saatoin, ja korvilla kuulla, käsin tarttua käteen, nauraa ja itkeä suulla —
kunis Kohtalo kerran sauvalla koski — — ja siksi ovat kasvoni tulleet iäti-paatisiksi.
Kova, ankara pronssi sieluni muotoa peittää. Nyi en yltäni koskaan voi sitä kaapua heittää.
Kuva en ole kuollut: uumenissani sykkää sydän liekehtiväinen — mutta sen tuska on mykkää.
Erämaass' olen sfinksi; luonani leijonat huhuu. Tuhat vuotta menköön — ja sitten suu kuvan pronssisen puhuu.