ORVIETO.
Reading edition
Rauhaa sielussani kummeksuin olivien siimeksessä yksin kuljen. Unelmissa avoin onnin uinun,[3] tuhattuoksuin tulviessa silmät suljen.
Kun ne jälleen hiljaa aukasen, todellisuus samaa on jo unta. Orvieto valkoutujen vöistä nousee tarun kuni valtakunta.
Ilman aallot tänne kannattaa iltasoiton uomasta niin hartaan, vienon.[4] Kohta polku tummat varjot saa, kuun jo näen tuolla, kalvaan, hienon.
Varjoin takaa silloin sukeltaa unelmani täynnä lihaa, verta. Kerran tuska täyden mitan saa lempii kaksi onnellista kerta.