PAENNUT LINTU
Reading edition
Paennut lintu, povessain se asui kauan, pesässään. Ei sitä nähnyt yksikään, sen tunsin minä vain.
Se etäisille retkilleen läks siivin kuulumattomin, niin häikäisevän valkoisin — ja palas pesälleen.
Ja takaa meren kymmenen, kedoilta Onnellisten Maan toi hunajaa se nokassaan ja mettä kukkien.
Jok' ainut kerta, päällä maan kun janosin ja nälkää näin, se ruokki minun sydäntäin kuin emo poikastaan.
Ja uuvuttaissa tuskan muun se kantoi lehvää öljypuun. Se lensi eikä levännyt. — Mut missä on se nyt?
— Paennut: kerran retkeltään se palas luokse sydämen ja — liudat haaskalintujen se näki pesällään.
Ja hiljaisesti valittain lens valkosiipi povestain, se lensi eikä levännyt — ja poissa on se nyt.