CASENTINO.
Reading edition
Casentino loistaa kuutamossa, Casentinon koski hiljaa laulaa. Illan yö jo verkkoihinsa paulaa, kuiskii, nauraa ruusustossa.
Puiston puissa, teillä, penkereillä tulikärpäs-parvi loistaa, liitää. Nekin jälkeen armaittensa kiitää, yksin joku harhateillä.
Casentino taivoon asti piirtyy, tähdet hymyilevät avaruuteen. Kuuhut-ukko suhteeseen taas uuteen lempeen himoo, vitkaan siirtyy.[5]
Jotain himoo munkin sydämeni, maa jo vankka altani mun vaipuu. Uhkaa mua öinen musta kaipuu, — rakkauteen usko meni!
Niinkuin hullu raivota ja palaa tahdon! Kuolla tahdon syleilyysi, outo armas! Sinun eikö syysi, muuta etten enää halaa?